Ruudun kirjan sain isänpäivänä ja sen ehdin arvostella .infossa
Nyt joulupukki toi sitten tämän Boogaardin elämänkerran, joka on nimetty suoraviivaisesti Tappelijaksi.
Jos Tuomas Nyholmin kirjoittama Jumalainen Näytelmä on viihdyttävää, kevyttä ja mukavasti rullaavaa tekstiä, niin samaa ei voi sanoa Boogeymanin eepoksesta. Osansa tähän tekee tietysti se, että kirja on käännetty alkuperäisteoksesta, mutta myös sisällöllinen rakenne on huonompi.
Spoileria pukkaa!
Tappelija lähtee hitaasti liikkeelle ja kymmeniä sivuja keskitytään lähinnä Saskatchewanin alueen kuvaamiseen ja Derekin isä Lenin uravalintaan ratsupoliisina. Tällä varmasti yritetään valottaa Derekin lapsuuden olosuhteita ja vaikutuksia henkiselle puolelle, mutta siinä ei mielestäni täysin onnistuta.
Kirja pääsee vauhtiin Boogaardin jääkiekkoilullisen uran myötä. mutta kerronta on kovin luettelomaista. Lyhyttä uraa käydään läpi ensin peli ja tappelu kerrallaan ja sitten kun pelaaminen alkoi jäädä jo sivosaan, niin kirja luettelee pillerireseptejä, pankkiautomaattinostoja ja ravintolalaskuja. Luettelointi jatkuu ja jatkuu, ikään kuin aihetodisteista rakennettaisiin oikeusjuttua, mutta mitään isompia johtopäätöksiä tai “syytteitä” ei näistä aihettodisteisa nosteta. Todetaan toki moneen kertaan, kuinka Boogard haki pillerireseptejä ristiin eri lääkäreiltä ja päälle vielä kassillinen pimeitä nappeja kadulta.
Kirjassa puhutaan kiekkotappeluista useati paheksuvaan sävyyn, mutta toisaalta itse tappelut kerrotaan isku iskulta kuin alan harrastajien nettisivuilla. Kiekkotappeluista innostuneet saavatkin varmasti kirjasta paljon. Boogard on sen verran uudemman polven tappelija, ettei ole itselleni kovin tuttu (olen Probert, Domi sukupolvea). Itselleni yllätys oli se, että Derek sai niinkin monet kerrat turpaansa, koska luulin tämän jättiläisen olleen käytännössä lyömätön.
Jos Ruudun kirjaa uskaltaa suositella laajemmallekin yleisölle, niin Tappelijan kohdeyleisö rajautuu mielestäni enemmän kiekkoniiloihin. Ei tätä nyt huonoksi voi sanoa ja se tuli luettua muutamassa illassa, mutta en usko että kovin moni jaksaa innostua luettelomaisesta kerronnasta, josta ei löydy varsinaista draaman kaarta. Boogaardin ura oli lyhyt, eikä sisällä urheilullisia mainetekoja. Jos uran ja kirjan kohokohta on se kun Anaheim Ducksin penkki paskoo allensa pelkästä katseesta, niin se ei ole paljon se.
, Jukka Porvari