Tappara - Ilves 14.9.2018 (Pe)

Koska kyseessä on Liiga-avaus - tapahtuma, joka todistetaan ainoastaan kerran vuodessa - on perusteltua avata ketju jo näinkin aikaisessa vaiheessa kaikenlaiseen keskusteluun.

Ennen kuin mennään itse asiaan eli Liiga-avauksen ennakointiin niin lähdetään ytimekkäästi liikkeelle pienellä äänestyksellä:

Edustan hallissa

  • Kyllä
  • En

0 äänestäjää

Kyseessä lienee kauden vaikein ottelu ennustaa ja järkevimmät jättävät Liiga-avauksen perinteisesti ainakin Tampereella kokonaan pois pitkävetolapultaan. Sen verran usein tulokset voivat olla aivan mitä tahansa maan ja taivaan väliltä ja vertailupohjaa muuttuneiden joukkueiden välillä ei paljoakaan ole. Tästä se kuitenkin taas lähtee: joukkueen ja fanien yhteinen pitkä matka, jonka päätepistettä ei kukaan meistä vielä tiedä.

Innostuksen keskellä haluan antaa Rautakorvelle pienen puheenvuoron, jonka toivoisin jokaisen kuuntelevan

Jos ei jaksa kuunnella niin voi sen olennaisen tähän myös kirjoittaa:

Mutta hyvä tekemisen meininki just just tän asian takia mun mielestä ollaan yritetty saada nää rasitteet pois jottei vertailla menneisyyteen vaan katse eteenpäin ja löytää sieltä uusia asioita

Uusi kausi - uusi mahdollisuus. Menneisyys ei ole enää muutettavissa, joten turhaan me fanitkaan sinne peruutuspeiliin kurkitaan. Toivoisin, että lähdettäisiin yhdessä avoimin mielin tähän kauteen ja seurataan, kuinka pitkälle meidän matka käy. Viime vuodet ollaan saatu ainoastaan pitkiä reissuja ja toiveet olisi, että sama meno jatkuisi.

Vastustaja

Aina yhtä ra(s)kas Ilves. Ilveksen osalta vähän tilastotietoa:
Pe 17.08. 18:30 HPK Ilves 1-5 (1-0, 0-3, 0-2) V
Pe 24.08. 18:30 Ilves Ässät 2-1 (0-0, 2-0, 0-1) V
To 30.08. 18:30 Ilves HPK 4-3 ja (1-0, 0-1, 2-2, 1-0) V
Ke 05.09. 18:30 SaPKo Ilves 4-3 vl (1-0, 1-2, 1-1, 0-0, 1-0)
Pe 07.09. 18:30 Ässät Ilves 2-5 (1-3, 0-1, 1-1) V

Ilves on myös uusiutunut melkoisesti viime kaudesta ja liikennettä on joukkueessa tapahtunut sekä ulos että sisään. Näkyvimmät muutokset lienevät Leimun, Ahtolan, Generouksen, Miehon ja Savilahden liittyminen joukkueeseen. Ilmeisesti Generous ja Ahtola tulevat ainakin aloittamaan kauden johonkin toiseen ajankohtaan kuin perjantaihin.

Menetyksien puolelta löytyvät sellaiset herrat kuin Sami Sandell ja Ville Meskanen - selkeimmät nimetäkseni. Joe Piskula on myös pakannut tavaransa ja siirtynyt TPS:n.

Pelillinen trendi on ollut Ilveksellä harjoituskaudella voittopainotteinen, joskaan vastukset eivät Liigan nimekkäimpiä ole olleet ja CHL:ää Ilves ei luonnollisesti pelaa. Silmämääräisesti vaihtuvuus on kuitenkin pienempää kuin Tapparassa. Alkukaudella voi myös korostua joukkueelle tuttu maalivahtikaksikko viime kaudelta, joten Tapparan on paras olla terävänä heti alkuunsa.

Tappara

Aina yhtä paras kotiseura, jota suurin osa kuitenkin halliin saapuu katsomaan. Ja onhan tämä nyt meidän kotiottelukin taas pitkästä aikaa heti kauden alkuun. Historiallisesti se kotiavaus kauden ekana pelinä ei muuten ole ollut paras mahdollinen. Ilves on nimenomaan Tapparan kotiavauksissa onnistunut pelottelemaan.

