Sinioranssit

Lauantain otteluseurannassa annoin posia Sinioransseille.
Hyvin kuului kannustus televisionkin välityksellä.:+1:t2:

6 tykkäystä

Tuolle kahden megafonin käyttöönotolle
on annettava tässä ja nyt valtavan iso :+1:.
Loistavaa pelisilmää nykyisiltä katsomo vastaavilta asian kanssa. Sen lisäksi että tuolla tavoin herää oma sektio, niin saadaan ihmisiä mukaan huutoihin ja taputuksiin ympäri hallia.
1+1 ? Paljon enemmän kuin kaks!

7 tykkäystä

Voisi melkein lauantaina olla paikallaan sellainen ylivoimanen esitys Sinioransseilta. Laitetaan sen luokan mökkälä pystyyn, että joukkue varmasti ymmärtää, että seistään omien takana loppuun asti. Ei paljon Suomen menestyneimmän ja kauneimman seuran faneja parin pelin tappioputki järkytä.

35 tykkäystä

Jotenkin pahaa pelkään, että esitys saattaa sattuneesta syystä jäädä vaisuksi… :roll_eyes: Toki olen erittäin mielelläni väärässäkin. Allekirjoittaneen panoksesta ei ainakaan jää kiinni. :facepunch:

7 tykkäystä

Lauantaina ei kannata tulla halliin intoa puhkuen (@Nevofoget03) , vaikka hyvä paikka tulla halliin onkin. Ja sinne (mun mielestä) kannattaa nyt lähteä juuri tuolla mentaliteetilla, että faneista se voittaminen (ekaa kertaa tällä kaudella) ei ainakaan jää vajaaksi.

Jos taas katsotaan pelillisiä tosiasioita niin todennäköisesti lauantaina nähdään passiivinen ja hidas Tappara. Tuon KooKoo-pelin jälkihöyryissä pystyy näkemään aika selvästi, että peliä on pakko laittaa kuntoon pala kerrallaan. Se pala kerrallaan tarkoittaa ainakin minulle sitä, että ihan ekana palataan aivan perusarvojen juurille. Tiiviinä viisikkona - kaikkien pitää mahtua samaan kuvaan. Samaan aikaan se tarkoittaa, että yksilöille (osalle) on laitettava ns. suitset päälle ja heitä on hidastettava, jotta nuo muutkin pääsevät joukkueeseen mukaan.

Rautakorpi nappaa todennäköisesti nyt pelaajilta vallan ja ruvetaan asteittain harjoittelemaan yhdessä pelaamista. Alkuun se tarkoittaa sitä, että pelaaminen tuskin on kovin kivaa. Pelaajat täytyy nyt ensin saada yhdessä samaan kuvaan ja siitä sitten lähteä katsomaan, syntyykö minkäänlaista peliä. Puolustus ensin, keskialue sitten.

3 tykkäystä

Siinä hieman videoo kaudenavaus- tifon tekemisestä

37 tykkäystä

Olipa mahtava meininki tänään Sinioransseilla!
Hienosti saitte kyllä yleisöäkin mukaan, varmasti pikku junnuille oli kyllä ikimuistonen kokemus. Jatkakaa hienoo työtänne.

26 tykkäystä

Täytyy antaa posia myös toiseen suuntaa! Upeeta että porukka lähtee mukaan kannatukseen! Joskus jotkut jopa aloittavat kannustuksen, jos me pidetään pieni hengähdystauko. Iso :+1: siitä! Koko ajan meteliä halliin vaan! :muscle:

10 tykkäystä

Ja se täytyy kans lisätä että jos vertaa moneen muuhun faniposseen, niin mun mielestä myös sinioranssien sellanen yleinen käytös ja kunnioitus peliä kohtaan on todella mahtavalla tasolla. Kaikenlaista spedeä sitä on nähty mutta sinioranssit edustaa kyllä värejä kunnialla. Myös noi chänttien ajotukset on kyllä loistavia. Tulee aina mahtava fiilis kuunnella sitä

9 tykkäystä

Laittakaa muutakin matskua Tubeen tonne kanavalle!! Ois kiva nähä peleistä videoo, jälkeenpäinkin millainen .meno on! :slight_smile:

5 tykkäystä

Karavaani kulkee! Vielä ois tilaa sullekin :wink:

5 tykkäystä

Mitäs Kiekkobussi tässä kuussa tarjoaa? Ei mtn?

Miks ei Sinioranssit oo hallis

Onko perjantaina tulossa paljonkin porukkaa?

3 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Tappara-fanien häiriökäyttäytyminen

Ketju avattiin ajastetusti 4 minuutin kuluttua.

Jos muut eivät saa itseään paikalle, niin eiköhän me kuitenkin pistetä klinikka pystyyn C1-nurkkaan? Kaikki sinne. Jokainen.

76 tykkäystä

@SO11
Kiitos erittäin hienosta illasta sinne teillekin; hyvää kannatuksen rytmitystä, kuuluvaa ääntä, tunnelman ylläpitoa joka sai koko hallin (melkein ainakin) mukaan. Tästä on hyvä mennä eteenpäin!
Ja tuo tifo: 12 points. Aivan kerrassaan mahtavan hieno! :boom:
Illan kunniaksi lisäksi :beer::beer::beer:

40 tykkäystä