Hyvä Tappara!
Onnittelut U16! Kyllä taitaa junnujen arjen toimintaympäristö kohdillaan seurassa, kun tuloksia katsoo. Vahvaa tekemistä halki ikäluokkien.
Hyvä, että junnut oppii nostelun jalon taidon jo aikaisin!
Onnee joukkuueelle ja taustatiimille! ![]()
Onnea! 2023 Tappara tuntuu kantavan pyttyjä selkä notkolla kaappiin… ![]()
Hienoa junnut! Ja hienoa että kannustamassa oli faneja Tampereelta. Päivällä tuli vastaan violetti Tapparafans bussi Tren motarilla Turkuun päin.
Uskaltaisin väittää että U18 olisi myös nostanut kannua jossei Viljamia oli vuokrattu Sportiin ja Konsta Heleniusta Jukureihin. Tällöin Viljami olisi pelannut U20 kärkiketjuissa ja Benjamin Rautiainen olisi Konstan kanssa ratkonut vaikka kaksin U18 mestaruuden Tapparalle.
Kyllä meillä on vain älytön organisaatio, aivan omaa luokkaansa urheilullisesti. Onnittelut pojille, todella vakuuttavaa jälleen!
Laitetaan tähän vielä talteen nuo junnujen sijoitukset:
U16 Runkosarjan 1 ja Suomen Mestaruus
U18 Runkosarjan 5 ja lopputuloksissa 5
U20 Runkosarjan 1 ja Suomen Mestaruus
Lisäksi miehissä runkosarjan 1, CHL Mestaruus ja finaali voiton päässä.
Mutta pohdin tuota miksi meillä ei ole tyttöjoukkueita? Kuitenkin suhteellisen kovia nimiä tytöissä/naisissa nousee myös meiltä. Vai onko Ilves niin vahva naisissa/tytöissä että meillä ei nähdä tarpeelliseksi naisten joukkuetta? Miettien vaikka Ruotsin puolella kuinka SHL joukkueet panostaa naisiin ja tyttöihin, esimerkkinä Luulaja. Olisi hienoa nähdä Tappara myös naisten puolella Liigan kärjessä.
5 viestiä siirrettiin ketjuun: Tapparalle naisten joukkue liigatasolle?
Hyvä että pelaajan kehitys ajaa kuitenkin nuorissa vielä menestyksen edelle. Edellämainitut huippuyksilöt jalostuu seuraavalle levelille koska oma liiga on niin hyvä ettei nämä junnut sinne nyt mahdu. Benjamin loisti myös U20 matkassa. Enemmän mietin tuota U18 niin päin että siirtojen jälkeen ikäryhmän parhaaksi valmentajaksi valittu ei saanut hitsattua ryhmää Playoff kuntoon sekä moni ikäryhmän kärki ei saanut ulosmitattua potentiaaliaan. Kehitys ei ole nousevakäyrä mutta melko ratkaisevalla hetkellä muuttivat peli tapaansa ja rosteri olisi tarvinnut herätyksen jo runkosarjan Kalpa peleissä.
Vapaa seurasiirto raukeaa tänään. Loistelias kausi ja varmasti hankitojakin tulossa runsaasti. Mutta mietin miksi näin hienosta toiminnasta hakeudutaan jo varhain toisaalle. Tänäkin keväänä Oulu, Rauma, Kuopio, Hifk saa jatkaa “meidän” junnujen kehitystä. Monella pojalla maajoukkue, pohjola JR Sm kulta status U20 ryhmästä mennään kasvamaan “pienempään” liiga seuraan kun nyt uudistumme, miksi niin moni “kärki” poika hakeutuu toisaalle? Emmekö pysty tarjoamaan samoja etuja? Jos katselee tuosta 01-08 otantaa kun kaikki urheilulliset mittarit ovat parantuneet ja ammattimaistunut, kovin moni kokeilee jostakin syystä muuta reittiä? Voisimmeko tehdä jotakin vielä paremmin että se polku olisi uskottava Liigaan asti🤔
Yksi syy poislähtöön lienee opiskelu. Vanhempien muutto toisaalle. Tyttöystävä muualta. Onhan näitä syitä.
Hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus. Isossa kuvassa varmasti aina voi kehittyä ja tehdä paremmin asioita. Se on 100% fakta, että tällä hetkellä Tapparan liigajoukkueeseen on todella vaikea mahtua pelaamaan ”junnuna”. Tämä on asia, mitä itse toivoisin, että mietittäisiin hieman paremmin. Toki, asia ei ole ihan niin mustavalkoinen mielestäni, että annetaan vaan parille junnulle pari slottia kokoonpanosta.
Mitä nyt olen kuullut viime vuosina, niin kokoajan vain aikaisemmin ja aikaisemmin ollaan sopimusten perässä. Indikoi tietenkin varmasti nyky-yhteiskuntaa, missä rahat ovat perheille tiukassa. Varmasti se painaa vaakakupissa todella paljon, että maksaako kausi 0e vai 4500e.
Tappara on pitänyt ilmeisen hyvin päänsä ja ei ole lähtenyt tekemään näille C-ikäisille pelaajille sopimuksia. Vaan vasta B-junnuissa on ensimmäiset diilit pelaajien kanssa tehty. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta näin olen kuullut.
Osa pelaajista laskee 1+1, että rooli tämän hetken ikäluokissa on mahdollisesti hieman pieni, koska ympärillä olevat pelaajat ovat melko kovaa tasoa. Tämän johdosta vaihtavat seuraa. Mikä on myös täysin inhimmillistä.
Osa tietenkin laskee myös jo todella nuorena, että tie Tapparan liigaan on tukossa, joten parempi vaihtaa maisemaa mahdollisimman varhain.
Jos unohdetaan tuo liigaan murtautumisen haastavuus, niin tietyllä tapaa tilanne on kuitenkin melko positiivinen. Kaikki varmasti jääkiekkoa ymmärtävät, tietävät että kaikkiin pelaajiin ei voi eikä kannata panostaa sopimusten muodossa. Tappara tietenkin valitsee omista lähtökohdista ne pelaajat, joiden kanssa haluaa tehdä rahallisen sopimuksen ja uskoo näihin pelaajiin. Osa menee eteenpäin ja osa ei mene. Melko luonnollista kuitenkin, kun kyseessä on junioriurheilu.
Veikkaisin, että vaikka Tappara tekisi kaikkien U16SM-U20SM pelaajien kanssa sopimukset, niin silti pelaajia poistuisi, koska rooli on mahdollisesti pieni tai jotain muuta vastaavaa.
Tilanteesta tulee mieleen Kärpät ja muutama vuosi taaksepäin, kun heillä oli 00-04 ikäluokat esimerkiksi B junnuina. Samalla tavalla siellä ihmeteltiin, kun pelaajia päästetään pois. Aika mahdottoman tilanteen edessä seuratkin välillä ovat, kun on paljon hyviä pelaajia ikäluokissa.
Sitten on tietenkin nämä haihattelijat, joille asia on enemmän statuskysymys. ”Pakko päästä U20 -rinkiin, siellä kehitytään jne jne” - vaikka ei olla vielä pelattu edes U18 sarjaa läpi. Osa tietenkin varmasti onnistuu näinkin, mutta varmasti jossain vaiheessa tilanne tulee vasten kasvoja, kun ollaan oltu liian kovassa paikassa, liian aikaisin. Koska kiire.
Ja osa seuroista tietenkin myös tarjoaa näitä paikkoja, jotta he saavat pelaajia itselleen. Tapparan ei onneksi tätä ole tarvinnut vuosikausiin tehdä. Eikä toivottavasti enää teekkään. (Ps. Eriasia, jos pelaaja oikeasti on niin hyvä, että kuuluu monta vuotta vanhempiin - harvempi viime kauden C-Junnu kuitenkaan on, ihan esimerkkinä).
