Tappara roster 2020-21

Hups, piti lukea kaukosektorilta :grinning:

Tapparan rosterissa näkyy hpj. Penttilän ja Tamhockey Oy:n hallituksen päälinjaukset. Talous niin hyvin kuin mahdollista. Ja hyvä niin, ehdottomasti. Nuoret saaneet vähän olosuhteiden kautta ja pakosta peliaikaa. Rosteria “kevennetty” vielä kauden aikana, kun Vauhkonen ja Spacek vaihtoivat muualle. Hyökkääjistä käytännössä ensimmäistä liigakauttaan vetävät Vanhatalo, Henriksson ja Puhakka. Lisäksi Tanus ja Simontaival ovat olleet aiempina kausina mukana, mutta miesten tasolla varsin pienessä roolissa, Simontaival lähinnä silloin tällöin. Karrikoidusti puolet hyökkääjistä pelaa ensimmäistä kauttaan. Se näkyy - rutiini ja suoritusvarmuus puuttuvat.

Ehkä valmennukselta on ollut virhe peluuttaa neloskenttää tuossa viime aikoina nähdyssä koostumuksessa. Lähinnä ongelmana on ollut se, etteivät ole pystyneet hoitamaan puolustusvelvoitteitaan riittävän hyvin. Oppia on tullut. Monet kokeneet pelaajat ja viimeksi vähän nuorempi Kaapo Kakko, kertoi tuosta puolustamisen tärkeydestä nuorille pelaajille, se ensin kunnolla ja sen jälkeen tuottamaan hyökkäyspeliä.

Jotta tämä valittu strategia olisi toiminut käytännössä tuloksellisesti paremmin olisi kokeneiden pitänyt pystyä paremmin kantamaan vastuuta tuloksen tekemisestä. Malinen, Rauhala, Bertrand, Peltola - heidän. Toki keskusta on hyökkäyssuuntaan aika yksioikoinen. Mutta hedelmiä ehkä nautitaan vasta tulevalla kaudella. Nuoriso-osasto on näyttänyt pystyvänsä pelaamaan liigatasolla.

Ja osin sama puolustusta koskien.

1 tykkäys

Toivottavasti Levtchi tai Tanus tänään sentterinä että saataisiin Rauhala pois top-6 roolista. Maalinteko ja tehokkuus sakkaa kun bottom-6 pelaajat pelaavat tulosyksikkö roolissa.

3 tykkäystä

Nuorten esiinmarssi on ollut kyllä omassa listassani koko kauden parasta antia. Tuon nuorisoketjun pitäminen yhdessä on vaan ollut varsin erikoista, kun samalla kolme muuta ketjua on muuttunut lähes ottelusta toiseen ja ymmärtääkseni Nättinenkin on ollut pelikuntoinen. Paljon toki hyvääkin tuo kokeilu on tuonut, Henrikkson ja erityisesti Puhakka on omalta arviolta yhden ammattimaisesti harjoitellun kesän päässä pysyvästä paikassa kokoonpanossa, ehkä jopa tulosyksiköissä.

Kuuselan palattua kokoonpanoon on hyökkäys ilman parempaa tietoa pitkästä aikaa terve. Itselleni ei ole suurta merkitystä miten tuo kärkiketjuihin vaikuttaa, mutta Moilanen tulisi siirtää laitaan ja joko Malisen tai Rauhalan (lue:Malisen) paikka on tuossa nelosen keskellä.

2 tykkäystä

Minkähän takia Simontaival on rosterista puuttunut jo pitkän aikaa?

Paras neloskenttä on kuitenkin ollut muodossa Moilanen-Malinen-Simontaival.

Annetaanko Tapparassa ensi kaudella jatkaville junnuille mielummin peliaikaa jos huhu Kasperin siirtymisestä muualle pitävät paikkansa?

2 tykkäystä

Tästä ei nyt ole kysymys. Kassu palannee rosteriin tällä viikolla.

10 tykkäystä

Toivottavasti. Hänen tekemisensä on kuitenkin kaikesta huolimatta ollut parempaa kuin Puhakan tai Henriksonin.

1 tykkäys

Tehotilastoista ja tasapainosta kun puhuttu, niin vähän turhan selkeästihän joukkue ylipäätään jakautuu kahden kerroksen joukkoihin noissa. Tietty koostumuksia ja peliä säätämällä tuokin on mahdollisesti korjailtavissa.

Nuorten hyökkääjien kohdalla tähänastiset ratkaisut ovat olleet ilmeisen harkittuja siitä huolimatta, että tulosjälki ei jatkuvasti ja kokonaisuuksina niin hyvää ole ollut.

Kauden jatkuessa mielenkiintoisia kysymyksiä, mitä noilla kohdin tapahtuu. Kaikkiaan puolustuspelin edellytykset ja riittävyydet ensisijaisina mietityttävät. Mutta sittenhän tuonkin ehkä näkee, mihin valmiina versioina tärkeässä paikassa kantavat.

Edellä myös esillä ollut parhaiden sektorien laukausten suhteellinen väheneminen (kauempaa lähteviin, aiempiin kausiin sekä vastustajiin nähden) on ollut nähtävissä yksittäisten otteluidenkin tasolla melko jatkuvasti. Lienee osin seurausta tarkoituksellisista ratkaisuista sekin, mutta herättää samalla kysymyksiä, jos maalipaikkojen tuottaminen ja tulokset takkuilevat.

