Sähkön hinta ja sähkösopimukset

Tuli tehtyä ainakin omasta mielestä hyvä sähkösopimus. 6kk soppari hintaan 6,55snt/kWh + 2,99€/kk. Mikä parasta, oma nykyinen soppari päättyy vasta lokakuun lopussa mutta tämän saa ajastettua alkamaan vaikka marraskuun puolella.
Ainakin toistaiseksi siis saa ajastettua alkamaan yli 3kk päähän mikä ei taida olla muiden firmojen kautta mahdollista.

Ensi keväänä sitten uusi kiinteä sopimus tai pörssiin joksikin aikaa.

Alla vielä linkki kamppikseen.

8 tykkäystä

Tein myös tilauksen tuonne alkamaan 1.11, saa nähdä tuleeko noottia perään, että tämä ei käy. On ok hinta, jos menee tuollaisenaan läpi.

2 tykkäystä

Tuli juuri otettua Fortumilta pörssi 3 kk ilman perusmaksuja alkavaksi 1.6. ja sitten perään Heleniltä pörssi 6 kk ilman perusmaksuja alkavaksi 1.9.

Kerrostaloasunnon kulutuksella vitosen perusmaksu tarkoittaa noin 2,50 snt/kWh eli kolmannes laskusta. Marginaali on jokseenkin yhdentekevä.

Viimeisimmän liukuvan vuoden kulutuspainottamaton kuukausikeskihinta 4,63 snt/kWh. Kulutuspainotettu olisi hieman alempi kesäöiden alehinnoilla pörräävän ilmastointilaitteen vuoksi. Sauna ei mene päälle kalliilla tunneilla ja pyykki- sekä tiskikoneen suhteen tulee jonkin verran kurkittua hintoja, muuten ei optimointeja.

Fortumilta soitettiin perään ja tarjottiin palvelua, jossa jokainen lasku on arviokulutuksen perusteella yhtä suuri + tasauslasku kerran vuodessa. Palvelun hinta 4,96 €/kk. Edellisen vuoden laskut osuivat haarukkaan 8,05 €–17,91. Keskiarvolasku 13 €. Olisin siis saanut joka kuukausi 17,96 euron laskun. Kysyin, onko tuota ostanut kukaan, jolla ei ole alzheimeria. Ei tullut kauppoja.

3 tykkäystä

En tätä purematta nielisi jos näin kävisi :smiley:

1 tykkäys

Minulla ei ole alzheimeria, luulisin, mutta tuo arviokulutuksellinen ja tasauslaskullinen Fortumi on. Tuliko sinulle mieleen, että omakotiasujalla laskujen vaihteluväli voi olla vaikka 30-200€ per kk? Normitilanne. Vähän pisti hymyilyttämään optimointisi ja laskelmasi.

3 tykkäystä

Kommentti oli toki suhteessa puhelun tilanteeseen. Fortumin asiantuntija (ei myyjä!) soitti, kartoitti talouden vuosikulutuksen, sähkönkäyttötavat yms. ja ehdotti sitten tuommoista uunotusta. Osaan sanoa ei mutta tulihan siinä mieleen, paljonko tällä viisiin aravatalojen mummoilta huijataan. Noh, on mulla muutama Fortumin osake joten pitäisi kai olla iloinen vaan.

Vaikka eipä sillä, löytyyhän markkinalta pykälän älyvapaampaakin tarjontaa eli mm. opiskelijayksiöihin markkinoidut “huolettomat” kuukausihintaiset sopimukset. Esim. Vattenfall Ilmasto Vakio. Kiinteä kuukausihinta 16,90 €/kk, sisältää kolmena talvikuukautena 160 kWh (= 10,56 snt/kWh) ja muina kuukausina 125 kWh (= 13,52 snt/kWh). Ylimenevän osan hinta 14,90 snt/kWh. Kuukausimaksu sama vaikka olisit lomareissulla ja kulutus 0.

1 tykkäys

Lähdin kokeilemaan Väreen tekoäly vilppi hässäkkää. Sen pitäisi optimoida ilmalämpöpumppua halvoille tunneille. Ekat 3kk ilmaiseksi, sen jälkeen 10€/vuosi per pumppu.

https://vare.fi/alylammitys/lampopumppujen-alyohjaus/

Lämpöpumppujen älyohjaus

Älylämmitys huomioi sähkön hinnan vaihtelut sekä muuttuvat sääolosuhteet ja ohjaa automaattisesti ilmalämpöpumppujen (ILP), maalämpöpumppujen (MLP) ja ilma-vesilämpöpumppujen (IVLP) sähkönkulutuksen mahdollisimman edullisiin hetkiin.

Jaksan edelleen ihmetellä ihmisten kiinnostusta sähkösoppareihin ja kulutuksiin, jos ei lämmitä asumustaan sähköllä. Toisaalta suomalaiset jonottavat ämpäreitäkin ja juoksevat milloin minkäkin turhakkeen tarjouksen perässä innokkaina.

7 tykkäystä

Vaikkei sähkö olisikaan päämuotoinen lämmitys, niin kyllä omakotitaloasujalla sähköön menee huomattavasti rahaa. On iso ero vuositasolla, että onko hinta sopimuksessa 5snt/kWh vai 10snt/kWh.

