Tappara roster 2024-25

No jos Tanus on se keihäänkärki, kuten rooli näyttää, niin silloin pitää pystyä myös kantamaan joukkuetta. ~50 pisteen kausi on kohtuullinen, mutta ei mikään mahdottoman hyvä, jos siihen tulee pääsemään.

Tasaisuutta ja ratkaisijan viittaa vielä toivotaan.

Ennen kauden alkua meillä oli aivan ylikylän porukka paperilla. Nyt sairasteluista ja muista ongelmista johtuen, niin aika moni on suorittanut todella alakanttiin. Nyt kun toivottavasti mykot ym on sairastettu, niin muutamalla hyvällä voitolla itseluottamus ja peli-ilo tappiin, niin sithän me ollaan taas hyviä. Mielestäni me ei tarvita pelaajistoon muuta kuin uskottava kakkosveska, sellainen josta saattaisi tulla jopa ykkönen loppukaudeksi. On niitä tuhkimotarinoita ennenkin nähty. Nyt vaan pääkoppa pelaajilla kuntoon ja ilon kautta kohti kevättä. Toivottavasti pelaajat ei täällä lueskele, on meinaan sit jokainen ihan paska kommenttien perusteella.

2 tykkäystä

Vai olisiko ollut vaikeaa tuottaa tulosta Rauhalan (Mattilan ollessa poissa), ja varsinkin tämän kauden Savinaisen kanssa.

2 tykkäystä

Varmasti tämäkin vaikuttaa asiaan.

Osa tästä menee kyllä valmennuksen piikkiin. Ensimmäinen peli Quennevillen kanssa alusta saakka tuotti pisteitä. :thinking:

Tosiaan tämän kauden ja täksi kaudeksi rosteri ollut vaihtuvainen. Tai ainakin siltä tuntuu. Hämmennyshän alkoi jo keväällä, kun kaksi keskeistä nimeä päätti tehdä jotain muuta, Levtchi ja Liedes. Lisäksi näitä ennen purettiin Mannisen sopimus, joka olisi kattanut vielä kauden 2024–25.

Alla kokoelma kauden liikenteestä omien muistikuvien pohjalta.

ULOS:
Oskari Manninen HIFK purku
Jesper Ahlroth KooKoo purku
Heikki Liedes K-Espoo purku
Anton Levtchi Luulaja optio, purku
Konsta Helenius P-A “oma valinta”
Oskari Luoto KooKoo purku
Arttu Kärki Ässät vuokra
Otto Somppi HIFK purku
Ruben Rafkin Örebro purku
|
SISÄÄN, SITTEN ULOS
Joose Antonen Pinguins try-out
Jonas Engström Jokerit try-out
Teemu Suhonen Jokerit try-out
|
SISÄÄN:
Andrej Sustr
John Quenneville
Mario Kempe try-out
Jonathan Andersson

Lisäksi ainakin Frans Viita lähti takaisin Kärppiin junnupuolella. Hyvä juttu tässä on ollut, että muun muassa Ahonen ja Nykänen ovat saaneet vastuuta.

16 tykkäystä

Liikaa on rosteri “elänyt” ja tämä väkisinkin vaikuttaa joukkueen yhteenhitsaantumiseen. Ja niin on vaikuttanutkin. Enpä tiedä, jotenkin alkaa touhu tuntumaan ei-tapparamaiselta.

31 tykkäystä

Jos tarkkoja ollaan, niin Suhonen ei ollut try-out vaan pätkäsopimuksellinen leveyshankinta.

3 tykkäystä

Harmi kun tuo pelaahankintapolitiikka-ketju on kiinni (jottei siellä puhuttaisi rosteriketjun asiaa) joten jatketaan tässä rosteriketjussa pelaajahankintapolitiikka-keskustelua :joy:

Mulle tulee varsinkin tästä kaudesta, osin myös viime kaudesta, ihan mieleen futiksen puolelta taannoinen HJK:n joukkueen rakentaminen missä ukkoa lappaa pyöröovista sisään ja ulos ja ”tähtipelaajaa” liittyy osin säästösyistä mukaan vasta kesken kauden. Meillä valmentajilla on sentään lisenssit kunnossa eli siltä osin tilanne on parempi ja taitaa Aro puuttua hankintoihin vähemmän kuin Riihilahti.

Osittain hankintojen turbulenssi toki johtuu sairastelu- ja loukkaantumiskierteestä eli on Tapparasta riippumaton asia, mutta kuten yllä listattiin niin onhan tässä viime vuosina aika moni asia mennyt hankinnoissa pieleen vaikka viime kaudella vanhan rungon turvin mestaruus voitettiinkin. Tämä kausi näyttää nyt vähän siltä mitä viime kausi olisi voinut olla ilman Heljangon god modea, Levtchin virettä ja mm. Keskisen yllätysnousua.

