Suomen matka miesten MM-kisoihin 2019

Ketä IFK:sta olisi leijoniin menossa Tyrväinen ehkä ja Eronen siinäpä nuo sitten olisi.
Vaikea uskoa että yksi olisi Engren sillä Aten kausi on ollut sanalla sanoen vaisuhko.

Oma veikkaus on että ne loput 5 pelaajaa ovat nämä:

Niko Ojamäki
Juhani Tyrväinen
Toni Rajala

Teemu Eronen
Jesse Virtanen

Tosin hyökkäykseen ja pakistoon tarvitsisi kovuutta, että oishan J. Lajunen ja Jokipakkakin tarjolla jos eivät ole kieltäytyneet.

Jos sinne kahdeksan uutta pelaajaa tulee Kakon voisi musta päästää ens viikoks U18 kisoihin. Eiköhän Kakko ole jo tarpeeksi näyttöjä antanut et voi palata EHT turnaukseen (ens viikon jälkeen) Leijonien mukaan.

Eijeijei. Älä nyt vielä myy omia maitasi. Siellä on kyllä nyt muutenkin jäätävän kovia miehistöjä päihitettävänä, Usasta ja Kanadasta myös esim Saksaan joka on myös todella kiven kova, Sveitsi ja Ranskakaan ei ole helppoja nahkoja, siellä on kova rutiini , ja se Britanniakin on parhaimmillaan hankalampi kuin moni ikinä voi uskoakkaan. Meidän arvoitukseksi jää, miten meidän ehkä jopa aika yhtenäinen liiga porukka pärjää noita nk “parhaimpia” vastaan. Veikkaan että aika pirun hyvin ne lopulta pärjää. Ei ole mitään hätää, tulevaisuuden tähtiä meillä tuolla parveilee taas kerran.

1992 meidän piti hävitä aivan siis kaikille, lapparit teki sketsinkin valmiiksi, nimeltä : “Vapise Puola! :poland:” siitä kuinka uhkaava tuolloinen hopea joukkue oli. Se jengi nöyryyttikin kaikki tieltään, myös kanadan, joka oli täynnä NHL tähtiä. Joku Ipalainen puukäsi teki 3 maalia. Nuoret liiga tähdet pesi aivan kaikki änäri starat, paitsi sen ruotsin finaalissa. Itse en siis ole ikäluokkaa joka tuon livenä näki, mutta jälkeenpäin nauhoilta.

Niillä nimillä ei ole väliä, vaan sillä miten nuo pelaavat yhteen. Uskon vakaasti, että Jalosen “liiga tähdet + pari änärin jämää” aiheuttaa harmaita hiuksia, ellei pälvikaljua kaikille keitä pelätään

2 tykkäystä

Hiukan fifty-sixty kumpi on Ojiksen nykynäytöillä oikea osoite, Leijonat vai VR:llä Poriin.:thinking:

1 tykkäys

” - Nyt saamme mukaan seurajoukkueissa hyvän kevään pelanneita pelaajia, mikä tarkoittaa samalla sitä, että neljän pelaajan (Hannes Björninen, Anrei Hakulinen, Aleksi Mustonen ja Tarmo Reunanen) osalta MM-leiritys loppuu.

Leijonien kokoonpanossa nähdään ensi viikolla kahdeksan uutta nimeä: maalivahti Kevin Lankinen, puolustajat Teemu Eronen ja Henri Jokiharju, hyökkääjät Kristian Kuusela, Juho Lammikko, Niko Ojamäki, Toni Rajala ja Juhani Tyrväinen. ”

11 tykkäystä

Krisu mukaan!! Jo oli aikakin, hienoa!

11 tykkäystä

Kuusela oli playoffeissa aivan suvereeni Tappara-pelaaja. Hienoa että pääsee mukaan edes kokeilemaan. Ojamäki varmaan pääsi mukaan vanhoilla kauden aikaisilla näytöillä. Playoffit menivät sen verrran heikosti ettei niillä näytöillä kuuluisi edes mihinkään testileireille.

7 tykkäystä

Ratkaisu löyty, pelaaja ilmoiittaa itse: onko käytettävissä vai ei.

:grinning:

2 tykkäystä

Samasta viestiketjusta NHL-pelaajien ja Jesse Virtasen tilanteeseen tarkennus:

Paras uutinen Leijonille tähän mennessä, että Pokkaa ei kisoissa nähdä.

7 tykkäystä

Vielä kun Ohtamaa tackaisi nej.

1 tykkäys

Valitettavasti tilanne näyttää sellaisella, että nyt täytyy ottaa kaikki, jotka suostuu tulemaan. Mitenkäs tuolta HPK:sta, ainakin Turunen varmaan kuuluu suunnitelmiin?

Nashvilleltä saadaan maalivahdit, jos saadaan. Kumpi tahansa (Rinne tai Saros) niin selvä ykkösmaalivahti, vielä jos saadaan molemmat niin aina parempi.

3 tykkäystä

Nyt nimenomaan ei ole varaa ottaa mitään O-mania tai Jääkiekko 2.0:aa tuonne sekoilemaan. Nyt vaaditaan vahvaa kevätvireen haistelua valmennukselta.

Esim. Nikkilä pitäisi olla lukittuna jo joukkueeseen.

3 tykkäystä

Saros-Vehviläinen/Larmi/Lankinen luulisi olevan ihan hyvä maalivahtikaksikko. Muu joukkue sitten… :smiley: Puolustuskin voi olla ok tasoa vielä.

Mitenköhän Jalonen suhtautuu kaksikkoon J.Jokinen / Osala Kärpistä. Kevään vire ei oikein antaisi ymmärtää olevan kisoissa käyttöä, mutta vanhat meriitit saattaa viedä joukkueeseen, jos siis herroilla itsellään on kiinostusta.
Muuten finaalijoukkueista nyt varmaan tyrkyllä ovat ainakin Paajanen, Turunen, Leskinen, Ohtamaa sekä Nikkilä. Ehkä jopa Lucenius? Unohtuiko vielä joku?

Näin Jokinen ainakin kommentoi asiaa helmikuussa Iltalehdelle.

“Leijonapaita on itselle tosi tärkeä, ja joka kerta olen ollut mukana viime kevättä lukuun ottamatta, mutta nyt on kaksi sellaista kautta, että joutuu olemaan paljon erossa lapsista. Lapset ovat siinä iässä, että he kaipaavat isäänsä, ja isä kaipaa myös lapsiaan. Tässä tulee nyt kolmen kuukauden pätkä, ettei näe heitä. Sitten tulisi vielä kuukausi lisää, niin tältä keväältä joutuu jättämään väliin, Jokinen perusteli varsin ymmärrettävää päätöstään.”

3 tykkäystä

Asuukos Jussi Jokisen perhe siis Yhdysvalloissa? Jotenkin näin tän tulkitsen. Minä en tosin Jokista joukkueeseen kaipaa.

3 tykkäystä

Floridassa kyllä. Ja mielellellään sitä näissä kisoissa just näkis näitä ihan uusia kavereita maajoukkueessa ja MM-kisoissa. Nyt kun apuja ei Änäristä oo tulossa pahemmin.

Jalonen puhui haastattelussa, että Liigan finalistijoukkueista lähinnä EHT:lla esiintyneitä pelaajia on tarkkailussa ja niistä käytännössä tullaan poimimaan valintoja. Nikkilä, Larmi, Osala, Jokinen yms. eivät tuolla mukana ole olleet. Kärppäpakit (x3), Vehviläinen, Leskinen, Turunen ja Friman ovat…