Minä olen myöd tästä hiukan huolissani, kun tuntuu että painetta antava av saa nopeasti Krisulle kiireen nykyään.
Olen mielelläni väärässä, todistakoon Kuusela sen tänään.
Taidat olla nyt oikeassa, ja mikähän media haloo siitä nousee. Jos Tapola ottaa Kuuselan pois yvltä. Seuraava kriisi on sitten valmis.
Mä oon kiinnittänyt samaan asiaan huomiota. Kiakko polttaa lavassa ihan eri tavalla kuin ennen.
Ei se ole huonoa onnea tai sattumaa jos ei lauo tekopaikassa.
Ei ole kaverin liike terävää, vaan sitä viime kauden alun selän suoristamista on epäonnistuneitten suoritusten jälkeen. Siinä on iso ero esim. Ilveksen pelaajiin, jotka kiekon menetettyään ryntäävät menettämänsä kiekon perään. Levtchin tavaramerkki on ollut hurjat takakarvaukset. Nyt en muista yhtään sellaista.
Eikö Levtchi huono ole, noin lähtökohtaisesti tai potentiaaliltaan. Alkukauden peleissä ei vaan ole ollut itsensä.
Charles “Calle” Bertrandin mietteet illan peliin: ![]()
“Kun pelaamme yhdessä niin olemme vahvoilla”
Videon aloituskuvaan jo taltioitu Ohtamaan ilme kun Platzer pistää hänen jaloistaan huikean no-look passin takatolpalle Bertnrandille joka siitä nostaa sen kylmän viileästi maalin kattoon. LIVE IS LIFE! Kieltämättä ihmetyttää, että mitenkäs se noin sen tuosta sai perille.
Sanoin Kärppiä kannattavalle työkaverille, että tänään on tarjolla viimeinen Tapparan järjestämä pienpetojahti Hakametsässä, joten kannattaa osallistua ![]()
Hän siihen sitten virkkoi, että kummastako päästä sitä sarjataulukkoa nykyään oikein luetaan.
Tällaista pientä kuittailua on ollut vuosien mittaan puolin ja toisin. Eiköhän sama jatku Uroksellakin ![]()
Tämän illan jälkeen voi jo sormin laskea Hakametsässä jäljellä olevat kotipelit. Varpaita ei enää tarvita avuksi. Vähiin käy meinaan.
Jospa tuosta Ilves-pelistä saataisiin hyvät asiat tälle illalle mukaan, niin ei toivottavasti menisi siksi jahtaamiseksi - kärppä on meinaan vikkelä eläin.
Viimeistelyssä ja erikoistilanteissa on skarpattavaa. Eiköhän se tuloskin sieltä seuraa, kun nuo asiat saadaan kuntoon.
Pakkipareihin on selvästi haettu tasapainoa tuolla vaihdoksella. Saas nähdä, onko ylivoimakenttiä rukattu.
Kohta viimeisiä kertoja kohti Hakametsää. Tuu sääki! ![]()
![]()
Tappara’s game is like a chocolate box, you never know what you get. Forrest Gumpia vapaasti mukaillen.![]()
Toivotaan että virta vie virta tuo, kolme pistettä mukanaan. ![]()
![]()
Asiaan.
Tappara on yleensä pelannu hyvin, näitä ”pelaavia” joukkueita vastaan.
Siihen luotan tänäänkin ja kolme pistettä jää meille.
Odotan että ylivoimalla tapahtuu hyviä asioita, siihen on todennäköisesti panostettu viime päivinä.
Samoin nämä ykkössektorin laukaukset täytyy saada paremmalla prosentilla verkon perukoille.
Muutenhan peli oli viimeksi ihan uomissaan.
Alkais jo ![]()
![]()
Jahas, no, onneksi meillä on Levtchi ja Ilveksellä Ilveksen pelaajat. Minusta se on ihan hyvä noin. Toki Joona Ikosen vois varmaan vaikka tänään ottaa Levtchin tilalle, mutta mää menisin näillä.
Se on pelityyli osaltaan, jos ei lauo tekopaikasta. Laineellakin jääny monta hyvää syöttöpinnaa ottamatta, kun on laukonut. Kannattaa nyt nauttia, kun Levtchi vielä Tapparassa ja Liigassa vetelee.
Ketjun aiheeseen, kiva nähdä, kuinka kova Kärpät on. Ulkkarikeskushyökkääjät ei oo vakuuttanut toistaiseksi. Tappara tuskin seitsemää päästää. Mv Kärpillä taitaa olla onnistunut haku.
Hmm, voitolla päästään ehkä säälipleijareihin. On siis panosta ottelussa.
