Mietteitä näin Liiga-kauden alla
Jo ennen viime kauden alkua puhuttiin paljon siitä, että uuteen areenaan pitää koota nimekäs poppoo koodinimellä “The” Areenajoukkue. Omistajilta myös kerättiin pääomaa tätä kautta varten.
Mielestäni nämä odotukset on lunastettu: Tappara operoi sarjan suurimmalla pelaajabudjetilla (jota ei toki ole vielä käytetty kokonaan), ja joukkueesta saa hakemalla hakea heikkouksia.
Sellaista tahoa ei taida olla, joka rankkaisi kirvesrinnat muualle kuin kolmen parhaan joukkoon. Mestaruus on ainoa tavoite ja materiaali mahdollistaa sen.
Maalivahtiosasto
Arvelen Heljangon yllättävän monet, varsinkin vieraspaikkakuntalaiset. Nyt hänen edessään pelaa todella nimivahva, fyysinen ja omaan päähän hyvin pelaava pakisto. Työteliästä ja sitoutunutta viisikkopuolustusta unohtamatta.
Näen, että nyt hänellä on edellytykset nousta Liigan aivan kärkivahdiksi - myös tilastojen valossa. Taustalla nuori Kari Piiroinen on jo osoittanut, että pystyy pelaamaan Liigassa.
Puolustus
Puolustus on nimekkäin sitten kauden 17-18 ja yksi nimekkäimmistä Tapparassa koskaan. Oikeastaan kuka tahansa viisikosta Vittasmäki, Rantakari, Seppälä, Jürgens ja Tuulola saattaa päästä kauden mittaan maajoukkueen mukaan. Miksei Kinnunenkin. Vittasmäen ja Rantakarin ohella KHL:stä tuli vielä Brady Austin, joka on esittänyt vahvoja otteita. Kolme KHL-hankintaa - milloin viimeksi?
Jos jotain heikkouksia haluaa hakea, niin kaikille ei ole tarjolla roolia esimerkiksi ylivoimalla. Haaste onkin pitää kaikki tyytyväisinä rooliinsa. Toistaiseksi sitoutumisen taso on kuitenkin näyttänyt erittäin hyvältä. Toinen haaste on sitten se, että tuosta porukasta saattaa useampi kerralla olla vaikkapa EHT:lla mukana. Tämä tietysti avaa muille suurempaa roolia.
Pakistosta kuitenkin löytyy riittävästi niin kiekollista osaamista kuin fyysisyyttä ja liikettäkin. Vahvaan kiekolliseen peliin kykenevät Rantakarin ohella Jürgens, Tuulola ja Kinnunen. Myös Austin on pelannut viivassa siihen malliin, ettei toista ylivoimapelin erikoismiestä (Rantakarin ohella) tarvita.
Sentteristö
Pelaajat haluavat pelata nopeaa pystysuunnan kiekkoa ja myös yleisö haluaa sitä nähdä. Aiempina kausina sentterit eivät oikein ole tukeneet tätä haluttua pelitapaa parhaalla mahdollisella tavalla. Nyt nelikko Morley - Virta - Platzer - Rauhala on Liiga-tasolle aivan timanttinen. Tämä mahdollistaa klap-klap -kiekon pelaamisen ja keskustasta löytyy yllättävän paljon myös maalintekovoimaa (toisaalta laidalta löytyy sitten pelintekijöitä).
Äkkiseltään voisi ajatella, että tuo keskusta kaipaisi vielä toista puolustavampaa kaveria, mutta minä väitän, että ei kaipaa. Esimerkiksi Virta on yllättävän vahva myös siinä ja hän on hyvä aloituksissakin.
Laiturit
Tämä osa-alue jää puhtaasti paperilla tarkastellen kenties hieman jälkeen Lukkoa ja IFK:ta. Levtchi, Kuusela, Peltola ja Bertrand muodostavat nimekkään kärkinelikon, jota komppaavat Tanus, Merelä, Moilanen, Salonen, Puhakka, Vanhatalo ja Henriksson. Kilpailutilanne laitureilla on todella kova ja varsinkin viimeisistä rooleista taistellaan rajusti. Moilasen etuna on hänen kykynsä pelata myös sentterinä.
Monelle vähemmän jääkiekkoa seuraavalle Tapparan laituriosasto saattaa jopa näyttäytyä yllättävän “nimettömänä”, mutta minä väitän sen olevan paljon kovempi kuin nimilista antaa olettaa. Joukkueessa on monta juuri läpimurron tehnyttä pelaajaa, joiden käyrä on vahvasti ylöspäin. Esimerkiksi Vanhatalo ja Puhakka näyttävät myös menneen eteenpäin viime kaudesta.
Summa summarum
Tällä rosterilla voidaan hyvin mennä pitkällekin syystalveen ilman, että joukkuetta tarvitsee vahvistaa. Toki pelaajamarkkinaa varmasti seuraillaan sivusilmällä. Kauden aikana kenties jokunen pelaajahankinta tullaan näkemään, mutta ovet käyvät todennäköisesti molempiin suuntiin. Esimerkiksi Bertrandilta odotetaan nyt sitä, että hän nousee jälleen joukkueen kantavaksi pelaajaksi.