Suosikkinäyttelijäsi kautta aikain?

Eli kuka näyttelijä on tehnyt sinuun vaikutuksen tai muuten vaan säväyttänyt. Tähän voi laittaa useammankin vaihtoehdon toki. Itse olen pikku pojasta asti ollut aivottomien toimintaleffojen fani.Ja ai, että, kun isällä oli aikanaan Van Dammen douple impact vhs:nä. Se melkein kulutettiin loppuun ja takapihalla leikittiin Dammea. Lähes kaikki herran leffat katsonut. Uusimmat toki Ei, niin kovaa iske, kun ikä näkyy jo miehessä ja kinttu ei nouse ysärin malliin. Nykypäivänä tuleekin sitten seurattua paljon Scott Adkinsia ja Jason Stathamia, nykypäivän parhaat vanhanliiton toiminta starat. Pääasia, että lätty lätisee ja liha tummuu :grin:

4 tykkäystä

Mahdoton sanoa, ajan myötä suosikit vaihtuu ja eri aikakausia on vaikea verrata. Van Dammesta itselläkin lähtee Bloodsport tuli katsottua niiin monta kertaa. Stallonen Rambot ja Rockyt, Arnoldin leffat piti aina nähdä. Kyllähän se oli toiminta sankareiden kulta aikaa. Jackie Chanin leffat, Eddie Murphy…

Samaa rataa voisi jatkaa, kun ajassa mentäisiin eteenpäin. Hauska jos joku pystyy nimeämään yksi tai kaksi…

1 tykkäys

Ihan käsittämättömän vaikea sanoa vain yhtä. On niin paljon hyviä. Jossain välissä se oli Edward Norton.

Suomesta Sulevi Peltola tulee äkkiseltään mieleen.

2 tykkäystä

Ei ole suosikkia. Monta hyvää näyttelijää kylläkin.

1 tykkäys

Omaan nuoruuteen osui Die hard -elokuvasarja sopivasti, eli oma suosikkini on Bruce Willis. Myöhemmällä iällä tuli katsottua iso osa herran leffoista ja pääosin tykkäsin.

1 tykkäys

Ei oikein ole suosikkia. Pitkä lista näistä tulisi eikä siihen saisi paremmuusjärjestystä. Cary Grant, James Stewart, John Wayne, Clint Eastwood, Marilyn Monroe, Henry Fonda, Sophia Loren, Peter Sellers, Peter Falk. Edellä jo mainittiin iso Arska, Jackie Chan ja Eddie Murphy. Tietysti Terence Hill ja Bud Spencer.

Suomalaisista esimerkiksi Vesa Vierikko. Ja ääninäyttelijätkin pitää laskea! Knalli ja Sateenvarjo -sarjassa on paljon hyviä.

Columboja olen nyt viime aikoina katsellut ja niissä on päähenkilön lisäksi loistavia vierailevia tähtiä. Jack Cassidy ja Patrick McGoohan esimerkiksi.

Just! Melkein tärkeimmät unohtuvat: Stan Laurel ja Oliver Hardy. Ja John Cleese unohtui.

3 tykkäystä

Perhana nyt, kun mainitsit, niin Terence Hill on Isä Matteona aivan mahtava :+1:

2 tykkäystä

Mahdotonta nimetä absoluuttisesti ketään, koska aikajana on niin pitkä, mutta kaksi nimeä ajoilta jolloin leffoja tuli alettua katsomaan enemmän tulee heti mieleen, Kevin Spacey ja Robin Williams.

2 tykkäystä

Clint Eastwood ja dollari trilogia + äijä heilu sen apinan kanssa parissa leffassa ja sit vielä aivan pirun loistava Gran Torino!!

8 tykkäystä

Esko Nikkari. Oman kylän poikia!

4 tykkäystä

Clint Armottomasta eteenpäin on kova! Sitä aikaisemmat Dirty Harrya lukuunottamatta ei oikein itseä kiinnosta.

1 tykkäys

Morgan Freeman.

2 tykkäystä

Al Pacino, Robert De Niro ja Jack Nicholson.

8 tykkäystä

Bill Murray, Vesa Vierikko, Martti Suosalo

5 tykkäystä

Tähän vois kirjoittaa pitkän listan, mutta lyhyellä miettimisellä Bruce Willis, koska Die Hardit, Eddie Murphy, koska Beverly Hills Copit ja Jason Statham koska Jason Statham.

Näiden lisäksi tulee heti mieleen pitkä lista muitakin, mutta edellä mainitut on mun listalla erittäin korkealla.

2 tykkäystä

Clint, Bronson, Wayne, nuoremmat DeNiro ja Pacino, Pitt, DiCaprio, Samuel L, Hackman, Nicholson, Kurt Russel, James Stewart, Christopher Lee, Connery… Paljon löytys lisää.

Naiset on kinkkisempi kun niin muista missä kukakin on ollu, mutta todella hyviähän niitäkin löytyy. 1950-luvun elokuvissa oikeestaan kaikki on hyviä! Kauniita! Ja loistavia!

2 tykkäystä

Kun tässä parhaillaan siirtelen DVD-kokoelmaa tietokoneelle, niin on ihan mukava pohtia tällaistakin.
Tietysti nuorena poikana toimintaelokuvien tähdet olivat ne kovin juttu, koska mikä olisi ollut sitä parempaa? Nykyään sitten “aikuisempaan” makuun on löytynyt paljon muitakin suosikkeja, mutta myös vanhat suosikit pitävät pintansa.

Monet omista suosikeistani on jo tosiaan listattu useammankin toimesta tässä ketjussa, niin heitän vielä mainitsemattomia.
Italiasta Maurizio Merli ja miksei myös George Eastman.
Japanista tietenkin Toshiro Mifune.
Ranskasta Jean-Louis Trintignant ja Vincent Cassel.
Saksasta Klaus Kinski.
Jenkeistä Buster Keaton.

Kun kysytään parhaita näyttelijöitä, niin vastaus tulee olemaan yhtä laaja kuin lempiohjaajat. 10 tulee valittua helposti ja silti jotain aivan oleellisia valintoja jää pois.

2 tykkäystä

Joo. Tämä menee nyt ohi alkuperäisestä kysymyksestä, mutta on esim. yksittäisiä elokuvia (tai sarjoja) joista pitää yhtä paljon kuin viipaloidusta leivästä, mutta kukaan näyttelijä ei näissä nouse yli muiden, mutta suosikkiohjaajan/käsikirjoittajan kautta aikojen osaan sanoa heti.

Tarantino.

Samasta sarjasta Nino Frassica on aivan jäätävä ylivääpelin roolissa. On osa, kuin miehelle tehty :grin:

1 tykkäys

Liam Neeson, Taken -elokuvat pirun hyviä. Stallone, Rambo, Rocky. Arnold Schwartzenegger, Terminator, ja muut toimintaroolit ja arvostan muutenkin korkealle.

UpCloud
Yhteistyössä UpCloud.com - maailman nopeimmat pilvipalvelimet!