Itse luulen, että Tuulola tulee kokonaisuutena olemaan noista toiseksi tai kolmanneksi paras pakki Kemiläisen jälkeen, jos tuohon tulee ja nuo muut on nuo.
Kyllä jos sieltä Seppälä, Jurgens ja Tuulola tulee, niin nuo on kovia hankintoja pakistoon. EHT-tasoa. Ei ehkä mediaseksikkäimpiä, mutta laadukkaita.
Samaa mieltä, todella kovalta pakistolta vaikuttaa, jos se on tuo seitsemikkö. Veikkaan, että omiin menevät maalit on aika paljon pienemmät ensi runkosarjassa kuin 151 maalia. Lisäksi tuossa olisi viivaan ehkä sarjan paras pakki Kemiläinen, mutta myös Tuulola pelasi Sportissa siinä 2017-18 muistaakseni ykkösylivoimassa (siltä kaudelta tehot 7+23=30 Tuulolalla), niin kakkosyyveeseen voi viivaan laittaa sitten Tuulolan tai Kinnusen, miksei joskus Jurgensinkin. Kinnunen toivottavasti ottaa kehitysaskeleita myös siinä viivapelaamisessa ensi kaudeksi. Tuossa on myös se hyvä puoli, että esim. Seppälä, Tuulola ja Jurgens pystyvät pelaamaan kaikki isoja minuutteja laadukkaasti, joten Kemiläistä voi käyttää ratkaisupeleissä vaikka molemmissa ylivoimissa ilman, että peliaika pelissä nousee ihan mahdottomaksi, jos pelaa sitten 5vs5 vähän vähemmän.
Blood on jonkinlainen ikoni joillekkin faneille. Itse en ole koskaan oikein syttynyt. Ei kauheasti haittaisi, vaikka tässä “isossa pakiston muutoksessa” kaveri tekisi omat johtopäätökset tulevasta peliajastaan ja yhteisymmärryksessä seuran kanssa lähtisi pelaamaan vaikka Saksaan. Ylhäällä @coly kaavaili 7 pakin tonttia. Soppari toki taisi olla voimassa -23 saakka.
Toivottavasti saadaan hyökkäysosastolle todellista voimaa. Tällä kaudella kulmissa pyörijöitä oli ihan liikaa. Maalintekoon tarvitaan todellisia tekijöitä!
6 pakkiako sieltä sit lähtee herranjumala, eikö muka Rouhiainen jää? Vai olisko että Parlett sais jatkon? keitä ne loput sit jos huhut toteutuu.
Parlettilla oli aika tykki sisääntulo, mutta jostain syystä taso alkoi kauden edetessä laskemaan. Luistelu ei oikein riittänyt eikä kiekollinen pelikään oikein vakuuttanut. Toki puutteellinen peruskuntopohja loukkaantumisen jäljiltä alkoi varmaan näkyä. Mut ei varmaan ihan saatu sitä mitä tilattiin. Mielestäni pitäisi kääntää jo seuraava sivu eikä pakolla haalia näitä entisiä tuttuja. Eteenpäin.
Wehmas taitaa olla ns. seiska- tai rotaatiopakin roolissa.
Eikö sieltä Tapparan junnuista ole tulossa ketään tyyliin nuorta janihakanpäätä? Mun mielestä 8 pakkia + junnut on ihan riittävä, jos on 7 kovaa pakkia (+ yksi ihan ok) ja lisäksi siellä on yksikin erittäin laadukas junnu. Siirtorajaan asti voi sitten täydentää, jos tulee loukkaantumisia.
En tiedä löytyykö koodinimi “Hakanpäätä”, mutta ainakin Hamara ja Pärssinen ainakin kärkkyvät paikkaa. Hamara on enemmän kiekollinen virtuoosi. Pärssisen pelaajakortista ei oikein tietoa.
En minä ainakaan edes tekisi jatkosopimusta kuin korkeintaan Moravcikille. Mietitäänpä näitä oletettavasti poistuvia pakkeja:
Suhonen
Pelasi huonoimman Tappara-kautensa. Omassa päässä katastrofi, eikä hyökkäyspäässä toisaalta loista niin paljon, että kuittaisi sillä puolustuspelin puutteensa. Saanee kuitenkin varmasti sopimuksen johonkin muuhun liigaseuraan.
