No niin, se on tänään tiukan rutistuksen viimeinen peli. Toivottavasti pelaajat jaksaa vielä puristaa tästä kolme pistettä!
Tänään meikäläinen jälleen illalla tentissä, joten varmaa ykköstä lapulle. Voittoprosentti näissä sata ja otantaa jo vajaa kymmenen peliä. Lisäksi ehdin melko varmasti halliin ainakin melkein pelin alkuun, ei pitäisi olla hankala koe.
Itse ottelusta ennustettavissa varsin “tylsä” matsi. Ässät jatkanee kazakstanin pelikirjalla ja Tappara lähtee viimeistään ekan vartin jälkeen kävelyyn mukaan. Ylivoimaa tulee ja pitäisi tulla enemmän, mutta tehotonta se taas on. Myös ohipelin vaara roikkuu ilmassa.
Kova tulee oleen rypistys, enkä ihmettelis jos paukut jo loppuisivat. Ässät ei kummoinen vastus tän hetken Tapparalle muuten olisikaan.
Toivottavasti lipputarjouspeli houkuttelee paikalle edes nelosella alkavan yleisömäärän. Vaikea homma, kun lauantaina oli Hifk ja se oli varmasti monelle se ykköspeli näistä kotipeleistä.
Mielenkiintoista nähdä, pelaako Nikke tänään.
Tämän pelin jälkeen seuraava peli vasta lauantaina, joten voitolla palauttelemaan. Toivottavasti poijat jaksaa rypistää. Onneksi nuo kolme peliä ovat olleet rytmillä joka toinen päivä. Peliin tulee tänään 4 347 katsojaa.
E. Niinpä taisi ollakin 2 peliä putkeen viime viikolla.
Harmi kun siellä oli sen lisäksi alussa epärytminen neljäs peli. Mitään kovin raikasta ei tänään kannata odottaa. Saattaa sellaista tulla, mutta kyllä viime pelin kolmoserässä näytti jo kaiken muun lisäksi jalkakin vähän raskaalta, ainakin joillakuilla. Eikä sinänsä, kovin harvoin tällaisia peliputkia tulee. Paitsi sitten pudotuspeleissä, koska nehän on pelattava nopeasti pois alta.
Tappara tänään:
67 Tomáš Záborský – 28 Jarkko Malinen – 20 Niko Ojamäki
74 Antti Erkinjuntti – 44 Jan-Mikael Järvinen – 71 Kristian Kuusela
68 Joona Luoto – 11 Matti Järvinen – 76 Anton Levtchi
21 Patrik Puistola – 61 Juhani Jasu – 42 Otto Rauhala
24 Ben Blood – 52 Otso Rantakari
18 Tuukka Mäntylä – 13 Valtteri Kemiläinen
23 Aleksi Elorinne – 37 Elias Fälth
15 Toni Utunen
32 Niklas Bäckström
(30 Christian Heljanko)
-Hyökkäysketjujen vakiintuminen on hyvä uutinen. Miksi niitä hyvässä vireessä mulvattaisikaan.
-Bäckströmin lisääntynyt pelimäärä viittaa siihen, että hänellä tosiaan oli jotain vaivaa alkukaudesta. Pelikuorman jakautuminen on varmasti hyvä sekä Jankolle että Bäckströmille
-Utunen on näköjään toipunut vaivoistaan, eikä yhtään liian aikaisin, kun mietitään U20 kisapaikan metsästystä. Hyvä juttu!
Nikke maalissa! Mies on ilmeisesti vihdoinkin sellaisessa pelikunnossa, että tällaista järkevää peluutusta voidaan suorittaa. Hyvä!
Puistola jr. saa myös hyvin peliaikaa. Hyvä part 2!
Ei taida ihan täydessä iskussa vielä olla, kun merkattu seiskapakiksi.
Kyllä. Hyvä juttu sikälikin, kun Vittasmäki on nyt poissa jonkun aikaa, niin saada takaisinkin pakkeja.
Miksi olisi kokoonpanossa, jos ei ole kunnossa? Olishan poppariosastolla Rautanen, joka pelasi lauantaina noin 10 minuuttia.
Joo ja eiks Utunen pelannut lauantaina Lekissä?
Juu, pelasi ja kellotti 20:50 peliajat.
http://www.tilastopalvelu.fi/ih/gameplaytime/?gid=3597&lang=fi
No kyllähän otteiden perusteella pitäisi olla kakkosparissa.
Ehkä Utunen sitten kärsii samasta ongelmasta kuin Salonen viime kaudella. peliaika 10 minuuttia, mutta otteet paremmat kuin Rautakorven suosikkipojilla, jotka saavat peliaikaa vanhojen näyttöjen perusteella,
Mun mielestä tän hetken pakistossa Utunen on nimenomaan 7 pakki. Sitten kun Vittasmäki palaa menee Utunen Lekiin. Ja sitten tietysti junnu kisoihin. Jos tulee lisää loukkaantumisia muille pakeille voi Utusen rooli kasvaa muuten ei.
Ei ole Utusella asiaa ylemmäs. Siellä on aika kokenut kuusikko vastassa, jossa ei viime pelien perusteella ole heikkoa lenkkiä. Tällä hetkellä Utunen taistelee peliajasta Rautasen kanssa.
Kaikki mahtuu jotka änkee halliin. Porista tultu kävellen 113km 26h
Oli mielestäni ennen loukkaantumistaan selvästi varmempi kuin Elorinne. Elorinteen pelaaminen on tosin parantanut pirusti tuon jälkeen. Etenkin alkukaudesta oli mielestäni myös selkeästi parempi kuin Mäntylä.
Koska kohtuu hyvä Kummilippu tarjous niin sanoisin että jopa 4700 saataisiin rikki.