Tappara roster 2016-17

Vahvistaa? Ei tartte. Keväällä vahvistetaan, jos jotain outoa sattuu. Tällä erää Sebastian Repo riittää vallan mainiosti laittamaan jokaisen ukon oikeaan roolin ja jättäähän se vielä Heikkilän ja Honkasen reserviin. Mun mielestä optimaalista ei kannata enää paljoa parannella, koska se sit vaikuttaa jo joukkuehenkeen. Ei Kärppien esimerkillä, että vahvistetaan ns. varmuuden vuoksi.

2 tykkäystä

Eipä taida tulla, vaikka aikasemmin vähän sellasta vihjailin, ainakaan se sama kaveri…

Kukas pelaaja oli kyseessä, jos saa udella?

Kovasti kanssa kiinnostaisi kuka oli kyseessä?

Tuskin kertoo, vaikka salailu selvästi kielletty bannien uhalla.

Aamulehti kertoo että Tapola laittaa Revon huomenna Jasun ja Rauhalan vierelle. Siinä on paikka ottaa peliaikaa työnteon kautta, ja tuoda pelaavuutta lisää nelosketjuun. Liikettä ja asennetta on riittänyt mutta vähän tehottomaksi pörräämiseksi on jäänyt nelosen peli tänä syksynä. Hyvää kilpailua tuo Revon saapuminen hyökkäykseen, ja toivottavasti tasoittaa vähän peliaikoja. Meinaakohan tämä samalla Ilomäen paluuta, kun Jasu on viime ajat johtanut kolmosta ja Rauhala nelosta?

Just olin tulossa linkkaamaan tuota juttua. Sinänsä hyvä ettei ole mitään oikotietä ylempiin kenttiin vaan tekeminen ratkaisee.

Ja tuo ketju kaavailu vaikuttaisi siltä, että tuo olisi neloskenttä. Toivottavasti Repo toisi siihen hieman laukaisu-uhkaa. Viime matseissa neloskenttä on saanut aikaiseksi 1-2 vetoa maalia kohden.

Tuo nelonen muodossa Heikkilä-Rauhala-Honkanen niin on hyvä, kun saavat kiekkoa edes punaviivan yli. Kyllähän siinä sit, jos on Jasu ja Rauhala niin alkaa olla jo potentiaakin. Ilmeisesti Ilomäki on pääsemässä huomenna irti.

Tapparan nelonen ei ole toiminut yhtään. Nykyinen Rauhala–Honkanen–Heikkilä-kolmikko on liian samanlaisesta materiaalista valmistettu. Ikään kuin pelaajien vahvuudet eivät pääsisi ollenkaan esille. Vaikka jonkun laukaisun saa aikaiseksi, paikkoja se ei ole luonut oikeastaan ollenkaan.

Ilomäen paluu ja Revon saapuminen todellakin räjäyttäisi nelosen mielenkiintoiseen muotoon. Jasu ja Repo ovat raitim miähiä ja Rauhala sitten “tasoittava” lefti. Honkanen ja Heikkilä jäävät aika nihkeään väliin tässä kohtaa molempien ollessa oikealta ampuvia. Lisäksi kaksikon näytöt ovat jättäneet toivomisen varaa.

Oikeastaan rosterin ainoita heikkouksia tällä kaudella on ollut nimenomaan nelosketju, ja Revon tulon myötä se on heti parempi, on siellä sitten Repo tai Röymark.

Siellä on kuitenkin tähän asti Rauhala, Honkanen sekä Heikkilä pelanneet yhteensä 32 peliä, ja 0+1 tehoin (Rauhala yksi syöttö), joka on tavallaan ihan käsittämättön tulos, ottaen vielä huomioon, että Tappara on sarjakärki. Välillä heillä ihan kivaa pörräämistä, mutta ollut kyllä uskomattoman tehotonta. Ei tunnu Heikkiläkään millään ottavan sitä steppiä ylöspäin, vaikka Mestiksessä takookin kovaa tulosta.

Jos tuosta Rauhala, Honkanen, Heikkilä triosta saisi Rauhalan kaksinkamppailu- ja puolustuspelaamisen, Heikkilän laukauksen ja Honkasen luistelun, olisi siinä erinomainen Liiga -pelaaja. Honkanen on ylipäätään aika tasapaksu pelaaja, Heikkilällä ei oikein ole mikään muu Liiga -tasolla kuin laukaus ja Rauhala taas pärjää kaksinkamppailuissa, mutta peliäly/kiekollinen peli ei ota oikein kulkeakseen. Siksi Rauhala näistä sen vakipaikan nelosessa on saanutkin, koska on kuitenkin vahvuuksiltaan ihan hyvä pelaaja neloseen.

