Sarjakuvat, uppooko ja jos, niin mitkä?

Omalle kohdalleni tuo suurin sarjakuvabuumi sattui lapsuuden ja nuoruuden aikoihin. Näin vanhemmiten kiinnostus on hieman hiipunut, mutta joitain sarjakuvia tulee vieläkin seurattua mikäli ne silmiin osuvat. Mitkä sarjakuvat ovat kolahtaneet eniten minuun? Tässä pieni yhteenveto aiheesta:


Aku Ankka oli must kamaa pitkään. Murrosiän jälkeen Aku Ankka on jäänyt vähemmälle. Pojille tuli pitkään tilattuna lehti. Aku kumppaneineen kelpasi hyvin hotelli helpotuksessa täysistunnon ajaksi.Huono onninen Aku sai sympatiaa ainakin minulta.


Korkeajännitykset kuuluivat lapsuuteni aikana joka pojan mieli lukemistoon. Tosin ilmojen- ja merten korkkarit eivät ikinä iskeneet minuun siten kuin perus Korkeajännitykset.


Teräsmies oli yksi ehdottomista suosikeista nuorelle bacamonsille. Lex Luthor, ripeä asunvaihto mm. puhelinkopissa ja kryptoniitti, joka vei Teräsmiehen voimat, ovat asioita jotka lähinnä muistuvat mieleen tuosta mainiosta sarjakuvasta.


Tarzan apinoiden kuningas! Tästä ovat tykänneet varmasti monet muutkin kuin minä. Voittamaton apinoiden kasvattama lordi, joka joutui pienenä lapsena yksinään viidakon armoille lentokoneen maahan syöksyn jälkeen. Tarzanista on tehty myös lukuisia elokuvia. Ainoa oikea elokuvien Tarzan oli tietysti huippu-uimari Johnny Weissmuller.


Masi toilailuineen oli myös sarjakuva jota lueskelin mielelläni. Ainainen kissanhännänveto kersantti Ärjylän kanssa oli sarjiksen perusteema, joka toistui kerta kerran jälkeen.


Tintti on ehdoton eturivin sarjakuva. Ennen kaikkea minua viehättää upea toteutus, Hergen kädenjälki hipoo täydellisyyttä, suosittelen varauksetta kaikille!


Velho on sarjis joka viehättää suuresti minua. Ironia ja sarkasmi ovat Velhon suurin anti. Sarjakuvan huumori iskee minuun todella lujaa!


Harald Hirmuinen on myös hyvä sarjis. Siinä on paljon samaa kuin Velhossa, eli eihän siitä voi olla pitämättä. Harladin jatkuvasti pieleen menevät sotaretket jaksavat naurattaa kaiken muun sarjiksen sisältävän hauskuuden lisäksi.


Tenavat on vieläkin luettavaa joka kelpaa minun silmieni iloksi. Vaikuttavinta (ja tunteita herättävintä) Tenavissa on Jaska Jokusen kaukorakkaus pieneen punatukkaiseen tyttöön. Onkohan Jaska jo saanut tytön omakseen, toivottavasti. Ressu on myös ehdottomasti Tenavien kantavista voimista.


Rasmus Nalle pääsee listalleni mukaan siksi että opin pitämään siitä tuhottomasti lukiessani sitä pojilleni heidän ollessaan vielä sarjassa alle kintaanpainon.


Nykyään tulee seurattua Fingerporia jossa usein nerokkaita ilmaisuja.

4 tykkäystä

Asterixit oli omia suosikkeja lapsuudessa :sunglasses:

3 tykkäystä

Aku Ankka tulee edelleen, eli sitä tulee luettua. Fingerpori ja Kamala luonto on myös hyviä.

Tää on nyt ihan ohi aiheen, mutta onko sulla toi sun profiilikuvan paita itelläs? Jos on niin on kyllä törkeen makee. Itelläki pari game wornia: Jannik Hansen#36 ja Jussi Tarvainen#20.

Ei valitettavasti ole itsellä tätä. Googlettamalla haettu profiilikuvaksi.

Pahkasika oli ehdoton suosikki :joy: Ei kylläkään ollut pelkää sarjakuvaa.

Päivän lehdestä menee Fingerpori, Viivi ja Wagner, Kamala luonto.

Korkkarit, Tex Willer ja Tintti sitten vanhemmista maistuvat edelleen.

1 tykkäys

Tex Willer ehdoton ykkönen. Lehtien sivuilta Fingerporit tulee luettua. Aku Ankat oli aikanaan kova sana, mutta nykyään liikaa futuristista sgeidaa ja scifiä.

1 tykkäys

Vanhemmat Aku Ankat, mieluiten väliltä 1975-1995. Uudemmat liian moderneja. Jotenki ois toivonut, että ankkalinna ois jääny sinne oman lapsuuden aikaan. Mutta toki lehden on kehityttävä, jotta nykyskiditkin voivat samaistua tarinoihin. Vaikka ei ne varmaan samalla tavalla lue kuvia kun me. Omalle pojalle tilannu aina Akun, mutta heikosti tuo niitä lukee.

1 tykkäys

Nuorena lapsena aku ankka ja lucky luke oli kova sana. Teini iässä tuli luettua madiä ja myrkkyä, pahkasikaa sillointällöin. Nykyään fingerpori on ns ykkönen.

Uppoaa edelleen,tulee välillä haettua divarista vanhoja sarjiksia. Näitä mieluiten.
Mustanaamio
Tex Willer
Akim
Korak
Buster
Korkeajännitys
Hopeanuoli

PBF eli The Perry Bible Fellowship. Hieman omalaatuisia, mutta mulle uppoaa.

