Tapparan kautta kadotukseen

Lisätäänkö Linglet jo tähän listaan? Jos Saksaan menee, niin tuskin ura tuosta suureen nousuun on enää kääntymässä, vaikka Saksassa kovat tehot mättäisikin. Ettei vain jotkin aiemmat loukkaantumiset ole vieneet parhaan terän, vai miten mahtaa olla?

Ei tullut sateentekijän statuksella, mutta ei ole kaikki muutkaan tässä ketjussa mainituista kavereista tulleet. Kuten usea muukin ketjussa mainitusta, potentiaalia parempaan oli, kun peilataan hänen aiempiin kausiinsa.

Annetaan pelin näyttää. Vuoden päästä ollaan viisaampia siitä, tarttuiko Mikin haaviin kehäraakki.

Linkku pärjää siellä varmasti jossei bisse maistu ja paino nouse liikaa.

Pakko heittää Kevin Doell tähän ketjuun. Keskiverto AHL-äijä, muutaman NHL-ottelun kokemuksella. Mielestäni onnistui Tapparassa kohtuu hyvin. Muistoihin jää viimeisessä matsissa syntyneet kaksi maalia. Voitettiin kuitenkin tuleva Suomen mestari HIFK runkosarjan viimeisessä pelissä. Taisi Tapparalla olla alla useampi tappiokin.

Toivoin jatkoa Tapparassa, mutta palasi AHL:ään, jossa sai tilastoihin vielä muutaman matsin. Siirtyi sieltä seuraavaksi Itävaltaan. Kävi vielä kokeilemassa Allsvenskanissa, mutta lopullinen tie vei Italiaan, jossa ura ilmeisesti päättyi pari kautta Tappara-esiintymisen jälkeen.

Muistelisin, että Doellin nimi nousi Tappara-spekulaatioissa vielä ylös silloin ja tällöin, mutta paluuta ei koskaan nähty. Ehkä hyvä niin.

4 tykkäystä

Onkos Teemu Virkkunen ja Jesse Jyrkkiö jo mainittu? Molemmat tulivat tekemään läpimurtoa, mutta jotain ihan muuta tapahtui.

Omista junnupelaajista Joonas Liimatainen on päätynyt Mäntän ja 2.divisioonan kautta Iso-Britanniaan. Joonas tuli Barkov jr:n kanssa liigarinkiin Dufvan nostamana ja vaikutti erittäin lupaavalta.

Virkkusen ura keskeytyi terveydellisiin syihin.

Jouni Virpiö. En tiedä kenen mestishaku, mutta Tapparassa ei oikein kulkenut. Lekissä näemmä kulki… 2p/ottelu :wink: . Siitä Kookoon kautta Ranskaan ja nykyään vaikuttaa Jypin valmennuksessa.

Näkyy herralla olevan voitettuna yksi Suomen mestaruuskin, JYPissä 2009.

Sami Ryhänen. Tuli Bluesista Tapparaan, parhaillaan oli liigassa ihan pistemies mm SaiPassa. Tapparassa ei natsannut, siitä keskieuroopan ja alasarjojen kautta ura pakettiin.

Ja minun tietojen mukaan, jos eivät ole vanhoja, seurustelee Meeri Räisäsen kanssa. Jos joku ei tiedä,häntä, niin käy katsomassa Eliteprospecsissä.

Oli. Paras liigakausi hänellä oli Tapparassa 2010-2011 (44 peliä 7+5). Näyttää olleen enemmän Mestis-tason pelaaja.

Ei taida Virpiö kuulua tähän ketjuun. Mestis-tason pelaajana tuli ja lähti. Sosiaalisen median kommenttien perusteella on edelleen Tapparan miehiä, joten siitä vahva :thumbsup:.

4 tykkäystä

Virpiön pitäisi lauantaina vetää Tapparan alumnijoukkueessa Ipaa vastaan ennen liigapaikallista.

7 tykkäystä

Ja eikös meerikin ole vahvasti tapparalaisia…

Ei ole minulla tietoa tuosta, ei ainakaan aiheesta ole ikinä puhuttu. Seurusteli erään Ilves moken kanssa muutama vuosi sitten.

Olet sinäänsä oikeassa, että tämmössiä huomaamatta Tapparassa käynneitä voisi luetella maailman tappiin. Ajattelin vaan nostaa kaverin esille, kun ei ollut omaa juniorituotantoa ja kadotukseen joutui meidän visiitin jälkeen.

Meneekö Jeff Ulmer tähän ketjuun?

Jopa NHL:ssä parikymmentä peliä kokeillut Ulmer on aina ollut maailmankansalainen. Kävihän hän tekemässä ihan hyvät tehot (Rautakorven) Lukossa jo kaudella 2003–04 (34 ott. 13+8=21). Eikä montaakaan kautta ennen kuuden ottelun Tappara-try-outiaan hän oli käynyt kokeilemassa KHL:ssä, SHL:ssä, NLA:ssa ja DEL-liigassa. 09–10-kaudella voitti DEL-liigan pistepörssin.

Tapparassa hän onnistui tilastollisesti ottaen huomioon, ettei ollut pelannut vielä tuolla kaudella missään ja mentiin jo tammikuuta. Tappara siis antoi jopa hieman omituisen mahdollisuuden keskellä sydäntalvea. Kuusi ottelua kulki tehoin 2+3=5, mutta Rautakorpi ei ollut tyytyväinen eikä try-out tuottanut tulosta. Tappara hankki tilalle Dragan Umicevicin Ässistä.

Olihan Ulmer jo tuolloin suht iäkäs (35) ja todella hidas. Tapparasta hän suuntasi Sveitsin B-liigaan, NLB:hen. Sieltä hän siirtyi seuraavaksi kaudeksi Itävallan liigaan EBEL:iin. Kolmen EBEL-kauden jälkeen viime kausi meni jo 40-vuotiaalta Ulmerilta Brittien ja Tanskan liigassa. Näistä jälkimmäisessä pelaavat myös ex-Tapparat Jesse Jyrkkiö ja Toni Kallela.

3 tykkäystä