Todella tarkkaa peliä molemmilta joukkueilta. Ihan erilainen peli mitä nyt vaikka peli Ilvestä vastaan. Aika kuvaavaa oli, että yhtään jäähyä ei pelissä nähty (joo Tapparan joukkuerangaistus oli). Pelin kuvat on välillä niin erilaisia. Tappara ehkä kuitenkin ansaitusti otti kaksi pistettä.
Virran ketju oli Tapparan paras ja puolestaan ykkösketju on aika heikko. Taisivat olla molempien Kärppien maalien aikanakin jäällä. Toki Anton ja Morley olivat sitten juonimassa voittomaalia.
Eipä tuo Morley kyllä juoninut mitään tuossa maalissa, tuli kentälle juuri vaihdosta ja ehti juuri hyökkäysalueelle nostamaan käsiään.
Ketjuvaihdoksia voisi hiukan koittaa seuraavaan peliin.
Kyllä juoni, kun teki pystyynluistelullaan tilaa syötölle Jurgensille. Noita nähdään jalkapallon puolella usein.
Hyvä vauhti tuossa Tapparan pelaamisessa. Vielä kun tilanteet saadaan käännettyä maaleiksi paremmalla prosentilla, voittoja alkaa napsua varsinaisellakin peliajalla.
Monta hyvää pelaajaa tänään, mutta Virran raadanta ja lopulta ansaittu maali oli illan ehdotomasti parasta antia. Hyvä, että Puhakka ja varsinkin Levtchi saivat maalit mieheen.
Puolustajista Kinnunen oli todella hyvä tänään. Jurgensilla ehkä eniten haasteita, Vittasmäki on vielä kaukana siitä mitä oli ennen Venäjälle lähtöään. Tuulola ja Seppälä hyviä. Austin kääntyy plussan puolelle, vaikka pari kertaa ajoi vastaan ja samalla itsensä tilanteessa jälkeen.
Alku oli hyvä, sitten nukuttiin reilu erä eikä päästy kuin kulmiin nyhjäämään. Sitten ruvettiin pelaamaan maalia kohti ja peli rupesi kääntymään. Harmittavasti rimat oli Kärppä maalivahdin parhaat kaverit tänään, mutta onneksi tuli lopulta voitto.
Hivenen ihmetytti Tapparan jäähy. Kiekko toisessa päädyssä ja Merelä painii kahden kärppäläisen kanssa päädyssä. Mitä siellä vaihtoaition edessä oikein tapahtui? Ei ainakaan millään tapaa vaikuttanut pelitilanteeseen.
Nämä on aina mukavia lukea, kun omaan silmään Jürgens on näyttänyt aivan maagiselta ja Austinin 1vs.1-pelaamisessa olen tykännyt siitä, että lähes joka kerta vastustaja pysähtyy ja kiekko irtoaa. Mutta Austin löysi kyllä tänään Suhosen parhaat kaverit, kärkimiehen polvisuojat.
Kyllä se tietysti pakeilta ihan kelpo peli yleensä on, kun vastustajan maaliodottama pyöristyy yhteen ja käytännössä vaarallisia maalipaikkoja ei ole yhtään. Kukaan ei hyppää negatiivisesti silmille. Austin katsoo syöttöpaikan tosin monen katsojan hermoille liian rauhallisesti.
Tämänpäiväisessä ei valittamista siinä, mitä tapahtui hyökkäyssinisen alapuolella. Hyökkäysalueella toivoisin enemmän särmää ja valitan tänään peli-ilmeen yleistä “työpaikalla olemista”.
Ehkä vähän jyrkästi kirjoitin, että eniten haasteita. Koska ei tuolla pakistossa oikein kunnolla kukaan sukella. Jurgensilla oli toisessa erässä avauspelaamisen kanssa jonkin verran haasteita ja siitä ammensin ajatukseni.
Tämä.
Tapparan pelissähän on rakenteet pääosin ihan kunnossa, mutta toivoisin kanssa hyökkäysalueella enemmän vaistolla pelaamista. Saisivat ennemmän heittäytyä pelille, eikä vaan suorittaa. Tällä en tarkoita, että mitään luontoäiti-koohotusta vaan enemmän rohkeutta, heittäytymistä ja vaistoilla pelaamista hyökkäyspäässä.
Jotenkin välillä näyttää, että vastustajan on niin helppo pelata puolustuspeliään, kun riittää maalinedustan sumppu ja se, että lähinnä kiekollista oleva pelaaja pyörii perässä siihen asti, kunnes liimaa laitaan kiinni kulmassa.
Tähän sivuhuomiona Austinista se, että ilmeisesti fyysinen olemus/pelaaminen on niin kovalla tasolla, ettei ainakaan joka kerta Kärppä edes taklannut Austinia vaikka paikka oli. Onko muut kiinnittäneet samaan huomiota?