2 tykkäystä

Joo, tuo on totta. Tällä(kin) palstalla moni kerrostaloasukaskin ihmettelee näitä soppareita.

Itse asun sähköä nielevässä OK-talossa ja 2 sähköautoa myös latautuu kotona, ja ehkä tämän vuoksi ihmetyttää tuo säätäminen vähäkulutuksisissa talouksissa. Kokonaiskulutus on noin 24.000 kWh/a, josta autojen lataus noin 8.000 kWh.

1 tykkäys

Minulle oli aivan sama oliko sähkölasku 7€ vai 11€/kk kun asuin kerrostalossa :smiley:

En tiedä paljonko nykyään vaikkapa perus kerrostalokaksion sähkölasku mahtaa olla.

1 tykkäys

Pelkkä sähkölasku (ei siirtoa) huhtikuulta 8.30€.

1 tykkäys

Nyt myös Ranskassa ollut laaja sähkökatko:

Sähkökatkon syy ei ole toistaiseksi tiedossa.

Siellä on joku ilmeisesti tuikannut paikallisen sähköaseman tuleen.

1 tykkäys

Olihan tarinaa!!

Pudasjärveläinen Mika Soronen maksoi useamman vuoden ajan ylimääräisiä sähkölaskuja yhteensä tuhansien eurojen edestä.
Soitot sähköyhtiöihin eivät tuottaneet tulosta, vaan kuluneeseen kevääseen saakka säilyi mysteerinä, miksi Soronen joutui maksamaan kuukaudessa pahimmillaan useita satoja euroja liian suuria sähkölaskuja.

Epäilykset alkoivat kuitenkin herätä, kun sähkölaskut olivat kuukaudesta toiseen hämmästyttävän suuria.
Soronen sanoo soitelleensa vuosien varrella niin Fortumille kuin sähkönsiirtoyhtiö Carunallekin. Syytä suuriin sähkölaskuihin ei kuitenkaan löytynyt. Soroselle sanottiin, että hänellä on talossaan kaksi käyttöpaikkaa.
– Minullahan on kaksi sulakekaappia, kuten monessa talossa on, Soronen sanoo.
Fortumin ja Carunan viesti oli, että kaikki on kunnossa ja niin kuin pitääkin.

Tänä keväänä Sorosella tuli hänen omien sanojensa mukaan mitta täyteen.
– Pohdin jo, että pitääkö minun muuttaa pois täältä.
Soronen alkoi tehdä omia kokeiluja. Hän muun muassa katkaisi sähköt kotoaan yhdeksitoista tunniksi. Kulutuskäyrät pysyivät kuitenkin ennallaan.

Sorosen luona kävi myös sähköasentajia.
– He kiertelivät taloa ja ihmettelivät, kun siellä pitäisi olla toinen sähkömittari. Sanoin, että en tiedä ja että olen pojan kanssa toissa vuonna purkanut seiniä ja etsinyt sitä mittaria. En ole talon alkuperäinen asukas ja edellinen asukas on kuollut, joten en voinut tietää siitä mitään, Soronen kertaa.
Soronen sanoo, että lopulta Fortumin edustaja alkoi tutkia asiaa ja huomasi, että toisen käyttöpaikan sähkömittari kuului yrityspuolelle. Soronen ei omista minkäänlaista yritystä.
– Sieltä sanottiin, että kyllä nyt mahtaa sinulla murheet loppua, että virhe on täältä päästä.
Lopulta kävi ilmi, että kyseessä oli paikallisen vesiosuuskunnan pumppaamon mittari, joka oli mennyt Sorosen nimiin. Soronen oli siis vuosia maksanut vesiosuuskunnan sähkölaskuja.

2 tykkäystä

Eniten ihmetyttää, että miten kaveri on antanu vuosikaudet periksi, ja maksanut mukisematta. Itse olisin ensimmäisen epäilyttävän korkean laskun jälkeen pyytänyt jonkun sähkärin asentamaan vaikka kulumittarin ja sitten vaatinut korvauksia. Noh, toivottavasti saa nyt edes omansa takaisin..

4 tykkäystä

Väre tarjoaa 24kk jatkosopparia 7.09€ kw/h
4.99 kk. Se mietityttää kun juhannukseen loppuu nykyinen sopimus.

1 tykkäys

Pörssillä kun painaa niin taitaa vaan olla laskut pienimpiä. Ite lasken läpihinnaan vuodelle ja hyvä on ollut

1 tykkäys

On kyllä hienoa, että hinnat laskevat. Mulla ollut reilu 2 vuotta pörssisähkö, eka vuosi (kevät23-kevät24) keskihinta oli 7,4 snt/kWh ja nyt toinen vuosi noin 4,5 snt/kWh. Viime talvi oli erittäin halpa, mutta kuka tietää seuraavista.

Ihan asiallisia mielestäni tuollaiset noin 7 snt/kWh kiinteät tarjoukset.

3 tykkäystä

Tarttuisin tähän, mutta en jaksakaan seurata pörssihintoja, puhumattakaan sähkön käytön säännöstelystä.

1 tykkäys