Tapparaan liittyvä virke viimeisen sanan kirjaimista

Ilosta laulan, onnesta tanssin, uskossa leijun innosta täristen, uudelleen saapunut vapahtaja on! ilmoitti meille aamulla armas.

2 tykkäystä

Antakaa ryhmälle mitä anotaan: Savinainen!!

1 tykkäys

Saamme avuksemme, vahvistukseksi, innostavan, näkyvän, alati ilkikurisen nälkäisenä esiintyvän nuolenkärjen.

1 tykkäys

Nopeasti unohdetaan ongelmat, loikataan ensitöiksi nelossijalta kakkoseksi. Ällistyttäviä ryssimisiä joukkueemme ei näytä.

1 tykkäys

Näyttäkääpä äreyttä yleisölle, Tapparan ässähait!

Älyhyvä Saravo studiossa. Änärikävijä Haapala ammentaa itsensä tuloskuntoon.

1 tykkäys

Teräsuojat unohtuivat luistimiin, Otto selvensi kompurointiaan uneliaalle Niemiselle. Tästä Ottoa ojennettiin nenämahaletkutähystyksellä.

1 tykkäys

Nenonen esittää näyttävän änäriharhautuksen maagisella alamummoujutuksella. Henkka aiheuttaa lisäharmaita etenkin tepsin kultakuupalle, uupuneelle Tomille, älykkäällä harhautuksella. Yhtenään saamme turkulaiset yllätetyiksi komeilla suorituksilla. Etevästi laitamme laulukuoroon ällöturkulaiset.

3 tykkäystä

Äkkiä lähtevät lomalle örveltämään tepsiläiset. Urhot repivät kultaisen unelmansa, lähtevät Auraan illalliselle. Sanovat, esikuvamme Tappara.

3 tykkäystä

Tappara aikoo piikkipaikalle play-offeissa, armoton rosteri alkukevääksi.

2 tykkäystä

Aikamoinen lätkäkevät koittaa uhmaavasti. Kova erikoisjoukkueemme voittaa äijämäisesti ärjyen kaikki saletisti, itsevarmasti.

2 tykkäystä

Innostuneet Tapparakannattajat soittivat erityisen voimakkaasti, aina riemukkaan maalilaulunsa, antaen sielunsa Tapparalle ikiajoiksikin.

3 tykkäystä

Ikiaikaiset kannattajat ihmettelevät ajoittain joitakin oikukkaita ”ikikannattajia”, kun selvästi ikikannatuksensa kokevat ihmeellisen notkahduksen.

1 tykkäys

Nyt operoi Tukkajukka karikkoisilla alueilla, hihitteli Dufva unissaan. Köyrii Summasen emäntää näköalapaikalla…

2 tykkäystä

Noinkohan älyäisi kärkivalmentaja öljylanteillaan antamaan lisäpotkua apuvalmentajan pikkuvaimolle. Aloitettaisiin ilkkuen kutsua apuvalmentajaa loistovalmentajan leuhkaksi aisankannattajaksi.

5 tykkäystä

Annetaan Ipalle sitten alkukuusta niitä kovia, armottomia, napakoita niittejä, aloittaaksemme tunnetuksi tulleen
aikakauden, jota ainakin kevätkiimaksi sanotaan ilkikurisesti.

2 tykkäystä

Ilves luulee kurittavansa isäntiä kotipelissämme. Uskonasioita, rukoilevat ipalaiset. Säälipaikkaa edes surkimuksille taida ilmaantua.

2 tykkäystä

Iljettävää limaa maaliraudoissa…aivastelun aiheuttamaa, noitui Tuononen ulkojäiden alkaessa.

1 tykkäys

Ainakin Lehtonen kerää aikamoisesti energiaa silmäillessään songsangien aikeita.

1 tykkäys

Aih ihanaa. Kevät enteilee iloista tapparalaista aikaa.

3 tykkäystä