Mutta totta on, että jotain ehkä voisi muuttaa tuossa liigan kynnyksellä olevien pelaajien mahdollisuuksista päästä pelaamaan liigaan. Ei ilmatteeksi tietenkään, paikka on ansaittava. Toki pientä muutosta esim kaudella 22-23 tuohon tuli, koska huomattava määrä näitä 02-04 syntyneitä pääsi ihan oikeasti myös pelaamaan edustuksessa, verrattuna aikaisempiin kausiin.
Se, miten tuota muuttaa onkin hyvä kysymys…
Tietämättä seuran junioritoiminnasta mitään, vastaus näihin on helppo.
Tehdään sopimukset useamman kanssa ja lisätään nuorten kehittyvien pelaajien määrää edustuksen rosterissa, runsaan peliajan ja vastuun kera.
Tarjotaan alusta kehittymiselle ja unohdetaan hömpötykset, kuten CHL ja menestyminen Liigassa.
U16 runkosarjan voitto ja SM-kulta
U18 runkosarjan viides ja lopputulosten kuudes (?)
U20 runkosarjan voitto ja SM-kulta
Kuinka paljon paremmin @Arvo tuon voisi tehdä? Menestystä tulee nuorissa ja pelaajia tulee myös meille päin kun nuoria tulee opiskelemaan Tampereelle, jos perhe muuttaa Tampereelle tai jos nuori yksinkertaisesti vaikka Rovaniemeltä haluaa tulla kunnon ympäristöön harjoittelemaan. Meiltä ja muidenkin joukkueiden junnuista lähtee pelaajia muualle samojen asioiden vuoksi ja myös siksi että halutaan “helpompi” reitti Liiga kartalle.
Esimerkkinä vaikka Puistola, joka ei “jaksanut” tehdä sitä työtä että raivaisi meiltä tiensä Liiga kartalle ja lähti muualle ja nyt pelaa Liigaa. Tai sitten vaikka Otto, joka on halunnut tehdä töitä ja millainen kapteeni Meillä nyt on.
Reittejä on monia ja ikinä ei saada sellaista reittiä tehtyä että kaikki lupaavatkin junnut kestäisi meillä, kuten Lehterä sanoi niin jääkiekko on kuitenkin vain maailman tärkein turha asia. ![]()
Syitä muualle siirtymiseen on monia, mutta kyllä isoin on se, että tie liigajoukkueeseen on käytännössä tukossa. Hyppy U20-junnuista (Tapparan) liigajoukkueeseen on tällä hetkellä niin iso ettei siihen pysty kukaan. Rönni, Luoto ym. ovat päässeet lähelle mutta realistista paikkaa näillekään on ensi kaudelle vaikea löytyy.
Kyllä tämä vaatii sen Mestis/pienempi liigajoukkue-stepin alle. (Edellinen vakiorooliin noussut oma kasvatti on Tanus, ja tästäkin jo 3 vuotta aikaa)
Ensimmäiset lähtijät alkaa paljastuun. U16 maajoukkuepelaaja Atte Joki (2007) Lukkoon, jopa Lukko Oy:n sopimuksen alle, eli Lukko on luvannut u20 paikan.
Toinen lähtijä lienee u18 joukkueesta 2007 syntynyt Jan Chovan joka varattiin USHL-liigaan, Jenkki junioriliigaan.
Kovasti vaan junnupelaajia lähtee tuonne Lukkoon rahan perässä, vaikka kukaan ei ole noussut Liiga pelaajaksi myöhemmin.
Jep. Joelle ainakin tarjottiin sopimusta myös Tapparasta, mutta ilmeisesti sitten Lukosta parempi.
Toki edelleen täytyy muistaa, että Lukko ei muuten SM-sarja jengejä saisi kasaan. Sen verran pieni on tuo talousalue ja pelaajamäärä. Strategia se tuokin on. Harmittava menetys, mutta mielestäni loppukaudella Tapparan 07- Jokea parempia pelaajia oli Orpana ja Rajala. Näistä kumpikin jatkanee Tapparassa. Olivat toki parempia tilastollisesti myös maajoukkueessa.
Nyt ei riitä enää yhden käden sormet laskemaan montako -07 syntynyttä Lukko on imuroinut Tampereelta kahden vuoden aikana.