2 tykkäystä

Vanha kunnon Myrkky ja hahmot Myyntimies Mynttinen sekä Pera Pervo.

Tullu taas luettua vanhoja korkkareita kesän aikana. Hyviä on edelleen.

Korkkareista toiseen,tämä on loistavaa,itselle ainakin toimii.

https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/tamperelaisen-taiteilijan-luoma-sarjakuvabandi-solmi-levytyssopimuksen-ja-julkaisi-ensimmaisen-singlen-sarjishahmojen-musiikin-taustalla-ovat-ammattilaiset-joiden-nimia-ei-kerrota-julkisuuteen-2010334/

1 tykkäys

Aku Ankka tulee edelleen, vaikka kyllä on Akkarinkin taso viime vuosina laskenut. Vanhat Akut on parempia. Kai siinäkin se Akun huono-onnisuus ja kuinka maailma potkii päähän saa samaistumaan. Karvinen kuuluu myös ehdottomiin suosikeihin. Fingerpori ja B. Virtanen tulee luettua Aamulehdestä ja Fingerporia myös muualtakin. Fingerporissa Jarla käyttää niin taitavasti suomen kieltä hyväkseen ja näyttää kuinka montaa asiaa voi samoilla sanoilla sanoa, mutta merkitykset voikin poiketa täysin toisistaan. Ja tietysti kaikki kaksimielisyydet aina jaksaa hymyilyttää. Ihan koko kunniaa tietysti ei voi Jarlalle antaa kun on itsekin kertonut että suurin osa vitseistä tulee vinkkeinä lukijoilta.

4 tykkäystä

Tex willerit löytyy kotitalosta kaikki jostain 80 luvun alusta johonkin 2010 asti. Muistaakseni käsikirjoittaja lopetti uransa ja uusia tarinoita ei enään tullut. Lassi ja Leevi sarjakuva on kans mennyt usein tunteisiin.

5 tykkäystä

En ny parempaakaan ketjua keksinyt niin laitetaan tänne. Liiga ja Aku Ankka alkaa siis yhteistyöhön.

Liiga-joukkueiden tähdet pelaavat joulukuussa ilmestyvässä Aku Ankan Liiga-erikoisnumerossa Aku Ankkaa vastaan. Liiga ja Sanoma Media Finland julkaisevat lehden yhteistyössä, ja sen tuotto menee lyhentämättömänä Liiga-seurojen junioritoimintaan.

Kaikille Liiga-seuroille on tehty lehdestä oma kansiversionsa, johon on valittu jokaisesta joukkueesta yksi pelaaja.

– Erikoisnumerossa on viisitoista yksilöllistä kantta. Piirtäjät ovat huomioineet kekseliäästi pelaajien erityispiirteet – meidän Liiga-pelaajissa on selvästi piileviä Ankkalinnan joukkueen tunnusmerkkejä, Liigan markkinointipäällikkö Aija Saha kertoo.

Aku Ankan Liiga-erikoisnumero tulee myyntiin jokaisella Liiga-paikkakunnalla joulukuun alussa. Lehden voi ostaa esimerkiksi seuran myyntipisteistä, verkkokaupoista ja lipunmyyntipisteistä. Lisäksi kolme euroa maksavaa lehteä myyvät kiekkojuniorit.

Kyllähän tämä näin Aku Ankan ystävänä on hankittava, kun se myyntiin tulee.

6 tykkäystä
  1. Spider-man
  2. Batman
  3. Aku Ankka
  4. Asterix

Erityismaininta Dragon Ball mangalle, vaikkei sitä ehkä sarjakuvaksi lasketa.

1 tykkäys

Suomeen 50-luvulla tulleet Aku Ankka ja Tex Willer ovat suurimmat suosikkini. Akusta pidin enemmän lapsena. Texiin tutustuin teini-iässä ja se on kova sana vieläkin. Texiä on kotonani melko hyvät kokoelmat ja olen sattumalta lukenut sitä viimeksi tänään. Välillä lukemisesta tulee pitkiäkin taukoja.

Aku Ankan parhaat -sarjaa olen vähän kerännyt. Niitä vanhoja Barksin tarinoita sisältäviä. Niistähän on Suomessa tehty monta mainiota murrealbumiakin. Jotkut vanhat taskaritkin ovat ihan mukavaa luettavaa.

Vanhan pienen kotipaikkakuntani kirjaston ansiosta tutuiksi tulivat Asterix, Lucky Luke, Tintti ja monet muut. Sieltä löytyi jopa Cocco Billit. Suunnilleen kaikki muutkin tässä ketjussa mainitut sarjakuvat ovat tuttuja ja monista olen pitänyt. Tässä nyt oli näitä itselleni parhaiten kolahtaneita.

Mainitaan nyt vielä Harald Hirmuinen, josta on löytynyt monia hauskoja strippejä, ja espanjalaisen Ibanezin uskomattomat agenttihahmot Älli ja Tälli. Näille on saanut nauraa.

2 tykkäystä

Akkarit, Asterixit, Lucky Luket, Lassi ja Leevi jne. oli penskana ihan suosikkeja.

Varttuneemmalla iällä Gary Larsonin nerokas Far Side, Aarne Ankka, Fingerpori, Pahkasian sarjikset yms. aikuisempaan makuun tehty sarjis vein tilaa noilta lapsuuden suosikeilta.
Perry Bible Fellowshipistä pidän myös tuolta netin puolelta.

1 tykkäys