Nämä vähät ottelut tällä kaudella ovat osoittaneet Rauhalan ketjun olleen selkeästi paras kolmikko. Luovat joka ottelussa uhkaa naapurin maalille. Lisäksi kaikilla kolmella todella hyvä työmoraali. Tähän kolmikkoon ei kannata muutoksia tehdä.
Lasa paino Kooveen riveissä 1+1 oliko tänään seuraava peli? Sieltä on hyvä tulla tuomaan posia jossain vaiheessa Tapparaankin.
Tekee tosi tiukkaa mahtua kokoonpanoon Tapparassa.
Ja tuo maali taisi tulla tyhjiin. Jos sillä nyt jotain väliä on.
Niin tekee, mutta jonkun on alettava osumaan useammin kuin kerran pelissä. Ja jos nyt meinaa olla ongelmaa maalinteossa, niin yleensä se vaan vaikeutuu.
Ainoa mihin Lasa voisi tuoda jotain on ylivoimapeliin, mutta kun 5-5 peli ei tahdo oikein riittää.
Eikös se yksi ongelma kohta nyt olekin, sinne lääkettä missä vaiva.
Joo, mutta kun 5-5 pelin pitäisi olla riittävällä tasolla. Näen esim. Salosen ja Puhakan edellä tässä. Eikä Lasa nyt sentään ylivoimapeliä yksin ratko paremmaksi.
Sieltä on Peltolakin palaamassa kokoonpanoon varmaan lähiaikoina.
No sanoinkin että jahka ensin hakee Kooveestä vauhtia ja onnistumisia. Oletko sitä mieltä ettei Lasalla ole koko kaudella mitään asiaa kokoonpanoon? Siltä kuulostaa…
No ei tuossa ainakaan helppo ole hänelle paikkaa nähdä, jos kaikki on terveenä.
Näen Lasan tällä hetkellä varamiehenä.
Näyttänyt syksyn aikana todella hitaalta jäällä, eikä ole sitä tuttua röyhkeyttä ja suoraviivaisuutta löytynyt, mitä aiemmin.
Kaikkien ollessa terveenä on hyvin vaikea mahtua kokoonpanoon.
Tuossa alkaa muuten pakisto ensi viikolla huutaa hoosiannaa, jos Rantakari, Tuulola ja Kinnunen ovat poissa. Lukumäärä alkaa olla kortilla, eikä tuo nyt varmaan hirveästi helpotu, jos tulee monta stunttia tilalle.
Kovasti täällä ennen kauden alkua oli kädenvääntöä siitä miksi Kontiolaa ei Tappara hankkinut.
Nyt meidän nelosen sentterillä on pisteitä enemmän kun Konnalla, odotellaan vaan rauhassa kun muut pääsee tasolleen.
Mielestäni Austinnilla. Ei oikkeesti oo käyttöä ylivoimalla ja muutenkaan hyökkäyspäässä (liian hitaat viivveellä varustetut kädet). Puolustuspäässä ihan ok. Koskahan saadaan Rantakari kehiin, onko joku nähnyt jo jäällä?
- Rauhala on seuraavassa pelissä kultakypärä
- Puhakka on jaetulla kärkisijalla Tapparan maalipörssissä
CHL-peleissä toimi, varmaan av pelasi siellä eri tavalla. Ensimmäinen kausi Liigaa, ehkä tottuessaan voi saada enemmän irti.
EI vaan isolla miehellä liike riitä käsissä, Viimesin kalpa pelin lopussa korkeemaila jäähy… hyökkäyspäässä. + muut viiveet vallankin yv. Omissa OK.
Rantakari vielä useamman viikon pois ja Peltolalla menee pitkään. Pitäisikö mennä kaupoille koodinimi ”hampaaton kanukki”?
Kuka on tämä mystinen “hampaaton kanukki” ja korvaako siis sekä Rantakarin että Peltolan? Eikös sen takia ole junnuja ja leveyttä, ettei kaupoille tässä vaiheessa tarvitse lähteä?
Junnut on pelanneet kauden alusta lähtien. Junnut joiden ei todellakaan pitäisi olla kärkikentissä. Kyllä tuo joukkue kaatuu heikkoon rosteriin.
Kaupoille olisi pitänyt lähteä jo ennen kauden alkua eikä lähteä tällaisella rosterilla kauteen.
Juu aivan, joukkueessa useampi EHT-pakki ja pari KHL-puolustajaa, sentterit joista yksi toissa kauden Tapparan ykkössentteri, yksi viime kauden ja yksi KooKoon viime kauden ykkössentteri. Laidoilla parin kauden takaista maalikuningasta, 50 pisteen taikuri, 40 pisteen kokenut Kuusela, KHL:stä palannut Peltola. Mut ei riitä, kerropa mitä rosterista puuttuu, että Liigatasolla ei voisi pärjätä hurjan hyvin?