Tuossa muodossaan jokaisen pelaajan henkilökohtaiset heikkoudet tulevat näkyviin todella pahasti. Rauhalalla suurin ongelma on se, että mies muistuttaa yllättävän paljon Jani Lajusta ilman sitä aloitustaitoa. Hän on yllättävän kokonaisvaltainen pelaaja, pystyy puolustamaan hyvin ja tunnollisesti ja yleensä tasapainottaa ketjunsa tekemistä. Rauhala myös tarvittaessa rouhii itsensä maalille, mutta kulmakamppailuissa hän on mielestäni heikko ja kiekollisessa pelissä jopa kauniisti sanoen surkeahko. Rauhala ei pysty rauhoittumaan kiekon saadessaan ja toiminta on koko ajan hirveätä hosumista, ei pysty antamaan hyviä syöttöjä ja tämä yleensä sitten tappaa sen hyökkäyspelin, kun on niin kiire päästä eroon kiekosta. Puolustusalueella heikkous ei tule kyllä niin selkeästi näkyviin.

Heikkilä taas on mielestäni ihan ok, mutta ei sovellu alaketjujen rooliin. Ei ole mitenkään erityisen vahva kulmakamppailija ja hänen ominaisuudelleen (kohtuulliselle laukaukselle) ei ole mitään käyttöä, kun Honkanen saati Rauhala eivät pysty yhtään syöttöä hänelle pelaamaan. Kukaan tästä kolmikosta ei tahdo voittaa kulmakamppailuja ja yleensä sinne pitää mennä koko porukan, että kiekko saadaan omille. Yllättäen pelin rakentuminen ei ole kovin helppoa, kun koko ketju on samassa kulmassa yhden vastustajan kimpussa. Kukaan ei oikein tahdo viihtyä maalin edessä ja Rauhalakin lähtee todella nopeasti tukemaan kulmaan. Tarjontaa olisi, mutta joku kaksinkamppailu pitäisi joskus jonkun voittaa, että peli rakentuisi. Rauhala tarvitsee vierelleen juuri Jasun kaltaisen sentterin ja sillä tavalla hänestäkin voi saada paljon enemmän irti.

Juu, jäi tosiaan painottamatta ettei nelonen ole edes pystynyt luomaan vetopaikkoja. Nuo 1-2 per/peli olleet ns. suupaisuja pienistä kulmista.

Nyt on hyvä sitten vähän zoomailla missä mennään ja mihin, kun tänään kehissä on käytännössä ykköskokoonpano. 22-6-52 kaikki takaisin. Maalivahtivalinnalla toki pystyy saivartelemaan, mutta kun siinäkin ollaan koko lailla kahden ykkösvahdin tilanteessa, niin sama kumpi pelaa. Lassila tänään.

10 tykkäystä

Rantakari, Saravo Ja Ilomäki mukana tänään! Myös Repo.

On toi rosteri vaan laajuudeltaan aika jäätävä. Ehkä muilta löytyy kovempia “nimiä” selästä, mutta ei varmasti löydy keltään muulta noin kovaa neljä kentän rosteria sekä puolustukseen että hyökkäykseen. Sokerina pohjalla vielä Jasun kaltaiset roolipelaajat.

Jasu on Liigan kovin larppaaja :muscle:

5 tykkäystä

Ja minä oeln vielä vahvemmin sitä mieltä, että tuon ykkösen voisi hajoittaa 5 vs 5 pelissä.

2 tykkäystä

Laitahan veli Messi tulemaan ehdotuksesi uusista ketjuista. :slight_smile:

Näitä ohimatseja tulee, turha jäädä yhden pelin vuoksi luomaan liian isoja uhkakuvia ja ongelmia.

Sen sijaan jo useammassa pelissä Teemu Nurmi ollut hidas ja näkymätön, Tapio Sammalkangas vähän hukassa (Rouhiainen pelasi Oulussa loistavasti, peliaikaa hänelle?!) ja JMJ on nyt pari matsia vetänyt taas vähän ohi, kierrellen kiekon kanssa siellä täällä ilman mitään ratkaisuja.

Tässä muutaman viime matsin perusteella Haapala, Savinainen, Karjalainen, Repo ovat tavallaan ansainnet kahden ensimmäisen ketjun laituripaikat (okei, Revon näytöt vielä lyhyet, mutta tänäänki oli aktiivinen ja hyvä). Peltola ollut vähän harmaa, mutta ihan ok, mutta tosiaan Nurmi ja Röymarkin taantuneet, sillä molemmat pelasivat mielestäni hienot pari ensimmäistä Liiga -viikkoa.

Repo ja Haapala mielestäni sopivat yhteen ihan hemmetin hyvin. Voisi kuvitella, että nuorilla peli lähtisi toimimaan kuin itsestään. Tähän Lajunen varmistavaksi kahden suunnan sentteriksi. Karjalainen sitten Savinaisen ja Ilomäen kanssa, sekä kolmoseen Peltola-JMJ-Nurmi -kolmikko. Röymark-Jasu-Rauhala jäisi sitten ahertamaan neloseen. Repo on toki tuonut neloseen lisää, mutta on ollut sen verran hyvä, että meneekö “hukkaan” tuolla, samalla kun Nurmi ja Röymark vetävät melko kuutamolla kolmosessa.

Ei siinä sen kummempaa ole kuin vaihdetaan Lajunen päittäin Järviseen.