Onks masut täynnä vai miks kolmasosa päädystä oli vaihto-opiskelijoita?
Eikös pääty ollut aikalailla täysi? Eli lisää ketään ei olisi mahtunut?
Ulkkareita tryoutilla?
Itse seisoin about puolessa välissä. En kyllä huomannut.
Naapuri saanut capotornin, tuleeko meillekkin?
Jos vaihtarit ovat ostaneet sinne kasapäin lippuja, niin minkä SO sille mahtaa?
Seisomakatsomoon reilusti paikkoja jäljellä, ostakaa omanne ja jatketaan siitä mihin eilen jäätiin.
Lipuista… Haluan edelleen muistuttaa että käyttäkää niitä sekä älkää astuko niiden päälle. Tätä tahtia jos lippuvarsia/lippuja hajoaa, nousee kustannukset erittäin kalliiksi.
Katsomoon viedään kymmenittäin lippuja per peli. Valitettavasti vain muutama hassu on aktiivisessa käytössä. Jos niiden käyttö ei lisäänny, pienennetään niiden määrää per ottelu.
Kiitos!
Eipä tuo jengi paljoa tarjonnut paikkoja lähteä Tap pa ra -huutoja vetämään. Yleensä tuo huudatus vedetään hyvän pyörityksen tmv. jälkeen jolloin ”iso yleisö” on jo vähän innoissaan + taputtaneet jo valmiiksi.
Tänäänkin sitä kyllä huudatettiin heti kun oli mahdollisuus.
Ja ainakaan itsestäni ei tänään vaan yksinkertaisesti lähtenyt enempää ääntä eilen huudettiin niin paljon kun pystyi ja ääni meni. Varmaan sama monella muullakin.
Heillä oli jo viimekaudella ainakin (minut raahattiin keväällä katsomaan yksi peli ihan osaston vierestä).
SO:lle oma olis kova
äänitasossa olisi tänään parannettavaa, toki keskiviikko peli joten jollaintasolla ymmärrettävää
On vähän ollut aiemmissakin. Liekö äänekkäimmät huutajat taas liian alhaalla.
Oletko ottelussa?
Tänään rumpu ja ydinporukka ylhäällä huutamassa kokeilumielessä😅
Lähes kaikki huutajat on ylhäällä (minäkin) ja hiljaista on.
En ole tänään ottelussa, siksi viittasin osaltani viestissäni vain aiempiin peleihin.
Haikailen alkukauden meiningin perään. Mitä on tapahtunut? Viimeiset viikot tyyliin kuullu vain oman äänen(ei ny ihan sentään) mutta ero on kuin yöllä ja päivällä.
Marraskuu… Nyt on menossa se pelaillaan pätkä. Vaikuttaa myös katsomossa.
Alkuhuuma takanapäin. Toivottavasti ei lumipallo-efekti lähde liikaa pyörittämään. Halloranille olis voinut antaa vähän huutoa, vaikka nimi aika vaikea onkin. Ei sitä kuitenkaan ihan joka ilta tee hatullista. Ainakaan vielä.
Aina tulee niitä ei niin kiimaisia pelejä joukkueellekin. Ite kyllä sanoisin että kuulosti kovemmalta kun ydin oli ylempänä, kokeilisin kiimaisemmissakin peleissä
Noniin, se olis pieni tauko peleistä niin nyt on hyvä aika tehdä pientä yhteenvetoa alkukaudesta. Ensimmäisissä peleissä tunnelma oli todella hyvä, ja tämä näytti siltä että tulossa on ihan uskomaton kausi. Nyt kuitenkin syksyn pimentyessä on ollut pientä mukavoitumista ja taantumista havaittavissa. Toki myös vastustajat ovat olleet tylsän puoleisia, mutta ihanne tilanteessa se ei saisi vaikuttaa yhtään. Nyt on kotipeleistä parin viikon tauko jossa jokainen saa ladata virtaa. Sen jälkeen palataankin peleihin ryminällä ja ensimmäisenä on luvassa paikallispeli. Koitetaan tulevissa peleissä päästä takaisin sinne alkukauden tasolle ja jopa parantaa siitä🔥
Käydään kuitenkin ennen taukoa vielä lauantaina ottamassa Lappeenranta haltuun ja laitetaan sielä karnevaalit pystyyn.
Olis hieno jos järjestettäisiin joku kulkue ennen paikallispeliä, ihan ideana vain