Tappara roster 2015-2016

Näköjään mennään ihan samoilla kentällisillä kuin eilenkin, olisin kyllä odottanut pieniä muutoksia!

Valmennus haluaa nähdä isommalla otoksella nämä kentät siis. Osa kentistä on kyllä jo nähty useammassakin pelissä et ei toimi.

Ei pysty ymmärtämään, miks ei kokeilla muita koostumuksia nyt kun siihen vielä on mahdollisuudet…

Siis Mäntylä ja Jasu pelasivat eilen ensimmäiset ottelunsa, joten eiköhän nyt voida toinen peli antaa aikaa samoille ketjuille? Tuskin tämä peli sitä kokeilun mahdollisuutta poistaa?

Kveeni

Kevättä silmällä pitäen yksi tärkeimmistä peleistä illalla.Nyt joukkuetta todella mitataan heikohkon Turkkus-reissun jälkeen.

Ihan hyvä ettei panikoida. Annetaan ketjuille aikaa ja katsotaan toimiiko. Ifkta on pyöritelty aika hyvin tällä ja viime kaudella. Nyt on kovempi kun Ifk on huippuvireessä.

Tavallaan samaa mieltä, hyvä koittaa enemmän kuin yksi peli uusilla ketjuilla. Varsinkin kuin eilen oli kokonaisuudessa vaisua suorittamista. Tosin Laine - Ilomäki ei ole pitkään aikaan toiminut, siihen olisi syytä keksiä jotain muutosta.

1 tykkäys

Tuo Ilomäen ketju on pakko hajottaa kun se vaan ei toimi tehokkaasti.
Pelaajien syötöt Laineen tekemiin maaleihin:
Aalto 6
Kuusela 5
Ilomäki 4
Järvinen 2
Bonsaksen 1
Karjalainen 1
Lajunen 1
Peltola 1
Plastino 1
Savinainen 1
Alkukaudella Ilomäki sai tällaisen syöttöpisteen TPS:ää vastaan mutta kaikki muut syötöt ovat tulleet huonoja joukkueita (Ilves, Sport) vastaan.
Ilomäki ja Laine ovat pelanneet 24 peliä samassa ketjussa joten ei vaikuta tehokkaalta yhteispeliltä.
Täällä on puhuttu Tapparan historian parhaista tutkapareista ja tämä duo ei tule pääsemään kandidaatiksi siihen kategoriaan ja ei ole epäselvää kummalla puolella mättää.
3 vuotta sitten ehdittiin nähdä hyvä tutkapari Barkov- Nieminen suureksi osaksi Barkovin ansiosta.
Laine on myös melko hyvä luomaan tilanteita eivätkä Ilomäki ja Peltola ole parhaita mahdollisia maalareita.
Jos ei haluta hajottaa 1-ketjua (Kuusela-Laine olisi varmasti hyvä duo) niin Laine tarvitsisi rinnalleen paremman tilanteiden luojan (JMJ) ja kun häntä ei viitsi laittaa keskelle niin sentteriksi tulisi Jasu tai Dixon.

2 tykkäystä

Hyvää tilastoa @iroj jälleen kerran.

Tuokin tukee sitä havaintoa, että Ilomäki hautoo liikaa kiekkoa ja hakee myös hyvin usein omaa ratkaisua (maalien ja syöttöjen suhde 15+15). Kirjoitin jo ennen kauden alkua, että Järvinen - Laine voisi olla sellainen laituritutkapari, joka toimisi todella hyvin (ilmeisistä syistä). Tuohon väliin pitäisi vielä saada sentteri, joka tasapainottaa ketjun peliä puolustussuuntaan, mutta luo myös sen verran maalintekouhkaa, että Järvisen syöttö Laineelle ei ole liian ilmeinen ratkaisu. Jasu voisi olla käytettävistä vaihtoehdoista paras, mutta toki Dixon - Järvinen -akselikin on toiminut ajoittain tällä kaudella. Itse en välttämättä kannata Laineen istuttamista ykkösen laitaan, sillä myös Kuusela on erinomainen maalintekijä ja mielestäni olisi kannattavampaa luoda kaksi tehoketjua yhden sijaan.

