Tämä ei mikään ennakkotapaus koska vain käräjäoikeuden tuomio. Ei sido millään tavalla muita tuomioistuimia
Tuo vastakanteen hylkääminen kummallista eli ei tarvi jo maksettua palkkaa Takaisin jos ei tee töitä kun työnantaja saa toiselta työnantajalta erillisen korvauksen ilman työntekijän kanssa sopimusta extyönsntajan kanssa.
Oisko Pojulla millainen lakimies-armeija takanaan? Jos sieltä saisi vähän vetoapua Tapparan omistajistosta ja vetäisi loppuun saakka Haulan henkselien paukuttelun.
Oikeudenkäyntikulut tosiaan lähes 100 000 euroa molemmin puolin.
Varmaan tällaiseen joidenkin tonnien riitaan ei olisi muutoin lähdetty, mutta Sasha Huttusen juttua lainatakseni:
Jos päätöksestä tulee lainvoimainen, pelaajat saattavat alkaa valvoa saamiansa korvauksia tarkemmin ja vaatia niitä asianajajan avustuksella. Lomakorvaukset olisivat kaikki SM-liigaseurat yhteenlaskettuna miljoonia euroja vuodessa.
Tummennettu selittää, miksi oikeudenkäyntikuluja ei ole säästelty ja miksi Liiga kuittaa Tamhockeyn osuuden.
Ei tässä miljoonia tulla vaatimaan eikä edes kaikkien Pelaajien osalta. Koskee vsin kesken kauden lähteviä ei siis peruspelasjia
Pelaajayhdistyksen Saarela Iltalehdessä:” Meillä on ollut selkeä yhteisymmärrys liigaseurojen kanssa, että loma-ajan palkka on sisältynyt pelaajan sopimuksessa olevaan peruskorvaukseen. Tässä ei kuitenkaan ollut kyse siitä, vaan Repo lähti hakemaan lomakorvausta. Korvausta siltä ajalta, kun hänen sopimuksensa oli päättynyt ja hän ei ollut pystynyt pitämään lomaa sopimuksen aikana.”
Toisin sanoen tämä koskee ehkä maksimissaan paria pelaajaa per joukkue, jotka siirtyvät kesken kauden muualle ja loma jää pitämättä.
Huttusen arvio tuntuikin heti alkuun ylimitoitetulta. Jos vaikka leikitään, että 15 seuraa x 2 pelaajaa x 10 000 euroa niin päästään 300 000 euroon per vuosi.
Ei sitä tiedä vaikka pelais?
Olisko tää sellanen klassinen “asiat riitelee, ei ihmiset” tapaus?
“– Nostan hattua Sebastian Revolle siitä, että meillä pelatessaan en nähnyt ollenkaan, että riita olisi vaikuttanut hänen suorituksiinsa pelaajana. Hän oli meille tärkeä pelaaja loppuun asti, ja mielestäni pelaajan taso ja moraali olivat korkealla tasolla riitatilanteesta huolimatta, Penttilä kehaisi.”
Periaatteesta ja liigan käytännöstä tässä oikeutta käytiin. “Sattumalta” tässä oli vastakkain Repo ja Tappara. Tyylikäs kommentointi Tapparalla, ettei lähtenyt yhtään syyllistämään Repoa. Päin vastoin. Vaikea uskoa että tämä jatkuisi oikeudessa.
Mielestäni tämän keissin osalta Tapparan kannattaisi vaan maksaa Revolle mitä oikeus käskee ja laittaa suu suppuun. Nyt kannattaa unohtaa hovit, korkeimmat ja Eu ihmisoikeustuomioístuimet. Turha kiemurrella kun paskat on jo housuissa.
Tapparan organisaatio on toiminut tässä huolimattomasti, väliinpitämättömästi ja hitusen epäammattimaisesti. Nyt vain oppimisprosessi päälle ja sopimustekniset yms asiat ajan tasalle niin, että tälläistä ei enää vastaisuudessa tapahdu.
Kannattaa lukea tuo Pete27:n linkkaama IS:n juttu. Siellä Penttilä lausuu mm. seuraavaa.
-Ei tämä voi olla pelkästään Tapparan asia. Jos me olisimme miettineet asiaa yksittäisenä työsuhderiitana, niin Tappara olisi maksanut tämän jo aikoja sitten pois.
Kyse on koko Liigan sopimuksista. Niistä samoista, jotka pelaajayhdistys on hyväksynyt. Ei tämä ole Tapparan asia, tämä on koko Liigan asia.
Ei EU tuomioistuin edes mitään Suomen lomaraha-asiaa edes tutki.
