Rauman Lukon Tarmo Reunasen epäurheilijamainen käytös 22.09.2023

En ole tähän tilanteeseen hirveästi perehtynyt, mutta minusta ei ole okei sanoa mitä sattuu, vaikka tunteet on pinnassa. Näillä on aika pitkäkantoiset vaikutukset ja ensimmäinen askel on se, että rajataan mikä on okei ja mikä ei ole okei. Jääkiekkokaukalossa varmasti käytetään karskia kieltä ja monessa perheessä myös kotona, joten se totta kai vaikuttaa asenteisiin ja toimintaan. Jos näihin ei puututa niin niitä jatketaan eli kyllä se siitä seurauksesta lähtee.

Onhan tuossa silti melkoinen työmaa tehtäväksi, koska pelin jäsenet (tuomarit, valmentajat, pelaajat) käyttävät varmaan kaikki ainakin osittain melko kyseenalaista kieltä. Onhan näitä silti ollut ja on edelleen maailman siivu ja usein haukkumiseen käytetään jotain riippumatonta henkilöön liittyvää asiaa. Tunteidenkin kanssa pitäs kuitenkin muistaa, ettei ihmisiä pitäs hirveästi soimata semmosilla haukkumasanoilla, jotka ovat toisten ihmisten ominaisuuksia ja vieläpä sellaisia, joihin ei voi itse vaikuttaa.

6 tykkäystä

Pitäisikö ihan ensiksi karsia se väkivalta? Se kun satuttaa ihan oikeasti

1 tykkäys

No ei kai näistä kukaan kentällä oikeesti mieltään pahota. Mutta jos tehdään niin sitten oikeesti tehdään joku linjaus eikä ruveta mielivaltasesti antaan ulosajoja jostain huutamisesta.

Määräävä tekijähän näissä on se, että joku tuomareista kuulee huudon

1 tykkäys

Enpäs jos huutaakin et vi… n hetero :thinking:

2 tykkäystä

No ei nekään nyt kaikesta anna ulosajoja.

Tämä on juuri sitä nollaamista:

“En tarkoittanut.”
“Se oli huumoria.”
“En ajatellut asiaa.”
“Ei kai kukaan pahoita mieltään.”

Ratkaisu:

  • sano mitä tarkoitat
  • huumori ei ole jaettu
  • ajattele mitä sanot
  • mielen saa pahoittaa ja joskus käy sillä tavalla, ettei mitään tarkoita, mutta viesti osuu johonkin toiseen. Peliä seuraavat kaukalon laidassa lapset, jotka eivät välttämättä osaa samalla tavalla suodattaa kuin aikuiset. Sen jälkeen sama homma jatkuu koulussa.

Aikuisten tehtävä on ajatella, sanoa mitä tarkoittaa, huomioida erilaiset huumorin tasot (mikä on sopivaa) ja varmistaa se, ettei hauskuudella satuta toisia. Ne jäljet tuolta kaukalosta muualle ovat lyhyet.

6 tykkäystä

Sääntökirja on tässä suhteessa melko yksiselitteinen. Jos tuomari kuulee syrjivän kommentin (etnisyys, kansalaisuus, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, ulkonäkö), ja tunnistaa sanojan, eikä anna siitä pelirangaistusta, on kyseessä tuomarivirhe.

Vaikka ei tunnistaisi tekijää, tai kuulisi kiertotietä, asia pitää raportoida liitolle.

6 tykkäystä

Lyödään ennen peliä jokaidelle jätkälle suun eteen jesaria pätkä niin vältytään ylilyönneiltä ja kenellekkään ei tuu paha mieli…oikeesti rasistiset huudot ja väkivalta pois! Mutta muuten antaa kääpiöiden pelata kiekkoo ihan rauhassa!

4 tykkäystä

No edelleenkään ei ollut siitä kyse…

Minulla on parempi ehdotus:

Jokainen opettelee jo nuorena siihen, että jos haluaa jotakin solvata niin opettelee semmosen tavan solvata, että solvaa ainoastaan asioista, joihin henkilö voi vaikuttaa. Eihän näistä päästä ikinä eroon, jos ne aina valkopestään pois. “On ihan ok käyttää loukkaavaa kieltä, jos on adrenaliinikuohussa ja pelaa jääkiekkoa, muttei muuten”.

7 tykkäystä

Jep ja tosiaan kyseessä ei ole mikään uusi linjaus. Ollut piiiitkän aikaa tiedossa, mistä punaista korttia nostetaan / ajetaan pihalle ilman tarvetta tulkita tilannetta tarkemmin.

