Tappara Shop ja fanituotteet

Joo tämän ymmärrän varsin hyvin jos asia niin on. Kuten tuolla aiemmin kirjoitin, niin yritin asiaa kysellä shopissa, että onko tämä CHL:n päätös, mutten siihen vastausta saanut, joten siitä jäi kyllä sellainen fiilis, että seura on itse päätökset tehnyt. Sanoin kyllä heille, että jos CHL nämä määrittelee niin ei siinä sitten mitään.

1 tykkäys

Olikos muuten joitain vuosia sitten joku ideointikilpailu, jossa annettiin tyyliin t-paitapohja ja siihen sai kukin kehitellä juttuja, joista sitten valkattiin tuotantoon paras/parhaita?

Valitukselle ei ole liiemmin aihetta, perusasiat alkavat olla kyllä kunnossa. Mutta Tapparan kokoisen brändin tulee pyrkiä olemaan kaikessa paras ja sen takia on minusta hyvä että asiasta aktiivisesti keskustelua käydään. Kunhan muistetaan parannusehdotuksien lisäksi antaa myös kehut kun on niiden paikka ja oikeasti ostaa niitä tuotteita mitä hyllyille vaadimme, siitä seura kiittää.

1 tykkäys

Tapparan Instagramissa story-osiossa on video lippiksistä (saapuneet kauppaan) ja hienohan tuo on. Sivussa lukee Tappara kultaisilla kirjaimilla

21 tykkäystä

Tämä oli se pala infoa mitä minä kaipasin, kiitos. Nyt ainakin haluan tuollaisen jos siinä on viittaus Tapparaan ja vielä kultaisella.

2 tykkäystä

Pitääkin tulla älämölö, jos mestaruustuotteita aletaan suunnitella mestaruuden jälkeisenä maanantaina ja jos ne tulee myyntiin kuukauden viiveellä. Ne on välttämätöntä suunnitella ennakkoon. Valmistajan on laadittava kaavat ja kaikki valmiiksi ja materiaaleja on oltava saatavilla sen verran, että koneet saadaan käyntiin jollei tuloksen selvittyä, niin mitä pikemmin sen parempi. Mestaruustuotebisnes on sellaista, että nopeus on valttia. Silloin taotaan kun rauta on kuumaa. Joskus ennakoimalla tulee persnettoa, mutta puolet kerroista tulee massiivisesti enemmän voittoa.

Ovelin markkinamies teettää pikkuerän mestaruuslippiksiä valmiiksi jo ennen kuin mitään on voitettukaan. Jos tulee turpiin, ne hävitetään vähin äänin. Mutta jos voitto tulee, ne olisivat välittömästi myynnissä hintaan sata euroa kappale tai kenties sitäkin kalliimmalla. On paljon porukkaa, jotka ovat valmiita maksamaan merkittävääkin preemiota siitä, että se tuote on käsissä voittoiltana.

4 tykkäystä

Taitaa olla jopa Tappara ja jotain vuosilukuja. Ei vain videossa näy onko Champion vai mikä

1 tykkäys

Tässä vielä kuvaa. Löytyy myös valkoisena. En tiedä, onko toisella puolella jotain. Mielestäni simppelin tyylikäs!

3 tykkäystä

Jokainen fiksu ymmärtää, että etukäteen pitää suunnitella kaikki valmiiksi voiton varalle ja laittaa nippu perustuotteita heti myyntiin, toimitus sitten kun ehditään tekemään. Siihen ei kauaa pitäisi mennä, aika nopeasti painot näitä tekevät.

Saisikohan Juha Junnon hoitamaan tätä bisnestä. Voisi alkaa tapahtumaan ja raha alkaisi kelpaamaan paremmin :smiley:

1 tykkäys

No tuo on kyllä tyylikäs, sininen versio lähti tilaukseen! Pisteet kyllä shopille että lisäsivät Tappara-tekstin ja ainakin vuosiluvun, noita yksityiskohtia ei oltu lisätty näkyville heti mestaruuden jälkeen verkkokauppaan ensimmäisenä lisättyyn tuotekuvaan.

1 tykkäys

No tuohan muuttaa jo aivan kaiken. Minä tosiaan kävin eilen suoraan shopista kysymässä onko lippiksessä mitään tekstiä tai muuta kuin CHL-logo ja silloin vastaus oli, että ei ole mitään muuta. Joten siihen infoon sitten luotin ja sen pohjalta ainakin oma palautteeni.

Tiedä sitten onko tuota muutettu vai eikö shopin henkilökunnallakaan ollut täyttä tietoa asiasta.

Laittaiskohan sinisen vai valkoisen tilaukseen. Hieno on nyt.

4 tykkäystä

Onhan tämä ihan eri tuote, kuin aiemmin myynnissä ollu CHL-lippis. Tämä on jo mestaruuslippis. Kumma tosiaan, kun mitään vastausta minäkään en saanut, vaikka asiallista palautetta laitoin kauppaan. Oliskohan vielä paukkuja siihen, että tää sama tehtäis suoralippaisena ja harmaana, kuten pelaajilla…

Ja mitä muutaman kirjoittajan ihmettelyyn tulee, mun mielestä kritiikki tästä asiasta on ollut oikeutettua ja nyt on kritiikkiin vastattu jo varsin kohtuullisesti. CHL-lippis on eriasia kuin CHL-mestaruuslippis.

