Tapparan juniorikiekko

Tässä ketjussa käydään keskustelua yleisellä tasolla Tapparan junioritoiminnasta. Pitäydytäänhän asialinjalla ja ei keskustella negatiivisessa mielessä nimillä, koska suurin osa toimijoista tällä saralla on vapaaehtoisia.

Alustuksena voin laittaa sen verran, että Tapparalla on ollut jo usean vuoden ajan ainakin hyvänä tarkoituksena valuttaa tietoa ihan ylhäältä (lue:liiga ja a-juniorit) ihan alas G-junioritasolle saakka.
Sen lisäksi, että pääosa valmentajista on kouluttautunut SJL:n kursseilla vähintään perustason kurssit on seura kohtuullisen aktiivisesti järjestänyt myös omaa koulutusta valmentajilleen. Vahvasti keskiössä on ollut luisteluvalmennus, mikä on ymmärrettävää sillä onhan luistelutaito perusta kaikelle pelaamiselle.
Liigan kaksi edellistä päävalmentajaa Rautakorpi jossain määrin ja nyt Tapola hieman aktiivisemmin ovat myös olleet kiinnostuneita tuomaan näkemyksensä siihen millainen on tulevaisuuden Tapparalainen pelaaja. Millä ominaisuuksilla tulevaisuuden pelaaja on varustettu. Sekä miten niitä ominaisuuksia kartutetaan aina lapsikiekosta läpi junioripolun.
En ala tässä sen enempää tulkita mitkä nämä ominaisuudet ovat ja miten niitä aijotaan tuoda tulevaisuudessa esiin. Koska aina on yksittäisen toimijan tulkinnanvaraisuudessa mahdollisuus tulkita väärin.
Joten se mitä tähän ketjuun kirjoitan on omia mielipiteitäni, tulkintoja sekä havaintoja kaukalon laidalta sekä osittain myös sisäpuolelta. Eikä ne edusta mitään Tappara Ry:n “virallista” linjausta.

Tiedän, että täällä keskustelussa on mukana toimijoita junnupuolelta, joten antaa mennä, keskustelu on vapaa!

3 tykkäystä

Onko kenelläkään tietoa keitä Tapparan omia junioreita pääsi maajoukkue turnauksiin mukaan?

1 tykkäys

U20: Joona Luoto
U18: Otto Mäkinen, Aapeli Räsänen, Henri Jokiharju
U17: Santeri Aalto
U16 I-joukkue: Toni Utunen
U16 II-joukkue: Jaakko Vuorinen, Jere Kivimäki, Kristian Tanus

Tänään a-junnuille kirvelevä maalin tappio Lukolle, joka kyllä olisi pitänyt voittaa. Ei vaan meinaa tulla valmista tuosta a:n pelistä tänä(kään) vuonna.

1 tykkäys

A-nuoret hiipuu näemmä kauden päätöstä kohti. Tuo Lukko peli oli kyllä aika tuhraamista ja tuntuu että meidän pojilla ei oikeen eväät riitä fyysiseen peliin. Ojasen poika on täysi turhake mutta huolestuttavasti myös Levtchi on vajonnut varjojen maille. Pelissä Lukkoa vastaan muuten Bodak sai napakan mailaniskun suoraan kulkusiin, tuomaristolla ei ollut näkemystä asiaan. Kuitenkin videokuutioon tuli pätkä tapahtuneesta, onkohan otteluvalvoja reagoinut.
Miksiköhän muuten nuorten pelit tuomitaan yhdellä päätuomarilla, siellä olis kyllä käyttöä kahdelle. Vois olla kokenut ja aloitteleva parivaljakko. Vai kustannuskysymyskö.

En osaa ottaa kantaa nykyisen (enkä aiempienkaan) A-nuorten edesottamuksista. Olen vuosien kuluessa käynyt katsomassa vain yhden A:n pelin ja silloin kentällä taituroi muuan Petri Kontiola. Jo silloin näki, että pojasta on tulossa todellinen tähtipelaaja.

Eihän tästä ole montaakaan vuotta, kun taisi A-nuorten peleissäkin olla vain kaksi tuomaria, siis ei päätuomaria ja linjamiehiä, vaan pelkästään kaksi tuomaria. Ilmeisesti tuomareista on pula ja pelimäärät lisääntyneet ympäri maata. Tuntui kyllä silloin järjettömältä muutama vuosi sitten katsella juurikin A-junnujen SM-sarjan pelejä, kun oli vain kaksi tuomaria. Omassa nuoruudessa ko. pelit mentiin kolmella tuomarilla, joka siis nyt on jälleen jollain ilveellä saatu onneksi taas käyttöön.

Otto Mäkinen ja Aapeli Räsänen on muuten yleensä noissa varaustilaisuudlidtoissa mukana. Otto sijoilla 20-30 ja Aapeli alempana. Hienoja poikia molemmat ksukalossa ja ulkopuolella

Tapparan junnuja palkittu Pohjola-leirillä. Patrik Puistola jopa leirin tähtipelaajana. Junnuissa tehty jotain oikein?

Mahtaako olla sukua Pasille?

1 tykkäys

Kyl tuo Pasin poika on

2 tykkäystä

Anteeksi OT mutta eikö Patrikissa ja Aallossa ole todella paljon samaa näköä?

Epäiletkö jotain? :smirk:
Tästä kun Solmu kuulee, niin johan otsikot paukkuu…nyt hyshys!!!

2 tykkäystä

Tämä viesti on liputettu ja on siksi piilotettu väliaikaisesti.

A junnuille hyvä juttu ja mites Liiga Tapparan kannalta?

A:lle varmaankin hyvä juttu. Toisesta kysyisin ihmetellen: Millä näytöillä???

Aattelin että vois mennä katsomaan Ipan A:n finaalia kun Tapparan junnut ei oikeen pärjännyt.
Mutta en menekkään, maksaa 12e sisään. :confused:

Tapparan B2 murskas Pelicaanit omissa peleissään. Siel on vissiin aika hyvä mokke ollu maalissa.

Kävin pitkästä aikaa tänään katsomassa junnupeliä Lempäälässä. Siellä on menossa C2 (01) valtakunnallinen lopputurnaus. Tapparan Timantit pelasi tasan HIFK:n kanssa ja silmiinpistävin pelaaja kaukalossa oli 2002 syntynyt Kasper Simontaival. Pelaaja täysin omassa luokassaan vuotta vanhemmissa. Todella hyvä “aihio”.Hyvä luistelemaan, hyvä tekniikka ja erinomainen laukaus. Tosin ei pelikavereistaan saanut paljon apuja. Teki siinä sivussa 3 maalia. Olen tainnut aikaisemminkin hänestä jotain mainita. Pankaapa mimi korvan taakse.

1 tykkäys

Elisa viihteen kautta Funseat#3 kanavalla alkaa juuri b2 välieräottelu Tappara-Kalpa. Saa hyvät alkulämmöt illan peliin.