Utunen
Vaikka paransi loppukaudesta huomattavasti, lienee maisemanvaihto ja suurempi rooli muualla varsinkin itsensä kannalta hyvä ratkaisu. Oli alkukaudesta hädintuskin divaritasoa. Ura polkenut Tapparassa paikallaan, selkeää eteenpäin harppausta ei ole nähty. Ehkä Lahdessa nähdään?
Matushkin
Hankittiin varmasti osittain paikkaamaan Kemmun poissaoloa. Välillä erinomainen kiekollisesti hyökkäyspäässä, pisteitä tuli mukavasti. Playoffeissa hävisi tutkasta. Jalalla varmasti hitain liigapakki miesmuistiin.
Parlett
Aloitti ja lopetti kauden sairastuvalla. Aika siinä välissä sujui todella ailahdellen. Alkuun teki pinnoja ollen hyvä vahvistus, sitten taantui pahasti. Välillä vaikeuksissa liikkeensä kanssa. Takaisin Saksaan?
Rouhiainen
Eiköhän näyttöpaikat Tapparassa ole jo käytetty ja Rouhiskin hae nostetta muualta. Roikkunut ringissä vuosikausia, mutta ei ole mennyt eteenpäin yhtään.
Moravcik
Iso yleispakki täytyy ruutunsa, vaikka pleijareissa vaikuttikin erpävarmalta. Taisi kuitenkin olla vain vuoden ajan palkkasoturina, ura jatkunee KHL:ssä.
Kyllä mä tota Olli Palolaa vähän odottaisin, siinä olis se maalintekijä isolla M:llä.
Olen vähän pettynyt, jos ei saada JP Hytöstä, Ossi Louhivaaraa, Miika Lahtea, Eric Perriniä ja Tuomas Pihlmania.
Hyökkäysosasto vaikuttaa muuten hyvältä huhujen perusteella, mutta rightin YV-snaipperi (tyyliin Malte Strömwall, Olli Palola, Jere Karjalainen, tms.) puuttuu. Tätä voi ehkä koittaa hankkia myös siirtorajalla, mutta se on sitten enemmän arpapeliä, että onko saatavilla. Myös ykkössentteriksi riittävän keskushyökkääjän kyseenalaistamista on vähän ollut.
Ihan totta - mutta jos huhu Tyler Morleysta osuu niin meiltä voisi löytyä omastakin rosterista yksi rightin snaipperi joka sopivasti ruokkivan pelinopean sentterin rinnalla saattaisi saada tulosta aikaan kunhan ketsuppipullo aukeaa. ![]()
Totta, mutta tämä oli aika hyvä siinä YV:n keskellä myös.
Haluatko että soitan Louhen Jykälle, jos sekin?
Odottavan aika on pitkä. Huhut mielenkiintoisia, uskon että joukkue tulee olemaan hyvä ja taas saadaan odottaa hyvää kautta ja kevättä.
Antaisin Merelälle mahdollisuuden. Nuori kaveri ja takana ihan ok kymmenen maalin kausi. Voi olla, että tuossa on jo se rightin snaipperi.
Mikäli siis Tapparaan saapuu.
Joo, näköjään Pelicansissa 6.4. Ässiä vastaan tekikin tällä kaudella yhden YV-maalin suoraan syötöstä siltä paikalta. Tosin se taisikin olla sitten tämän kauden ainoa YV-maali Merelältä. En tosin tiedä, että kuinka paljon on edes pelannut YV:tä Pelicansissa, AV:llakin oli ainakin välillä. Mutta kyllä Merelällä voisi potentiaalia tuohonkin rooliin olla, jos tuossa vähän kehittyisi vielä ensi kaudelle. Voihan sen YV-snaipperin hankkia sitten vasta siirtorajalla, jos on tarvetta ja jos löytyy. Se toki toinen vaihtoehto.
Aika voimakas reaktio!![]()
2019 pleijareissa ihan pirun hyvä, tällä kaudella pleijareiden paras veskari.
Olet pihalla jos tosissasi sanot Heljangon olleen “huono”.