5 tykkäystä

Semmoinen kehitysehdotus itsellä, että värien kanssa uskallettaisiin hieman kokeilla. Esimerkiksi mustaa t-paitaa tai collegea valkoisella tekstillä tai kuvalla ei ole mitenkään kiellettyä käsittääkseni tehdä.

Tapparan brändin omat värit on hyvät ja tunnistettavat. Noiden ympärille voi tehdä kyllä tyylikkäitä tuotteita ja on tehtykin. Eli en ole muuttamassa brändiä, vaan siihen sivuun voisi kokeilla asioita.

Vihreä ja keltainen olisi toki omaankin makuun hieman liian kokeelliset värit.

6 tykkäystä

Erittäin hyvä huomio sieltä. :+1:

Onko sattumaa että Tappara shopin verkkokaupassa myytävässä CHL-mestaruus t-paidassa ei näyttäisi olevan CHL-logoa? :wink:

3 tykkäystä

Ja yksi asia on, että noiden vaatteiden suunnitteluun kannattaa hyödyntää ammattilaista, jos ei ole hyödynnetty.

2 tykkäystä

Tuo CHL on tuon liigan tavaramerkki ja sopimuksin päättävät kuka ja miten käyttää.
Tuon vuoksi tuohon osallistuvien joukkueiden chlpelipaidat on chln omilla sivuilla myynnissä.

Chl mestaruus tavaraa tulee varmaan kun mestaruus varma. On Lehto saanut aika monet turhat mestaruuslippilset käyttää saunan lämmitykseensä

2 tykkäystä

Annetaan nyt hei vähän löysää fanituotepuolelle. Esim. hiljattain tulleet retroverkkarithan on just sitä mitä toivottiin; hieno tuote ja helppo yhdistellä; yläosa menee hupparina hienosti hallissa jne.

Meillä on hyvää dataa Liigamestaruuslippisten menekistä, mutta CHL-mestaruuskamojen suhteen ollaan/oltiin arvailujen varassa. Ruotsissa oli toki iso lössi paikan päällä, mutta välillä on kinnostus CHL:ää kohtaan on ollut siinä muutaman tuhannan katsojan korville. Vaikea varmasti arvioida CHL-mestaruuskaman menekkiä.
Toinen juttu; jos on finaalisarja 3-1 tilanteessa, niin siinä voi jo rohkea ennakoiden painaa lippiksiä (ja painoikin, sain omani viime keväänä noin 10 min. pelin päättymisen jälkeen), mutta tällaisen kerrasta poikki finaalin kohdalla se on jo paljon riskaabelimpi temppu.

Parhaaksi pitää toki pyrkiä ja aina parantaa, mutta ei tuo tilanne lainkaan niin huono ole, kuin saattaisi keskustelun pohjalta kuvitella.

2 tykkäystä

Ainoa mikä tuossa lippiksessä harmittaa on se, että tuo logo näyttää selkeästi pienemmältä kuin pelaajien lippiksissä. Joo tiedä, eri tuote, mutta silti. Huomenna hallille ja toivon, että livenä näyttää paremmalta niin tarttuu yksi messiin.

Nythän nimenomaan on tehty ennakoivia toimia:

  • Fanipaita äärimmäisen fiksusti “CHL-finalist”, eli kurantti tuloksesta riippumatta.
  • Paita oli ainakin suunniteltu valmiiksi ja heti myyntiin
  • Samoin lippis, mutta mock-up kuva oli tökerö

Täällä haukuttiin lippistä “näkemättä paskaa” -periaatteella, koska nyt on paljastunut nuo sivutekstit.

Ymmärrän rakentavan palautteen, koska toiminta ei ole kaikilta osin parasta mahdollista, mutta en ymmärrä tätä negatiivista valittamiskulttuuria.

10 tykkäystä

Ei haukuttu “näkemättä paskaa” -periaatteella, vaan Tapparashopista annettiin vielä eilen virheellistä tietoa, ettei siinä lippiksessä olisi muuta kuin tuo CHL-logo. Kyllä minä ainakin luotan Tapparashopista saatuun tietoon enemmän kuin vain tietyistä kulmista otettuihin kuviin tai mutuiluun. Joten siinä määrin voisi “haukkujien haukkujat” myös ottaa faktat huomioon.

Mutta ei siitä sen enempää eikä minua asia jäänyt harmittamaan nyt kun selvisi, että tuossa lätsässä lukee kaikki tarpeellinen. Ennakkotoimia on tosiaan tehty ja hyvä niin. Koko sekaannus ja soppa vain syntyi taas virheellisten kuvien ja tiedottamisen myötä. Loppu hyvin kaikki hyvin.

6 tykkäystä