3 tykkäystä

Mustonen tuli try-out:in kautta.

Tota listaa kun katsoo niin itsellä tuli mieleen tällä kaudella oli liiga studio tms. missä oli Konna joka sanoi jotenkin näillä sanoilla et Grönborgilla on oma tyyli millä pelataan ja jos ei kiinnosta niin ei tarvitse pelata, voiskohan olla vaikutusta tohon listaan mene ja tiedä.

13 viestiä siirrettiin ketjuun: Tapparan peliesitykset kaudella 2024-25

Pelaajahankintapolitiikka -ketju on lukittu, niin laitetaan seuraavaksi sopivampaan.

Pelaajahankinnoissa olisi kyllä hyvä olla ns. selkeämpi, tätä kautta on häirinnyt kova rumba pelaajistossa, roolitus on jotenkin erikoinen. Esim. Kempe, mihin rooliin hänet hankittiin? Matinmikon vahvuudet ylivoimalla, ei ole päässyt kokeilemaankaan. Nykänen ja Ahonen voisi hyvin pelata koko kauden nelosen laidassa, taso riittää kyllä sinne. Keväällä olisi voinut hankkia jonkun täsmävahvistuksen.

Tuntuu siltä, että rahaa olisi nyt hukattu vähän suotta. Kärki olisi halvemmalla pelannut Sustrin roolia. Ja taas keväällä olisi voinut hankkia jonkun rutiinipakin, jos ei junnulla riitäkään.

Tähtipelaajan tulo vasta marraskuussa ei ole optimitilanne. Mielestäni tällaisia ei tarttisi tulla ns. suunnitellusti.

Tryoutit ei ole tuottaneet oikein muuta, kuin Mustosen. Ei näitäkään tarttisi ihan niin paljoa olla, kuin parin viime kauden aikana on pyörinyt melkein kymmenen tryout tai määräaikaista pelaajaa. Aiheuttaa suotta liikehdintää joukkueessa kokoajan.

Kilpailua ja laajuutta on tietysti hyvä olla.

4 tykkäystä

Aika turhaa jälkiviisastelua. Kyllähän jokainen odottaisi Sustr cv:llä saavan enemmän kuin on saatu. Eikä siinä, kykyä hänellä on, mutta ei taida olla halua pistää kaikkee likoon. Toivottavasti löytyy playoffs mode.

9 tykkäystä

Mutta skouttaus ei ihan täysin onnistunut. Joku syy siinäkin oli, että Tsekin seura halusi hänestä luopua. Jälkiviisastelua tietyllä tavalla, joo. Mutta olisi hyvä joskus saada junnupakkikin ajettua sisään. Kärsivällisyyttä heitä kohtaan on Tapparalla todella vähän.

1 tykkäys

Ei ole helppoa, hänkin aloitti todella hyvin, ja vaikutti erinomaiselta hankinnalta. Pisteitäkin tuli mukavasti alkuun.

Kärjen tapauksessa on pakko olla myös jotain, mitä ei ole kerrottu ulospäin. Kaikki on viitannut siihen, tuuletukset yms.

4 tykkäystä

Kärjen oma kommentti kyllä sanoo toista:

Kenelle ele oli suunnattu?

”Se oli enemmänkin itselleni sellainen muistutus. Olen nyt Ässien pelaaja ja täällä olen saanut hyvän roolin. Patalogolle tässä pelataan nyt ja sen eteen tehdään kaikki”, Kärki sanoi.

1 tykkäys

No tuskin tuo nyt julkisuudessa rupeaa sanomaan, että “petyin rooliini Tapparassa, ja sen takia halusin provosoida vaihtopenkkiä ja kannattajia”.

Totuuttahan en asiasta tiedä, mutta ei julkisuuteen yleensä ole tapana puhua täysin rehellisesti tuollaisten asioiden taustoja. En ymmärrä miksi hänen täytyi elehtiä Tapparan kannattajienkin suuntaan, jos tuuletuksessa oli kyse ainoastaan siitä, että hän on nyt Ässien pelaaja.

7 tykkäystä

Oma näkemys on, että tuuletti maalia, kuten sitä pitää tuulettaa. Siellä kulmassa nyt sattui olemaan vastustajan kannattajat.

4 tykkäystä

Tänään 3ketju Savinainen,Räsänen,Kempe. Onko pelipaikka näyttöjen mukaan ansaittu?
Ikävästi Savi loukkaantui mutta 2 muuta saa mennä perässä poppareille jos Muse, Q ja Ikonen pelikuntoisia.

Tänään vaatimattomat 73,3% aloituksissa. Vielä keksisin käyttöä pelkästään tämän takia. Ei ollut jäällä maalien aikana.

26 tykkäystä