Tampereen Pyrintö

Olipas Pyrinnöltä hieno voitto eilen! Tuli mieleeni ottelua katsoessa Ruudusta ja erityisesti selostusta kuunnellessa, kun tälläkin palstalla kritisoitiin Mertarannan selostuksia.

Samaa oli havaittavissa eilisessä Kristian Palotien selostuksesta, vaikka hänellä ei tietääkseni mitään siteitä Katajan suuntaan olekaan. Pääkaupunkiseudun miehiä tietääkseni. Pyrinnön voitto tuntui kuitenkin olevan pettymys ja onnistumiset lähes vastenmielisiä. Tuomariratkaisuihinkin otti aika kovaa kantaa, noin niin kuin lähtökohtaisesti objektiiviseksi selostajaksi.

Oli kyllä hanurista kuunnella tuollaista selostusta, kun Pyrintö vihdoin vuosien jälkeen otti poffi-voiton. Toki yksi voitto ei vielä pitkälle riitä. Sinänsä kyseessä kuitenkin hyvä ja oman valmennustaustansa ansiosta asiantunteva selostaja. Itselläni ei tiedossa, mistä moinen Pyrintö antipatia. Piti oikein katsoa matsi tänään uusintana, ettei omat tunteet vaikuttaneet arvioon selostuksesta. Mielipide pysyi myös uusinnan jälkeen. Toivottavasti yllättäjä Pyrintö pystyisi haastamaan vahvan Katajan kunnolla myös seuraavissa peleissä.

1 tykkäys

Toinen voitto tänään! 94-98

Tuosta on hyvä jatkaa.

8 tykkäystä

Vamos!

Välierät edessä!!!

Pyrintö kaatoi Katajan otteluvoitoin 4-1.

Neljän joukkoon pääsy on meiltä merkittävä onnistuminen. Pelaamme jatkossa talon rahoilla. Herätämme sen verran tunteita sosiaalisessa mediassa, että voinee sanoa Pyrinnön palanneen suomalaiselle koripallohuipulle. Haluamme voittaa mestaruuden, meillä on nälkää, mutta paineet ovat poissa, Sopanen lausui.

2 tykkäystä

Pyrinnölle kova sopimus uusinta

5 tykkäystä

Hakanen muistelee!

Maksumuuri!

6 tykkäystä

Pyrinnön uusi kaveri ottanut heti “homman” haltuun. Tuntuu olevan showmies. Ehtinyt mm. käydä lätkääkin katsomassa.

:smiley:

Tamperelaisten kiekkoseurojen suhteen Keith tajusi pian, että on parempi olla valitsematta puolta.
”Vaikuttaa siltä, että nuoremmat pitävät Ilveksestä ja vanhemmat Tapparasta. Olen siinä välissä”, Keith pohtii.

Maksumuuri!

3 tykkäystä

Hmmm,mitähän on taustalla? No ei välttämättä mitään,mut vähän tuoksahtaa.

Sopanen vähän avaa ,että ehkä töitä ei tehty kunnolla?

Eli kyseessä ollut diivamainen jenkki (kanukki), joka oletti saapuvansa staraksi.
Suht selkeästi tuossa selitetään, että ei ollut valmis siihen työmäärään mitä muut pelaajat. Myrkyllistä joukkuelajissa ja hyvä, että pistettiin pihalle.

1 tykkäys

Pyrinnöllä ovat vieraspelaajat epäonnistuneet pahasti.david gonzalvez on ollut myös vain muisto parhaista ajoista. Vastustajat ovat myös opiskelleet Pyrinnön pelitavan ja heillä ei ole enään vaikeuksia pelata sitä vastaan.

Saa siirtää vaikka Politiikka-osioon jos siltä tuntuu. Onneksi urheilun parissa eivät ole kokeneet mitään negatiivista, vaikka yksikin huutelu on liikaa.