Nyt kun kaikki paska on unohtunut ja joukkuekin näyttää ottaneen onkensa mukaan kalareissulle, niin mikäpä tässä on ollessa. Minä uskon henkilökohtaisesti, jos ei pakkeja tule, siis taka-sellaisia, niin met lähetään koko rosterin leveydellä leijareihin. Näin minä uskon.

16 tykkäystä

Se olisi kyllä positiivinen juttu, kyllä sitä Simontaivalta rosteriin tarvitaan, ja Kemmun paluu todennäköisesti herättelisi joukkuetta melko paljon.

En olekaan pitkään aikaan ketjuja hahmotellut, mutta jos nyt saataisiin kaikki terveeksi ja Kemiläisen taso viikon päästä olisi lähellä totuttua, niin jotenkin näin.

Smejkal - Virta - Kuusela
Henriksson - Levtchi - Peltola
Tanus - Rauhala - Bertrand
Puhakka/Nättinen - Malinen - Moilanen

Utunen - Kemiläinen
Matushkin - Parlett
Moravcik - Kinnunen
Suhonen

Eniten tässä mietitytti Matushkin-Suhonen -kaksikko, Suhonen on vähän odd man -out. Parlett on taas ollut sen verran vireessä, että pystyisi MM:ia tukemaan omissa ja helpottaa Matushkinin pelaamista, kun pakkipari ei ole left.

Kolme kärkiketjua meni tässä hahmotelmassa täysin sekaisin, mutta Levtchi on paljon parempi keskellä kuin Peltola. Kuuselalla on toiminut tällä kaudella Virran kanssa ja Smejkalin kanssa, ja tällain kaikilta kolmelta ketjulta voi periaatteessa odottaa jotain. Neloseen minusta Puhakka ja Nättinen ovat Vanhataloa riskittömämpiä ja tällä hetkellä hyökkäyspäähän parempia vaihtoehtoja. Jos oikein pokalla vedettäisiin, niin voisi kokeilla Kassua Bertrandin paikalla, mutta näin tuskin tapahtuu. Toki pystyy myös pelaamaan tuossa Puhakan ja Nättisen vaihtoehtona, tai Henrikssonin, jos hänellä vire hyytyy.

4 tykkäystä

Oli miten oli, mutta Levtchi keskelle. Puolustus ei ole ongelma. Hyökkäys on.

19 tykkäystä

Joukkueesta puuttuu brutaali maalintekijä. Se joka tulee silloin kun eniten tarvitaan.

6 tykkäystä

Samaa mieltä, mutta tuo brutaali maalintekijä ei ole Levtchi. Se miksi haluan Levtchin keskelle on se, että saataisiin edes kaksi kunnon sentteriä, jotka voivat tuottaa hyökkäykseen asioita.

Ja Rauhala on hyvä omassa roolissaan, mutta ei kuulu mielestäni tähän keskusteluun.

13 tykkäystä

Bertrandin pitäisi olla se maalintekijä, mutta tällä kaudella ei ole oikein kulkenut. Ainakaan maalinteon merkeissä, muuten tekee kyllä hyvää työtä kentällä. Pleijareissa on toki aikaa parantaa. :slightly_smiling_face:

2 tykkäystä

Varmaan ainakin yrittää, mutta kyllä tuota hyvää työtäkin voi hiukan kyseenalaistaa, kun pakkaslukema on karmiva. Todella vaikea kausi on hänellä.

2 tykkäystä
  1. kenttä

Levtchi - Virta - Kuusela

Suhonen - Kemiläinen

  1. kenttä

Smejkal - Malinen - Tanus

Moravcik - Kinnunen

  1. kenttä

Henriksson - Rauhala - Nättinen(Bertrand)

Matushkin - Parlett

  1. kenttä

Simontaival - Peltola - Moilanen
Utunen

Lähtisin kokeileen tälläistä jos kaikki saataisiin jalkeille. Puolustuksessa on kyllä maalinteko taitoa etteikö sieltäkin olisi mahdollista nostaa yhtä laituriksi. Peltola ei näillä näytöillä kuulu tulosyksikköön. Maalinteko vastuuta tällä hetkellä tarvitaan ja joku kantamaan ykkössentterin viitta.

Aika selvää, ettei puolustuspeli voi tuolta näyttää, jos playoffeissa jotain voittaa halutaan. Eli kyllähän se on ongelma, ja aika iso sellainen. Toinen asia sitten, miten paljon parempaan on edellytyksiä kokoonpanossakaan. Kuitenkin hiukan hämmentävää, että Tapolakin kuittaa tavaksi tulleet paketin leviämiset jollain vastustajan yksilötaidolla tässä vaiheessa. No, yksi lausunto vain – peliesitys ei sen sijaan ollut ainoa lajiaan runkosarjan pitkillä loppusuorilla.

2 tykkäystä

Avaatko tosiaan tätä vähän? Että mitä se hyvä työ on? Nyt vaikka viimeiset 16 peliä tehot 1+1 ja -10.

1 tykkäys