Tuo Visio2020 oli absurdimpi juttu kuin Ilveksen Viiri viidessä vuodessa -projekti. Jokainen tajusi, ettei se voinut mitenkään toteutua sillä aikataululla. Tuoreeltaan sille naurettiin kaikkialla. Hauskasta läpäistä se menee, mutta muutoin sitä on turha tuoda esille.
Ei liitolla ole pitkäjänteisyyttä tarpeeksi, jotta kannattaisi yrittää mitään viiden vuoden projekteja. Siinä ajassa ehditään vaihtaa päävalmentajaa vielä monta kertaa. Rekrytointipolitiikka on kuin Ilveksellä on ollut: tärkein kriteeri on hyvä tarina. Ja kun sitten epäonnistutaan, keksitään uusi tarina. Nythän Suomen joukkue on jo niin paska, ettei ketään osaajaa voisi vähempää kiinnostaa Huuhkajat. Siksi jouduttiin valitsemaan viimeksikin joku viimeisen käyttöpäivän ohittanut tv-kommentaattori.
Kaikki parikymppiset potentiaaliset sankarit pääsevät jo nyt maajoukkueeseen ilmoittautumalla. Ei tarvitse kuin olla jossain ulkomaisessa ammatilaisjoukkueessa vaikka penkilläkin niin sekin riittää. Vaihdosta kentälle pääsee hyvin vähillä näytöillä, ja olipa avauksessa ainakin yksi Veikkausliigaa pelaava tulevaisuuden nimi eilenkin. Ja kun pelaa hyvin, on avauksessa seuraavassakin pelissä.
Maajoukkueolosuhteet ovat jo nyt niin kuin pitääkin, valmennusta lukuun ottamatta. Perimmäinen ongelma ei kuitenkaan ole valmennus vaan suomalainen pelaajatuotanto. Nämä Mosat ja Jensenit ovat liian huonoja ja ennen kaikkea liian harvassa. Kun pelaajatuotanto saadaan vähänkään uskottavaksi, saadaan vielä imeytyä joku kyvyn valmentajakin. Sitä vastustan, että paikoille nuorille annetaan vastuuta ja kokemusta. Se olisi juuri sitä, minkä varaan Ilves on laskenut pitkään.
Jotain merkkejä kai orastavasta kehityksestä on, kun suomalaisten virta ulkomaisiin akatemioihin on kiihtynyt viimeisen vuoden-parin aikana. Myöskään nuorisomaajoukkueet eivät ole olleet pelkkiä vitsejä vaan ovat jopa voittaneet useita pelejä. Jotenkin sitä vaan suhtautuu skeptisesti näihin Suomen Zlataneihin ja Messeihin. Periaatteessa on hyvä, että tavoitteet ovat kovat ja ne sanotaan ääneen, mutta silti.