Hallitseva Suomen mestari oli puolivälieräsarjassa jokseenkin juuri niin paljon parempi kuin odotettiin. Kun kolmas ottelu päättyi Pyrinnön tappioon pistein 77–84 (43–43), jatkoi Karhubasket miesten Korisliigan välieriin suoraan otteluvoitoin 3–0.
”Aika tyhjä olo. Pelit loppuivat vähän liian aikaisin, ja kesä on valitettavan pitkä”, harmitteli Pyrintö-kapteeni Osku Heinonen kauden päättymisen varmistuttua Ruudun haastattelussa.
”Olen ylpeä meidän joukkueestamme, kuinka pelasimme tänään ja annoimme kaikkemme. Siitä ei meitä voi syyttää.”

1 tykkäys

Jaaha Kapteeni palaa kotiin. No ainakin kokemusta saadaan paljon.

5 tykkäystä

1-8 alotus ja valmentajaa vaihtoon.

Mielestäni vika ei ole puhtaasti valmennuksellinen vaan Pyrinnöllä on vähintään yhtä heikko materiaali kuin Saipalla jääkiekossa.

4 tykkäystä

Viime keväänä ainakin käänsi Korihaiden kurssin komeasti, kun otettiin Nikulan tilalle. Ihan tekijämies oli ainakin silloin.

Toivottavasti näin käy tälläkin kertaa ettei divari kutsu. Itse käynyt Pyrinnön pelejä katsomassa kaudesta 79/80.

Mielestäni Pyrintö kärsi eniten koronasta suomalaisista koris seuroista. Katsojakunta kun oli iäkästä Pyrinnöllä ei koronan jälkeen enään vanhempi kaarti palannut katsomoihin. Voi sanoa että 200 henkeä jäi peleistä pois ja tämä laskeva trendi aiheuttaa varmasti myös talouspuolella harmaita hiuksia.

No tähän voisi ykskantaan todeta että pitäisköhän Pyrinnön seurana yrittää tehdä asialle jotain? Seurajohto ”puhaltelee muniinsa” eikä ole valmis tekemään mitään sen suhteen että sitä yleisöä tulisi jostain muualtakin kun isä-Hakasen syntymäpäiväkahveilta. Niin kauan kuin Hakaset johtaa tuota koripallojaostoa(kin) ja toistelevat ”kasvattajaseura”-mantraansa, ei Tampereella tarvi haaveilla menestyksestä tai yleisömäärien kasvusta.

Ja mulla ei todellakaan ole mitään Pyrintöä vastaan, päinvastoin! Oon melkoisen pitkään ollut läheisesti mukana Pyrinnön Korisliigan toiminnassa ja olen sitä yhä. Ja toivon pelkästään menestystä joukkueelle. Ja juuri siksi v••••taa tämä tilanne, mikä tuntuu menevän vuosi vuodelta vaan huonompaan suuntaan ja seurajohdon toiminta ajaa tekijöitä ja tukijoita pois joukkueen parista.

5 tykkäystä

Saa kyllä olla itse kovin aktiivinen ja ihan itse selvittää koska pelejä olisi tarjolla jos pyynikille haluaa peliä katsomaan. No markkinointi budjetti ei korisliigalla ole mitään susijengin tasoa ja Pyrinnöllä vielä pienempi. Mutta luulisi että Tamperelaiselle urheilun seuraajalle joka youtubesta katsoo Markkasen korit aamuisin näkyisi google mainos edes joskus. Nuo nyt voi suht halvalla rajata kohderyhmälle joita sinne peliin haluttaisiin.

Ja eipä tuo pyynikin hallikaan ihan houkuttelevin vaihtoehto ole. Nokia saa uuden hallin ens kaudelle niin kääntyy se kilpailuetu naapurille. Kyllähän tuo pyynikki sentään sen ammattikoulun puolapuu salin voitti.

Kirjottamasi teksti pitää täysin paikkansa. Yksi pienimmistä budjeteista mutta yksi suurimmista kaupungeista. Mistään kun ei oltaisi valmiita maksamaan yhtään mitään.

1 tykkäys