Näin ollen ketjut voisi tosiaan rakentaa uudelleen seuraavasti:

Haapala - Lajunen - Kuusela
Laine - Jasu - Järvinen
Peltola - Ilomäki - Karjalainen
Savinainen - Rauhala - Dixon

1 tykkäys

Näkeekö jostain miten pisteet on jakautunu ylivoiman ja tasakentällisten suhteen?

Liigan sivuilta löytyy esimerkiksi tällainenkin tilasto, jos siitä on apua:
Patrik Laine -ottelu ottelulta tilasto

1 tykkäys

Pisteet tasakentällisin ja ylivoimalla, järkätty kokonaispistemäärän mukaan. Alivoimapisteet ynnätty kokonaissaldoon.

Myös pelitilanteen mukaan. Rangaistuksiin on huomioitu 2 min sekä isommista rangaistuksista 5 min. Käytöskymppejä ei, eli vain ne rangaistukset jotka ovat vaikuttaneet joukkueiden miesmäärään.

3 tykkäystä

Hyvä ettei panikoitu, nyt oli vahva peli myös Ilomäen ketjulta.

Tällaista Karhua tarvitaan keväällä, toivottavasti pystyy pitämään tasonsa edes hieman tasaisempana, niin ei kaaduta maalivahtiin.

Ylivoimaan kaipaa righteja takaisin. Mäntylä ja Haapala ei vaan toimi yhtä hyvin kuin neljän rightin yv, jossa Kuusela pääsee pyörittämään peliä. Siinä on paljon enemmän variaatioita.

Taitaa pelaajat lukee tätä palstaa. Ketju mitä on kritisoitu iski tänään 3 maalia ja mikä tärkeintä…Karhunen alkaa heräileen. Voitaspa aina pelata Hifkiä vastaan, on niin viihdyttäviä pelejä.

1 tykkäys

No nyt on Sportia vastaan kolmen sentterin neloskenttä, Dixon-Jasu-Rauhala.

Mäntylä ollut vielä vähän “hukassa”, mutta toivotaan että tosta pääsee vielä peliin paremmin mukaan. Salonen näyttää kyllä kentällä hyvältä :smile:. Toivotaan jatkopahvia tälle miehelle! Myös Kanki on alkanut ihan innostua näin kevään lähestyessä :muscle:

Itse en kolmoseen ja neloseen koskisi, toimivat. Sen sijaan Laine ykköseen Ilomän rinnalta, tiedätte miksi. Ja Haapala kakkoseen. Eli Laine <-> Haapala vaihtoa voisi kokeilla.

Mitä vähän ehdin Sport-peliä kattoo ni mun silmään näytti, että Mäntylä säästelee ja odottaa poffeja. Näytti vähän siltä, ettei motivaatio ollut ihan tapissa Sporttilaisia vastaan. Mulle käy tuokin, kunhan keväällä pelaa parhaalla tasollaan.

Mäntylästä ei kannata olla huolissaan. Aina parantaa ja on kentän kingi, ku pelit kovenee. Näin on ollu ennenki. Hyvä, että saa nyt kymmenen peliä alle ja tuutte näkeen pudotuspeleissä taas liigan parhaan pakin (varauksin muistellaan Pitkästä).

Mitäs jos tämänpäiväisestä kokoonpanosta ihan vaan vaihdettaisiin Järvinen ja Ilomäki päittäin kakkos- ja kolmosketjun välillä? Tämä pitäisi tehdä hetimiten, koska aiempien näyttöjen perusteella luotto Järvisen suorittamiseen pleijareissa on kovempi kuin Ilomäen tekemisiin.

Toivottavasti molemmat kuitenkin suoriutuvat hyvin.

4 tykkäystä