Tapparan juniorikiekko

Noi on vanhoja. Haussa siis kausi 2018-19 kun käsittääkseni ryhmät on lyöty lukkoon mutta ei julkaistu vielä missään.

1 tykkäys

Samuli Nordman on Tappara A:n maalivahtivalmentaja ja joukkueenjohtaja. Lisäksi Samuli toimii juniorimaalivahtivalmennuksen päävastuuhenkilönä. Mikael Edelmann aloittaa C2-G2 ikäluokkien maalivahtivalmennuksen koordinaattorina 1.5. alkaen.

http://www.tappara.fi/juniorit/uutiset/Vahvistusta_junioreiden_maalivahtivalmennukseen_347.html

3 tykkäystä

A:n osalta on julkaistu mun löytämään julkisuuten Ässät, Lukko, TPS ja Ilves. Viime kaudella lähes kaikki joukkueet oli ilmotellut kaikki ryhmänsä toukokuun/kesäkuun alku aikana niin eiköhän kohta ala löytyä. Sama on junnu siirtojen kohdalta, että ne löytyy kiekkoliiton sivuilta vasta kesäkuusta eteenpäin suurin osa.

Toi Edelman on mulle pettymys. Odotin klopista jopa änäri miästä

Kaksi Tapparan B-nuorissa (17-18) pelannutta saanut varauksen USHL:n. Varaus on Krannilalle jo peräti toinen.

Joku fiksumpi voi kertoa siirtyvätkö sinne.

4 tykkäystä

Ville Nieminen ainakin vihjaili jossain siihen suuntaan, että pojan olisi hyvä lähteä käymään ulkomailla. Tiedä sitten.

1 tykkäys

Musketeersissa käynyt viime aikoina tosi paljon Suomalaisia, joten hyvään organisaatioon pääsisi. Marcus Kallionkieli, 2001, ja Joel Määttä, 2002, kuuluvat myös Musketeersin varauksiin.

2 tykkäystä

Molemmat taitaa siirtyä.

2 tykkäystä
2 tykkäystä

Jami Krannila pelaa siis ensi kaudella USHL:ssä ja 2019-20 eteenpäin St. Cloud State Universityssä. Samassa seurassa 2020-21 aloittaa Lukossa tällä kaudella B:ssä pelannut Valtteri Piironen, 2001, joka pelaa myös ensi kaudella samassa USHL seurassa suurella todennäköisyydellä ja sitäkin seuraavalla kaudella.

5 tykkäystä

Tänään julkaistiin pitkään hahmoteltu lisäys Tapparan sateenvarjon alle. Nokian Pyry liittyy mukaan seurayhteistyöhön. Lähinnä nuorten kiekon osalta. Samalla on Nokialla sovittu seurayhteistyöstä ja jaosta Pyryn sekä HC Nokian välillä. HC hoitaa pikkupään C-junnuihin ja Pyry sekä Tappara B- ja A-nuoret.
Alkaa olemaan aika vahva sateenvarjo Tapparan ympärillä. Mukana nyt jo siis Leki, Uplakers, Pyry, HC Nokia ja Hokkarit.
Sopimukset käsittävät yhteisen pelaajapolun, valmennusyhteistyön ja koulutukset. Hyvä Pirkanmaa

31 tykkäystä

Näin nokialaisena lämmittää.

Mutta noin muutoinkin Tapparan touhut näyttää hyvältä junnupuolella ainakin näin päällisin puolin.

4 tykkäystä

Koskas julkistaa junnujen kesäringit?

2001 syntynyt Aaro Mäkinen siirtyy Ilveksestä Tapparaan kertoo jääkiekkoliiton siirtolistaus.

http://www.palvelusivusto.fi/playertransfers/

Hakuun (CTRL+f), kun laittaa 16.05.2018/TAPPARA RY löytää myös suuren määrän nuoria pelaajia (04-07) jotka siirtynyt Tapparaan.

4 tykkäystä

Mäkinenhän on ennenkin Tapparassa pelannu. Ilmeisesti myös Oulusta on tulossa yksi samaa ikäluokkaa oleva aika lupaava kaveri A:han.

Mitäs Pirkanmaan paikallisseuroja ja paikkakuntia kuuluu vastaavasti paikalliskilpailijan/-kilpailijoiden “liittoon”? Vai onko yhteistyö niin yksioikoista, että näitä voisi noin jaotella ja nimetä? Millainen yleiskuva on näissä?

Ilveksen yhteistyöseuroja ovat ainakin kaudella 2017-18 olleet:
PK-83, Parkano
Pirkkalan Pingviinit
Fortuna, Orivesi
RuoSka, Ruovesi
Nokian Pyry (siirtyi Tapparan alle)

KooVee vetää omanaan. Tuosta voi helposti päätellä, että yhteistyöseurojen pelaajamassa on aikalailla kallellaan Tapparan suuntaan. Ja Ilveksen yhteistyöseuroista yksikään ei ole saavuttanut merkittävää menestystä missää aluesarjassa, eikä C-A Mestiksessä tai pelannut ylipäätään SM-tasolla.

4 tykkäystä

Kiitos.

“Kattoseuralla” on etuoikeus junioreiden rekrytointeihin (ykköstason joukkueisiin jne.)? Perinteisesti / joskus ennen nuo ovat kai tapahtuneet yli seurarajojen, ja aina tietty vielä “ykkösissäkin” monensuuntaisesti läpi ikäluokkien…?

Kyselen kun ei juuri mitään tajuja näistä, mutta mielenkiintoista kuulla. Onko kaupunginosajoukkueissa sitten vastaavia jakaumia ja kytköksiä? Hakukone kertasi, että “Uplakers” on siis entinen Ylöjärven Ilves & Tappara…

No vanhemmat ja pelaajahan viimekädessä tekevät seuravalinnan, mutta luonnollisesti se kuppi vähän kallistuu sinne yhteistyöseuran suuntaan etenkin jos k.o ikäluokassa on toimittu esim yhteisjoukkueilla.
Näkisin isoimpana synergiaetuna tässä sen, että valmennustaitoutta jaetaan sateenvarjon sisällä ja näin ollen varmistetaan paras mahdollinen valmennustieto ja taito junioreille. Seuroilla esim yhteiset taitovalmentajat mm Mika Nieminen ja yhteistyöseurojen veskarit käy Tapparan mv-jäillä.
Mitään kaupunginosatoimintaahan ei ole enää ollut vuosiin. Vaan E-junioreista eteenpäin ikäluokat jaetaan kolmeen tasoon AAA/ AA / A. Joista A-taso lähinnä kaupunginosatoimintaa.

2 tykkäystä

Ei taida tuo Ilveksen ja RuoSkAn yhteistyö kovin pitkää historiaa omata. Tiedän monia junnuja, jotka ovat siirtyneet RuoSkAsta Tapparan junnuihin. Yksi mättikin viime kaudella ihan kivat tehot Tapparalle junnusarjassaan. :slight_smile: