Sinioranssit

Ei tuo paikallisasetelma perustu ainakaan itselleni mihinkään menestykseen, vaan ipalaisten kanssa on painittu koulun pihalla ja vaihdettu lumipesuja silloinkin, kun molemmat seurat rämpivät sarjataulukon hännillä. Se on vain ollut asia mihin on pienestä pitäen kasvettu, että kaupungin herruudesta taistellaan kynsin hampain ja toista pitää päästä näpäyttämään asiassa kuin asiassa.

Jo oma perheeni ja sukulaiseni ovat pienestä pitäen opettaneet, että esimerkiksi naapurille ei rahaa kanneta ja ipalaisten omistamissa puljuissa ei asioida, vaikka hekin ovat ihan tavallisia istumapaikkojen kausikorttilaisia vuosikymmenten ajalta eivätkä tietenkään mitään mustiin pukeutuneita huligaaneja. Tuo paikalliskilpailu on ainutlaatuinen asia Suomessa, on minusta vain positiivista että se säilyy hengissä vuosikymmenten yli.

10 tykkäystä

Ja saman “lumipesun” pitää jatkua edelleen, koulun piha vaan on vaihtunut toisiin maisemiin. Hienoa!

5 tykkäystä

Ei minusta sentään noin, kuten sanoin tuolla ylempänä niin homma on okei kunhan ei väkivaltaan tai kahnauksiin sorruta. On sitä noista peruskouluajoista onneksi jonkun verran kasvettu ja rauhoituttu…

2 tykkäystä

Jossain vaiheessa aikuiseksi kasvamista voi olla ihan tervettä miettiä ja kyseenalaistaa saamaansa kasvatusta. Tuollainen kuulostaa melko synkältä ja hankalalta suhteelta ympäröivään maailmaan. Itsensä voi päästää helpommallakin, eikä siitä Tapparan vene juurikaan keikahda.

18 tykkäystä

Tuo kuulostaa melko raskaalta elämältä, jos perustaa jo vaikkapa kaupassa käymisenkin johonkin keinotekoiseen jakoon ja hakee elämäänsää väkisin jotain olematonta vastakkainasettelua. Kertonee paljon ajatusmaailmasta ja kuinka paljon niitä harmaan sävyjä löytyy sieltä mustan ja valkoisen väliltä.

Itsekin koko ikäni Tapparaa kannattanut ja peruskouluni pääosin ysärillä käyneenä muistan meilläkin koulussa paineja olleen monistakin aiheista, mutta ei varmaan koskaan Tappara-Ilves -akselista. Pelien jälkeen asioista nälvittiin tottakai toisillemme ja kyllä niissä pihapeleissä iltaisin kaukalolla oltiin omiemme mukaan Ojasia ja Helmisiä, mutta samojen kavereiden kanssa sitä jaettiin sitten kaikki muutkin asiat. Niin riemut kuin surutkin…ja jaetaan useamman kanssa vielä tänä päivänäkin oli pipossa sitten kirves tai tupsukorva.

Tuo kiekon kannattaminen kun on vähän sellainen asia, että siitä ohi päästyä me kaikki ollaan jossain määrin tavallisia ihmisiä. Paikalliskilpailua pitää olla, mutta sen pitäisi mielestäni olla ennemminkin kirittävä tekijä kuin jollain tavoin itseltäsi pois ottava. Etenkin meillä on ollut pullat sen suhteen aika hyvin uunissa viime vuosina. Mutta ei sen pidä olla liian vakavaa.

Se että joku on valmis lyömään vaikkapa toista jääkiekkojoukkueen kannatuksen takia kertoo, että jossain kohtaa kehityksessä on tapahtunut jonkunlainen häiriö. Kyllä aikuisella ihmisellä pitäisi olla sen verran impulssikontrollia, että kykenee puristelemaan niitä nyrkkejä vain itsekseen ja pitämään ne kaikkein pahimmat sammakot suussaan vaikka kuinka harmittaisi.

24 tykkäystä

Näin HPK-pelin maalikoosteessa Sinioransseilla Eräkoira lakanan, niin mielenkiinnosta kysyn mitä siinä lukee? Jotain jeba?

Ylhäältä alas:
SO11 ON TOUR
(Eräkoira)
IHA VITU JEPA.

Iha hauska. Tykkään

5 tykkäystä

Itsekin naurahdin kun bongasin Eräkoiran.

2 tykkäystä

Nätti tarra myös👍

Iso peukku eiliselle chäntille, jossa porukka jaettiin kahtia. :+1:t3: Kuului kuulemma parhaiten eilisistä chänteistä toisen pään kulmakatsomoon. Tuossa chäntissä tulee vielä semmonen kilpailuvietti päälle, että kumpi puoli huutaa kovempaa ja tauoilla kerkeää vetään hyvin happea. Lisää kiitos!

13 tykkäystä

Tuotahan on vedetty useampaan otteeseen jo. Toimii kyl kivasti!
Kiva olis nähdä täyden päädyn vetämänä tuo :+1:

Isoiso peukku Kempen eiliselle erityishuomiomiselle :heart: otetaan pojat omiksemme.

Odotin toki Mario, Super Mario! Super Mario! Shalalalaalaalaalaa -chanttia.

3 tykkäystä

Oliko tuo siinä Pakarisen rankkarin huudeilla, se ainakin selkeesti kuulosti parhaalta koko iltana.

1 tykkäys

Joo just siinä kohdilla :+1:t3:

1 tykkäys

Ilmeisesti vaikut korvissa tai ikä kuulo,nyt meni ihan ohi chäntti pitkät sivut kekellä ei kuuro kuullut,mihin muuriin oon jäänyt matkalla kun chäntti,ei kuulunut

Mielestäni, ei ole tarkkaa tietoa normimäärästä, mutta aika vähän noita sinioransseja oli päätyssä. Imo. Mallikasta kannattamista oli paikallaolijoilta. Olenko oikeassa määrän suhteen?

Mielestäni myös päätykatsomossa väkeä on yhä vähemmän. Muutamalla rivillä enää väkeä, aiemmin oli kokolailla täynnä.
Öäntäkäön mielestäni ei enää niin paljoa ole hallissa, rumpu kyllä kuuluu.
Miten on pitääkö paikkansa Sinioranssit ja mikäli pitää niin mikä voisi olla syynä?

1 tykkäys

Sinioranssit ja muut aktiiviset kannattajat todennäköisesti käy joka pelissä, mutta muu porukka ympäriltä on vähentynyt.

7 tykkäystä

Kyllä se syö päätykatsomonkin porukan määrää kun kansa ei löydä lehtereille. Sääli että ihmiset näyttää persettä nyt kun tuote on kunnossa. Kai se on sitte kiinnostavampaa kun pudotaan keskikastiin kun kassa ei enää kestä.

Olisiko tähän mahdollisesti jokin syy, esimerkiksi leimautuminen samaan porukkaan?
Ja tällä tarkoitan nyt sitä esiin tullutta häiriökäyttäytymistä, jota on enenemässä määrin alkanut olemaan mm. ottelutapahtumien ympärillä?

Eikö se just ole ollut toisinpäin ainakin useiden teidän suunnalta tulleiden kommenttien mukaan, että juuri TE teette sen tunnelman tuonne Areenalle ja muut tulevat teidän ansiosta paikalle?
Kuinkas tuo väite nyt toisinpäin kääntyi :thinking:.
Faktat väitteelleni löytyy tästä ketjusta, lainausta en lähtenyt nyt etsimään, luotan muistiini.