Yllättävän pitkä jaarittelu saatu homottelustakin aikaiseksi, vaikkei asiassa pitäisi 2023 aikuisten kesken olla mitään epäselvää.
Samaan aikaan huudetaan, kuinka naiset ei pärjää politiikassa, koska ovat liian tunteellisia, mutta miesten perseilyt painetaan villasella, koska elävät vain tunteella.
Jumalauta tunteella pelaaminen ei ole yhtäkuin mauton, syrjivä, rasistinen tai epäkypsä käytös.
Jokaisen vähänkään älyllistä elämää omaavan aikuisen ihmisen luulisi myös tunteiden vallassa löytävän vähän muitakin sanavalintoja kuin seksuaalisuuteen tai ihonväriin viittaavat heitot.

“Kohta varmaan kaikki lentää pihalle kun ei saa enää tätäkään sanaa käyttää!”
Niin no varmaan lentää joo ja ihan syystäkin.

Sitäpaitsi onneksi valtaosa nykypelaajista on sitä sukupolvea, missä ihan automaationakin tietyt haukkumasanat on jääneet unholaan.

Maailma muuttuu, älä ole se juntti muutoksen tiellä.

23 tykkäystä

Vähän ohi on mennyt itsellä koko case, mutta itse näen, että toki aikuisen ihmisen pitäisi pystyä käyttäytymään kaukalossa “järkevästi” ilman, että tarvitsee loukata toista sanallisesti. Täytyy nyt vaan muistaa, että tällainen psyykkaus on sisäänkirjoitettu jääkiekkoonkin todella vahvasti. En voi olla kuvittelematta etteikö esim.Savinainen letkauttele asiayhteydestä irrotettuna todella ala-arvoisia juttuja maalinedusvääntöjen yhteydessä. Itse olisin myös enemmän huolissani tahallisista fyysisistä vahingoittamisyrityksistä. Mutta tämä tästä. Eteenpäin.

1 tykkäys

Jos mietitään millainen tabu homoseksuaalisuus joukkueurheilussa (varmaan etenkin miehillä?) vielä tänä päivänä on, niin on hyvä, että tällaiseen syrjivään kielenkäyttöön puututaan. Tällainen kielenkäyttö ylläpitää syrjiviä rakenteita ja ilmapiiriä, eikä se ole kenenkään etu.

Edit. Kannattaa muistaa, että jääkiekkoilijat ovat tuolla kaukalossa töissä. Okei, hieman erilainen työympäristö, mutta eipä sitä duunissakaan duunikaverin asiatonta päänaukomista tarvii kuunnella. Maailma muuttuu, onneksi.

4 tykkäystä

Jos tästä isompikin jatkorangaistus annetaan niin toivottavasti myös kerrotaan miksi se on annettu. Jää turhat spekuloinnit pois.

2 tykkäystä

Mun mielestä koko keissi on ihan naurettava kuten sekin että joku homottelu on näin kauheaa monelle. Huonoa käytöstä vaan on maailmassa.
Lämsän pitäisi antaa Reunaselle palaverissa ohjeet mitä helvettiä sinä nyt jotain Vtn HM huutelet kun eihän se nyt ketään kiinnosta. Kyseinen huuto kuuluu niin typerien solvauksien joukkoon että huhuh. Jos haluat vastustajaa psyykata käpitää varmasti keksiä jotain omaperäisempää. Jos tämä huutelun kohde olisi vastannut vaikka Reunaselle että hyvä persehän sulla on mitä parin viikon takaista muistelen niin varmaan tämä Reunanen olis kiehahtanut ihan tms.

3 tykkäystä

Pitäiskö myös yleisön olla huuteluvapaa. Ens kerralla Areenalla voitaisiin huutaa huonon tuomarityöskentelyn kohdalla: “EPÄ - REI - LU - RAT - KAI - SU” iänikuisen nuijan sijaan.

1 tykkäys

Omasta mielestä taas on hieman erikoista, että nykyään jotain toista ihmisryhmää (lyhytkasvuiset) on hyväksyttävä loukata mutta jotain toista ei.

6 tykkäystä

Hauska ajatus tuo että jääkiekonpelaajat, eli oman ammattinsa harjoittajat, saisivat jonkin etuoikeuden käyttäytyä työssään epäasiallisesti. Yllättävän moni näyttää vähättelevän tällaista käytöstä. Itsellä on ainakin nollatoleranssi rasismia, sekä toisen epäkunnioittamista kohtaan. Jalkapallossakin on aika paljon asiat paremmin ja huuhteluun sekä rasismiin puututaan herkemmin. Niin kuin joku täällä aiemmin jo mainitsi, että lapset seuraavat esikuviaan ja ottavat heistä mallia tulevaisuutta varten. Mietitäänpä siis hetki, millaisia esikuvia me lapsillemme haluamme tarjota. Oman paremmuutensa voi osoittaa vaikka reilulla taklauksella tai tekemällä vastustajaa vastaan maalin, kuten lajiin kuuluu. Ei huutelemalla rasistisia kommentteja tai toisia haukkumalla. Respect! :orange_heart:

16 tykkäystä