Niille, jotka eivät Tapparan pelillistä tilannetta vielä tiedä niin:
Pe 24.8. klo 18:00 Tappara-Växjö 0-2 T
Pe 31.8.2018 20:30 Storhamar, NOR - Tappara 3 — 2 T
Su 2.9.2018 18:30 HC Ocelari Trinec, CZE - Tappara 2 — 8 V
Pe 7.9.2018 19:00 Tappara - Storhamar, NOR 6 — 1 V
Su 9.9.2018 19:00 Tappara - HC Ocelari Trinec, CZE 3 — 2 V

Tapparan kohdalla voittomarginaalit ovat olleet hyviä, vaikka määrässä onkin pieni ero Ilvekseen. Suoria tappioita Tapparalla on koossa yksi. Lähtökohtaisesti pidän Tapparan CHL-vastustajia tasokkaampina mittareina kuin Ilveksen vastaavat, mutta toisaalta on perin typerää ennakoida mitään CHL-pelien perusteella, koska vastustajat ovat niin erilaisia ja kausi vasta alussa. Jos jotain haluaa näiden perusteella ennakoida niin ainakin sen, että ennakointi on kovin vaikeaa näillä otannoilla ja vastuksien laadullisella erilaisuudella.

Seuraa näitä
Ilves ei ole lähtenyt perinteisesti näissä kauden avauspeleissä paljoa peruuttelemaan vaan se on lähtenyt rohkeasti voittamaan peliä. Tapparan täytyy tänäkin vuonna tehdä aivan täysi päivätyö, ettei Ilves pääse yllättämään pelin alussa.

Tappara taas on osoittanut jonkinlaista paluuta takaisin hieman perinteisempään pelisapluunaan. Jos Rautakorven ohjeita vastustaen kurkkaan viime kauteen niin kauden avauksessa nähtiin aivan erilainen Tappara (vaikka Ilves voitettiinkin) kuin se Tappara, joka nähtiin CHL.ssä viime kaudella. Tällä kaudella odotukset ovat maltillisemmat ja odotan, että Tappara lähtee hieman paremmin valmistautuneena Liigaan pitäen samalla pelilliset prinsiipit suunnilleen samoina kuin harjoituskaudella. Joukkueeseen on myös liittynyt videovalmentaja, joten senttereiden on paras olla omilla paikoillaan eikä lähteä seuraamaan laitureita.

Kauden avauksessa suurin mielenkiinto kohdistuu totta kai lähes automaattisesti yksilöihin:

  1. Missä menee Zaborsky suhteessa viime kauteen?
  2. Miten onnistuvat Malinen & Erkinjuntti sekä Mäntylä?
  3. Toimiiko YV / AV heti kauden alussa?
  4. Onko Levonen tuomarina?
  5. Millainen on Kristian Kuuselan Tappara?

Toivotan tällä ennakolla kaikille aivan mahtavaa kautta Tapparan parissa ja toivon, että päästään taas nauttimaan pelillisestä monipuolisuudesta koko rahan edestä. Odotan myös, että kaudella saadaan kokea suuria tunteita ja mennään taas faneina ja ihmisinä pieni napsu eteenpäin.

Loppuun pakollinen tulosveikkaus KUKA VOITTAA?

  • Tappara
  • Ilves

0 äänestäjää

18 tykkäystä

Kiitos avauksesta. Lähden kauteen vanhalla tutulla teesillä:

Ensimmäinen peli on tärkeä markkinointitilaisuus!

Kauden avaus ja paikallisasetelma takaa hyvän yleisömäärän. Pahinta mitä tälle voi tarjoilla on kolmen maalin vaisu läpsyttely. Vastus on ennakkoon sopivasti heikompi, joten ekaan peliin all-in, kaasu pohjaan ja sellainen railakas 5-2 voitto, jotta yleisö saa kunnon shown rahoillaan ja lähtee tyytyväisinä hallilta kun kausi on taas alkanut.

12 tykkäystä

Kyllä taas olisi mahdollisuus täyttää kaljavarastot.
Harmillisesti kukaan tuttu Ilveksien kannattaja ei enää lyö mun kanssa kaljalaatikon vetoa kauden ekan paikallispelin voittajasta.:smirk:

Ilves tulee taatusti 110 lasissa peliin ja lähtee voittamaan peliä.
En hämmästyisi vaikka kahden erän jälkeen oltaisiin tappiolla.
Pisteet kuitenkin tulevat jäämään kotijoukkueen pistepussiin.