Hovioikeus varmasti muuttaa tuon Tapparan vastakanteen ja silloin menee tuomio 1-1 jos lomaraha asia ei muutu ja sitten kumpikin maksaa vain omat lakikulunsa. Kallista tulee Repolle.
Tyhmää että Repo ja taustavoimat päästivät oikeuteen asti koko asian.
Mitäköhän lomaa tuo kiista koskee? Jos pelaajan sopimus ei pääty kesken kauden, hänhän pitää lomansa tosiasiallisesi ennen kauden alkua. Tässä kyseisessä tapauksessa sopimus oli ollut ainakin toisena vuotena päättynyt, koska Repo teki NHL-sopimuksen (ja tällöin vielä lisäksi pitää palauttaa jo maksetut palkkiot). Kun Repoa vaadittiin takaisin Suomeen AHL:n sijaan, voisi katsoa että työsuhde jatkui hänestä riippumattomista syistä. Jos Repo olisi itse tehnyt syksyllä sopimuksen, jossa olisi yleisen menettelyn mukaan käytetty kokonaispalkkaa, voisi katsoa että hänen ja hänen agenttinsa pitäisi olla tiennyt, että lomakorvaus sisältyy kokonaispalkkaan.
Tämä on siis yksi spekulaatio asiasta. Sen pohjalta en katsoisi, että päätös linjaisi oikeastaan mitään kesken kauden poislähtevien pelaajien osalta, kun he ovat jo lomansa pitäneet kesällä. Kesken kauden tulleiden pelaajien osalta asia voisi olla kiistanalaisempi.
Lomapalkan sisältyminen jo kertymäkuukausien kuukausipalkkaan on yleisesti hyväksytty käytäntö. Tämän on todennut mm. Jarmo Saarela. Tällöin ei jää mitään maksettavaa pitämättömien lomien osalta.
Haula&Repo näkivät kuitenkin tilaisuuden lähteä kiistämään tätä puutteellisten erittelyjen takia. Kun merkinnät ovat puutteelliset, hankala on todistaa että lomarahat on maksettu. Vähän kuin käteiskaupassa kuitin puuttuminen. Kaikki menee hyvin, jos kukaan ei kiistä saaneensa rahaa vastineeksi ja luottamus pelaa molemmin puolin.
Näin ajattelin itsekin että jos kerran palkka sisältää lomarahat niin eihän tuossa voi jäädä maksamatta mitään.
Jos tämä on palkkanauhan puutteellisen erittelyn vuoksi mennyt oikeudessa läpi niin tämän lystin maksaa Tappara itse. Muut seurat saavat ilmaisen lisän palkanmaksuohjeeseen.
Tuosta Ilta-Sanomien jutusta pari Penttilän kohtaa kuvastaa tilannetta hyvin - jos asia olisi koskettanut pelkästään Tapparaa, niin Tappara olisi maksanut lomarahat pois.
Nyt asia kosketti koko Liigaa ja myös muita Liiga -seuroja, sillä sopimukset oli tehty Liigan ja pelaajayhdistyksen yhdessä sopimien mallien mukaan.
– Se harkinta täytyy tehdä lähitulevaisuudessa, ja pelaajayhdistys täytyy ottaa keskusteluun voimakkaasti mukaan. Tappara on tehnyt kaikki asiakirjat liigan ja pelaajayhdistyksen sopimusmallin mukaisesti. Niitä liigaseura ei saa lähtökohtaisesti muuttaa lainkaan, Penttilä selitti.
– Ei tämä voi olla pelkästään Tapparan asia. Jos me olisimme miettineet asiaa yksittäisenä työsuhderiitana, niin Tappara olisi maksanut tämän jo aikoja sitten pois.
– Euromäärät ovat tietenkin isoja, mutta ei tämä meidän ydinliiketoimintaan vaikuta laisinkaan, ja tietysti toivon, että liigayhteisö on tässä mukana jollakin tasolla auttamassa. Täytyy myös muistaa, että päätös ei ole vielä lainmukainen, Penttilä totesi.
– Tämä kysymys koskee kaikkia seuroja: ovatko sopimukset lainmukaisia vai ei, ja voivatko nämä sopimukset aiheuttaa jälkikäteisiä vaatimuksia pelaajilta.
Repo sai tonninsa, mutta mielenkiintoista on nähdä saattoiko toimillaan Liigaseuroille kuinka paljon hallaa, jos lomarahapyyntöjä alkaa tulemaan… Kaikilla seuroilla ei välttämättä ole ylimääräistä.
Toinen kysymys on sitten lähdetäänkö tapauksessa ylempiin oikeusasteisiin mikä voi olla mahdollista.