Tappara - Kärpät 13.10.2017 (Pe)

Niin ja vielä piti sanoa se tärkeä juttu, että kilpikonna on niin last season

4 tykkäystä

Meillä oli tänään oikeanlaista viisautta ja kovuutta. Ensin olimme kovia, sitten viisaita. Tästä saimme karvoja itsellemme. Pelaamisemme jänne kesti koko pelin ajan, iloitsi Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi.

5 tykkäystä

Kyllähän se jalka liikkui tänään raikkaasti ja olisko sen takia onnistunu moni muukin asia. Viime lauantaina Lahessa meno oli vielä tuskaista. Vaikea on toteuttaa mitään suunniteltua, jos vastustaja on koko ajan nopeampi.

1 tykkäys

Ennakkosuosikki voitti ja pelasi kyllä hienon pelin. Uskon ja toivon, että tämän ansiosta paniikkinappula ei enää tällä palstalla kovin nopeasti painu pohjaan. Tästä on hyvä jatkaa! :slightly_smiling_face:

Tämä oli ilo huomata. Johtoasemassa painettiin rohkeaa karvausta ja sitä kautta pelin painopistettä Kärppä päätyyn. Paremmalla onnella olisi vielä kolmannessa erässä voinut helähtää 2-3 maalia Tapparalle.
Oli muuten pikkaisen hieno kuvio kolmikolta Repo-M.Järvinen-Kärki kolmannessa erässä. Harmi, että Kärjen laukaus meni aavistuksen ohi.

7 tykkäystä

Kyllähän kivi vierähti sydämeltä! Niin tuskaiselta on meno näyttänyt että pieni epäilyksen peikko hiipi jo puseroon. Tän iltainen peli kuitenkin näytti miten tämä JOUKKUE osaa pelata. Alun häröilyn jälkeen homma oli melkoisen hyvin näpeissä muutamaa pyöritystä lukuun ottamatta.
Vauhtia oli mukavasti, syötöt osui kohtalaisen hyvin kohdilleen ja päästiin hyvillä rintamahyökkäyksillä alueelle ja maalitekopaikkoihin. Ehkäpä tästä lähtee jumit aukeamaan niin jaloista kuin päästäkin.

5 tykkäystä

Mä en kyllä vieläkään usko mihkään mystiseen reenijumiin että siinä olis ollu se pääsyy tohon alkukauden koomailuun :). Olihan tää ihan erinäköstä peliä mitä aikasemmin, ei sitä väkisin puskemista ja siniviivalle tökkäystä, sekä pitkä päätyyn ja perään kun ei muutakaan keksitä

Kokonaisuutena luultavasti kauden paras peli Tapparalta. Hyvä esitys. Maalipaikkoja mukava määrä ja keskialue ylittyi paremmin kuin aiemmin.

JMJ:n ketju oli paikoin aivan huikea.

5 tykkäystä

Mietin pitkään laitanko JMJ:n tuohon “raporttiini” nostoksi, koska hänenkin panos oli merkittävä. Hänen kiekkovarmuus ja luistelu tuovat sellaisenaan variaation Tapparan hyökkäyspeliin, sillä kukaan muu senttereistämme ei tällä hetkellä pysty tuomaan luistelemalla sisään ja syöttämään.

1 tykkäys

Usko vaan reenijumin voimaan :yum: Mikäli ja kun peli tästä alkaa nopeutua niin aivan järjellinen selitys se olisi. Nyt varmaan on jätetty kuntoa nostattavat reenit vähemmälle ja lyöty sitä pelikirjaa reeneissäkin esiin.

2 tykkäystä

Toki uskon mutta vaikuttaako se noin pahasti? :slight_smile: …no, mene ja tiedä. Mutta olihan peli ihan erinäköistä noin taktiikoiltaankin

Vaikea ymmärtää jos joku ei usko reenijumiin koska onhan se nähty koko syksyn että Tappara häviää luisteluvoimassa ihan joka vastustajalle. Nyt kun reeniä on selvästi kevennetty niin alkaa Tapparankin luistelu riittämään muita vastaan. Kärpät ei varmasti ole liigan hitaimmalla tempolla pelaava joukkue ja hyvin pysyttiin vauhdissa mukana. Paikoin juoksutettiin Kärppiä ihan uuvuksiin asti.

4 tykkäystä

Ei ne tuurilla viittä edellistä peliä voittanut, joten olet takuulla oikeassa.

En ole katsonut tilastoja, mutta peluuttikohan Kärpät heidän ykköskenttänsä vähän puhki? Se oli käytännössä ainoita ketjuja joka pystyi ottelun ensimmäisellä puolikkaalla painamaan hyökkäyksiä Tapparan päätyyn.
Kolmannessa Peltola karkasi läpiajoon, vaikka vastassa oli sarjan nopeimmaksi luistelijaksi tituleerattu Junttila.

1 tykkäys

Jos tässä on yhtään perää, niin pitäis alkaa näkymään vieraspeleissäkin. Vaikea mennä sillä, että yhteen peliin otettu välillä jumit pois. Sitten taas jatketaan jumitellen… seuraavat pelit kertoo aika paljon.

3 tykkäystä

Seuraavat pelit varmasti kertoo jotain, mutta ei välttämättä vielä huominen.
Myös eri pelaajat reagoivat eri tavoin muutoksiin. Aika näyttää. Voihan nihkeä alku olla myös puhtaasti pelitavallinen ongelma tai näiden kaikkien yhteensattuma.

1 tykkäys

Ja Rautakorvestahan ei tosiaan sitten tiedä. Voi hyvin karjaista bussissa, että tänään ei sitten kukaan syötä sivulle tai taakse. Ja näin on vaikea ilta varmistettu.

Matsi on muuten suotuisasti vasta 18:30.

6 tykkäystä

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Palautetta kanssakeskustelijoille

Kärpillä kaikki hyökkääjät alle 20 min. Peltola taasen 23 ja risat. Äkkiseltään näytti, että vierailla oli tasaisemmin.

1 tykkäys

Kyllä kovan päänahan tänää kaapivat, ei voi väheksyä yhtään. Itelle ollu yllätys Kärppien kauden avauksensa, mielestäni Kärpillä ollu kovempiaki rostereita.