Lisäisin tuohon listaasi vielä maalivahtipeluutuksen.
Miten Rautakorpi tulee kauden mittaan peluuttamaan molareita ja kumpi aloittaa Liigakauden.

3 tykkäystä

Ollaan nyt voitettu Ilves niin monta kertaa peräkkäin, että pelkään kauden alkavan tilastotappiolla. Ihan perus mentaliteettia minulle, joten älkööt hätääntykö. Ilves on edustanut harjoituspeleissä hyvin ennakkoon pääkisaajiaan vastaan ja ilmassa on vähintään “mestiksen syksyn mestaruuden makua”. Myös Tappara on suorittanut kivasti, joten ollaan suuren urheilujuhlan äärellä.

Huhhuh, onpa hienoa, että sarja taas alkaa. Ja heti lauantaina jatkuu.

9 tykkäystä

Ilves on varmaan taas kauden alussa ihan raikkaalla jalalla liikeellä. Vaikea näitä on ennustaa. Usein näissä tapahtuu jotain erikoista ja pelin taso ei häikäise.

Mukavaa saada kausi käyntiin.

2 tykkäystä

Ei tarvi arvailla aloittavaa mokkea. Se on Heljanko.

1 tykkäys

Tieto vai mutu?

Keskustellaanko tästä vielä vai oliko tämä UGH?

1 tykkäys

Milloin muuten viimeksi Ilves on voittanut Tapparan?

Puolivälierien 5. peli 2017.

1 tykkäys

2017 puolivälierä game 5.

1 tykkäys

Näkemys perustuu historian tilastoihin, tämän hetken markkinatilanteeseen sekä ammattitaitooni.

6 tykkäystä

Mennään siis tällä :).

4 tykkäystä

Se on siten ensimmäinen derby Heljangolle. Veikkaan, että maalivahtipeli on tässä pelissä isossa roolissa. Tulosvetoon molemmille maalit 4 ja 2.

On sen verran kovat ajat, että mihinkään hempeilyyn ei ole varaa.

Se on mielestäni tulos tai ulos: jos tästä matsista tulee tappio, vähintään kaikille kenkää heti!

8 tykkäystä

En päästäisi noin helpolla. Jos ekan erän jälkeen ei johdeta vähintään 5-0 on jo aika alkaa siivota pöytää.

3 tykkäystä

Veikkaan itse että tää on ennemminkin siitä kiinni tullaanko me pellaileen vai oikeasti pelaamaan. Jos matsi alotetaan samalla tavalla kun toi viimenen CHL peli eli takki auki niin eihän tää hyvältä näytä. Ilves tulee ihan varmasti kovaa päälle heti alusta.

https://www.aamulehti.fi/urheilu/tapparan-kristian-kuusela-ja-ilveksen-eemeli-suomi-tietavat-millainen-on-hyva-kapteeni-yhta-asiaa-kelpo-kipparin-pitaa-valttaa-sellainen-ei-ole-nykypaivaa-201154293/

1 tykkäys

Molemmat kapteenit ovat kuin edustamansa joukkue. Kuusela ja Tappara kokeneita, vakaita ja suoritus varmoja.
Ilves ja Suomi, nuorekkaita, potentiaalisia ja ennakkoluulottomia.

5 tykkäystä

Tämä on kyllä mielenkiintoinen peli. Ilves on pistänyt harjoituskaudella ihan hyvän ottelurekordin plytään, joten meininki heillä tuntuu olevan hyvä. Positiivinen kierre ruokkii koko nippua.

Tapparalla on taas kovia pelejä CHL:ssä alla, joten tosipelit ovat alkaneet Tapparan osalta jo pari viikkoa sitten. Jos Tappara saa kaivettua tasoaan esiin ja pystyy pelaamaan kylmäpäisesti, on peli aika todennäköisesti selkeä voitto Tapparan sarakkeeseen. Jos Ilves saa alkuun innon ja tulosta taululle, on vaikea ilta edessä.
Veikkaan 3-1 Tapparalle. Maalit menee Ojamäki, Mäntylä ja JMJ. Ilveksellä ameriikan ihme onnistuu.