Tappara - Ilves 7.3.2025 (Pe) klo 19.30

Kauden viimeinen paikallinen. Ainakin runkosarjassa. Aloitusaika myöhäinen ja lopetusaika vielä myöhäisempi. Syy on siinä, että peli televisioidaan. Tähän mennessä Ilves on ollut niukasti edellä. Pisteet taitaa olla 7–8 eli enemmän tai vähemmän on tasaista ollut.

Isossa kuvassa Ilves on sahannut. Kahdeksan edellistä peliä on mennyt voitosta häviöön ja häviöstä voittoon. Ilves hävisi keskiviikkona KalPalle, jotennnnn…

Tappara taas on vuoden parhaassa putkessa: kaksi voittoa. Viimeksi jouluna ja nyt taas. Viimeisessä yhdeksässä erässä peli on tarjoillut kolikon kaikki puolet.

Sellainen mielikuva, että paikalliset on tällä kaudella olleet hitaita ja pelokkaita. Ei yllättäisi, jos sama trendi jatkuu.

Tappara kohtaa seuraavaksi Kärpät. Ensin lauantaina Oulussa (klo 18) ja keskiviikkona Tampereella.

24 tykkäystä

Toiveissa käsien levittelyä naapurin puolelta.

2 tykkäystä

Paras mahdollinen vastustaja jos halutaan saada peli kuntoon. Sarjakärki sytyttää taatusti pelaamaan ja on loistava mittari onko peli oikeasti parantunut. Toivon molemmille mahdollisimman tervettä rosteri. Uskon että tällä kertaa nähdään lämmin peli. Ilves-Kalpa oli jo mukavan kuuma pleijari henkinen vääntö.

13 tykkäystä

Tänään kylvetään sellainen pelon siemen Ilveksen leiriin, että hampaat kalisevat saunassakin kevään pudotuspelipareja odotellessa! Saa suorittaa.

43 tykkäystä

Höpinät sikseen @Viisastelija Johtavana, saisiko pre-operatiivisen analyysin?

1 tykkäys

Tänään paikalla toista kertaa tällä kaudella. Viimeksi Jukka Peltola puhui tunnin ja päästiin aloittamaan vasta noin 19.30, tänään sama juttu ilman Peltolaa. Suunta on siis alaspäin.

Taisimme saada Ilves-henkisen serkkuni kanssa viimeiset vierekkäiset liput istumaan. Harmaata näyttää, ja se on hyvä. Serkun kanssa on mukava käydä pelissä – jos nyt niin ikävästi käy, että tappio tulee, niin ainakin hän tykkää. Hyvässä hengessä, hei!

17 tykkäystä

Tasaisen hyvä ottelu ja tunnetta peliin. Tappara voittaa 2-0.

1 tykkäys

Huhujen mukaan ilves oli ihan pirun hyvä tässä KalPa-pelissä. Lahjoittivat kaksi maalia alkuun, eivätkä saaneet enää otettua tuota eroa kiinni, mutta KalPa oli aidosti pinteessä koko matsin. KalPaa aktiivisesti seuraava kaverini totesi, että ilves tällä kaudella on kuin Tappara edelliset 3 kautta – näyttää mestarilta.

Itse tuon tänään muutaman kaverin areenalle ihastelemaan, kun Tappara voittaa Tampereen herruuden :slight_smile: Kaverit taitavat toivoa enemmän Tapparan tappiota, jotta saavat minut loppuviikoksi hiljaiseksi.

1 tykkäys

Eikös se peli ollut jo 2-2, eli saivat kyllä otettua eron kiinni.

Tänään olisi loistavaa, jos saataisiin monistettua tiistain ensimmäisen erän peliä. Siinä jätkät liikkui ja reagoi hyvällä tasolla.

6 tykkäystä

Tänää Ipandeerukselle luu kurkkuun ja ruvetaan rallatteleen kohti historiallista neljättä!

Meillä on näköjään sama ottelutahti. Taisi olla jopa yli tunnin mitä Peltola jäpätti menemään viimeks.

1 tykkäys

Edellinen paikallispeli oli kyllä todella heikkoa jääkiekkoa puolin ja toisin. Hidasta neppailua, tunne loisti poissaolollaan. Mitään häikäisevää ei nähty. Tälle ottelulle toiveena, että peli olisi raikasta ja viihdyttävää, toki mieluinen lopputuloskin kelpaa. Mutta kun ei olisi yhtä nukuttava kuin viime kerralla.

1 tykkäys

Kalpan 0-2 maali oli kyllä sellainen juhlapulla Malekilta, ettei paremmasta väliä. Kuopiolaiset tulivat Tampereelle vesi kielellä aikeenaan käydä Pirkkalan Prismassa hakemassa kaikille omat Munkkis-munkit, mutta eivätpä tienneet, että Jakub Málek tarjoilee sellaisen herkkupalan, että tuota matkaa ei tarvitse matsin jälkeen edes tehdä. Sääli sinänsä, että Malekki olisi saanut säästellä tuon erikoisensa meille. Luulen, että me olisimme osanneet nauttia siitä enemmän.

4 tykkäystä

Tapparan tän kauden ensimmäinen kotipaikallinen oli yks järjyttävimpiä otteluita ikinä ja siitä tämä tän kauden sukellus sitten alkoi pikkuhiljaa. Myös viimepaikallisessa Tappara oli todella huono.

Viimeisesta kotipaikallisvoitosta taitaa olla vuosi ja 363 päivää… Aika tilastotodennäköisyys, että ei kahteen vuoteen napattais voittoa.

That said en ole kovin luottavainen. Mutta vähän.

1 tykkäys

Hyvältä näyttää ketjut! Voi kyllä olla petollinen ketju ilvestä ajatellen tuo Muse-Mattila-Kempe ja Limppu maalissa hyvä ettei voittavaa vaihdeta pois!!

6 tykkäystä

Paha sanoa miltä ne näyttää kun et niitä viestiisi liittänyt… :man_shrugging:

3 tykkäystä

Joku keltä sujuu vähän näppärämmin nää kopioimisjutut voi pistää kokoonpanot. Tietäjät tietää minkä näköinen tuli kun viimeksi yritin…

7 tykkäystä

Et selkeästi nähnyt kun viimeksi koitin laittaa ne.

2 tykkäystä

Lindberg tänään maalilla! Nyt on todellinen näytön paikka!

1 tykkäys

Nyt voi varmaan sanoa, että Metsolan ykkösveskan asema oli siinä?

1 tykkäys