Sinioranssit

Toi lippujen heiluttaminen pelin aikana on jotain mitä ei voi käsittää jos SO tekis sitä kotipeleissä niin omalta istumapaikaltani ei kentälle näkis mitään, onneksi täälä ollaan fiksumpia.

16 tykkäystä

En käsitä minäkään. Kaikilla lipun peliin ostaneilla pitää mielestäni olla mahdollisuus nähdä peli. Se on sitä toisten huomioon ottamista ja arvostamista. Ja jos huomenna myös Tappara kannattajat heiluttavat lippuja koko pelin, on somekohu taattu.

11 tykkäystä

Mulla on vahva tunne, että SO:lta on tänään ihan vaan kostoksi kaikki liput kielletty. En jotenkin osaisi yllättyä yhtään.

4 tykkäystä

Jos näin olisi niin mennään silti kaikki katsomoon kannattaan. Ei jäädä käytäville murjottaan :eyes::smiley:

5 tykkäystä

Tänään kyllä hyvä paikka heiluttaa kokopeli sitä osa myös meidän päässä haluaa niin toivottavasti tänään saadaan liput myös paremmassa päässä ilmaan koko pelin ajaksi. Etenkin kun itse ei pääse paikalle ei haittaa peli näkemistä minulla.

2 tykkäystä

Tämäkö se on Sinioranssien ajatusmaailma?
Ei ole mitään väliä jääkö joltain peli näkemättä kunhan minä saan heiluttaa lippua pelin aikana.
Alkaa olla aika huvittavaa mulkkujen mittailua suljetun osaston kanssa.

7 tykkäystä

Kyllä tässä olisi tosiaan hyvä tsäänssi ottaa steppiä visuaalisuuden kanssa eteenpäin niin mitä hävitään sillä että kokeillaan kun paikka tarjotaan? Mitään somekohua tuollaisesta ei nousisi, korkeintaan noteerattaisiin positiivisessa valossa.

1 tykkäys

Mites tuo Riekkiksen kommentti tähän malliin saatiin? Riekkis puhu vain itsestään.

7 tykkäystä

Ketjun otsikko on Sinioranssit. :wink:

No samalla logiikallahan sinun kaikki kommenttisi täällä edustaisivat Sinioranssien näkemystä?

5 tykkäystä

Tännehän kuka vain voi kirjoittaa ihan mitä tahansa, että en mä liikaa otsikkoa katsoisi. :sweat_smile: Kattoo sit mitä ryhmä virallisesti ilmoittaa tai mitä pelissä tapahtuu.

5 tykkäystä

Tällä mennään! :+1:

2 tykkäystä

En tietenkään voi puhua SO n puolesta koska en kuulu edes porukkaan muuta kuin että kannustetaan samaa seuraa.

Mitä tulee tuohon loppuun tänään mun mielestä voi heiluttaa lippuja kuinka paljon vaan vaikka pääsisin itse paikalle ihan vaan siksi että porukka huomaa kuinka paljon ne häiritsee.

Saat toki ymmärtää asian miten haluat mutta jos olisit kuunnellut PP podia tai lukenut muita viestejäni ehkä olisit tietoinen kannastani. Tokikaan sitä ei voida edellyttää mutta ennen kuin leimaat asennetta ehkä se kannattaisi selvittää mikä on se on. Mutta tosiaan itse olen kokonaisuutena sen kannalla että liput liehuu vain tauoilla (ihan väärin ymmärryksen estämiseksi mainittakoon että myös ratkenneen pelin lopussa se on ihan ok). Nyt tämän lippugaten takia yhdessä pelissä olisi hyvä näyttää että se oikeasti haittaa katsomista, tämä siksi että on äänen painoja että se ei haittaisi. Etenkin siksi että nyt se on ilmeisesti sallittua heiluttaa koko ajan kun se on laadukasta kannustusta. Joukkuekkin pelaa aina pelin vaatimallatasolla niin nyt kannustus myös pelin vaatimalle tasolle eli heiluttamaan se kun on kerran niin hienoa.

2 tykkäystä

Tämä, mielenkiinnolla odotan kommentteja että kielletäänkö vierasjoukkueen kannattajilta lippujen heilutus ja jätetään se sallituksi kotijoukkueelle (tässä tapauksessa siis Ilves).

Tapparan kotipäädyssä tapahtuva lippujen heilutus vie näkyvyyden ravintola-asiakkailta. Mahtavat olla tyytyväisiä kun haluavat syödä ja nähdä peliä, sen sijaan näkevätkin lippuja heilumassa.

9 tykkäystä

Ilveksen somen perusteella he kannustavat faneja heiluttamaan lippuja pelin aikana, joten pelin jälkeen palautteen voi laittaa heidän suuntaansa mikäli peliä ei näe. :blush:

Itse pidän Tapparan luomista pelisäännöistä tässä asiassa, otetaan muut huomioon.

7 tykkäystä

Osasto on mielestäni sopinut Ilveksen kanssa (tai päättänyt itse) että niitä kaikista isoimpia jättilippuja ei pelin ollessa käynnissä heiluteta. “Pieniä” ja “keskikokoisia” lippuja on saanut vieras- ja kotikannattajat heiluttaa ihan mielensä mukaan Ilveksen ottelutapahtumissa areenalla.

1 tykkäys

Juuri näin. Ei siis todellakaan lippuja paitsi tauoilla. Ollaan me fiksumpia!

4 tykkäystä

“Maassa maan tavalla.” Ilves pitää lippujen liehumista tärkeämpänä kuin kaikkien esteetöntä näkyvyyttä jäälle, joten liput vain liehumaan. Ilves järjestävänä seurana vastaa kritiikkiin, jos sellaista jostain syystä tulisi.

5 tykkäystä

Onko täällä mitään oikeaa dataa kenelläkään että kuinka paljon se ottelun seuraamista häiritsee kun ei tätä olla tapparalaisten toimesta juuri harrastettu, ei kokeilemalla mitään hävitä. Joukkueen tukemista pidän tärkeämpänä kuin sitä että joku yksittäinen pitkä kiekko jää näkemättä. Lisäksi täälläkin joku jo valitti että katkoillakaan ei pitäisi heiluttaa kun ei näy valotaululle, kaikkia ei voi koskaan miellyttää.

3 tykkäystä

Jos nyt edes pelattaisiin matsi ekana ja ihmetellään sitä sitten täällä.
Nyt kokeillaan ja en usko, että tämä testimielessä paha on👍🏻.
Eli kaikki happea tähän väliin ja käydään keskustelu pelin jälkeen, kun on kokemusta viisaampi jokainen, jolla mielipide tähän.

5 tykkäystä