Lähes fanaattisena Tappara-fanina kerron hiukan siitä kuinka minusta(kin) tuli Tapparan mies. Ensimmäisen kerran vierailin juuri valmistuneessa Hakametsän jäähallissa vuonna 1965 MM-kisoissa. Oli se huikea kokemus hiukan toisella kymmenellä olevalle nassikalle. Tuolloin 60-luvulla jäähallilla kaikki oli toisin kuin nykyään. Lipunmyyntikojut olivat ulkona, sisällä hallissa sai tupakoida. Silloin käytiin katsomassa peliä, ei kittaamassa kaljaa ja syömässä ylihinnoiteltuja lihapiirakoita. Nykyään jopa pysäköinti on osalla parkkipaikkoja maksullinen.
Tapparaa aloin kannattamaan melko pian kotikisojemme jälkeen. Tuli mikä rintaani tuolloin syttyi, ei sammu ennen kuin haudassa, niin vakava tämä tauti on mutta minkäs teet?
Kaikenlaista on vuosien varrella tapahtunut Hakametsän hallissa vuosien varrella. Veljeni on henkeen ja vereen Ilveksen kannattaja. Kerran menimme yhdessä Tappara - Ilves matsiin. Veljelläni ei ollut sopivaa takkia joten lainasin hänelle Tappara-takkiani. Ottelun kuluessa huomasin tehneeni pahemman luokan kardinaalimunauksen. Siinä vieressäni velipoika pienessä maistissaan huusi läpi ottelun Ilves-huutoja Tappara-takki yllään, silloin minua suoraan sanoen vitutti! Sitä en muista kuinka ottelu päättyi.
Suosikkipelaajikseni Tapparasta haluan nostaa muutaman kiekkotaiturin, jotka ovat tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen. Martti Jarkko, Erkki Lehtonen, Aleksander Barkov sr ja ikoni Janne Ojanen, ovat mielestäni ehdottomat huiput minun listallani. Toki Tapparassa on vuosien saatossa pelannut monia muitakin mainioita pelimiehiä.
Tapparan pelien seuraaminen on ollut minulle kaikki nämä vuodet, ja varmaan tulee olemaan niin kauan kuin vielä elän, kuin huume jota on saatava aina lisää. Lähes puoli vuosisataa tuo addiktio on pitänyt minua vahvasti otteessaan ja vieroitukseen en edelleenkään halua. 70- ja 80-lukujen Kultaiset vuodet olivat sitä Tappara kannattajan laatuaikaa, tosin oman joukkueen seuraaminen on ollut upeaa silloinkin kun menestys on Tapparaa kiertänyt.
Vuosien takaa on monia muistoja joista nuoremmilla faneilla ei ole tietenkään kokemusta. Lippukojut parkkipaikalla, savuinen B-käytävä silloin kauan sitten kun hallissa sai vielä tupakoida. Kerran pommiuhkaus keskeytti ottelun ja tyhjensi hallin, mutta ottelu vietiin loppuun pienen tauon jälkeen kun mitään pommiin viittaavaa ei löytynyt. Upeat Tappara-tytöt cowboy hatuissaan joista yhden Korven Rane nappasi vaimokseen. Pispalan portaat joilta alkoi Tapparan nousukiito. Noista päivistä lähtien nuo miestä syöneet portaat ovat olleet osa Tapparan kesäharjoittelua.
Paljonhan noita on mukavia muistoja vuosien varrelta kertynyt.
Mukava muistella Jorma Sevonin taiteilua, kun poika teki välillä uskomattoman hienoja suorituksia pää veikeästi kenossa, ikään kuin asennollaan kysyen vastustajalta; harmittaako. Se taisi muuten Harri Kirvesniemi keksiä tuon päänasentonsa juurikin Jormalta. Hartsa ilmeisesti päätteli viisaana miehenä, että nuppi hieman kaakkoon, niin johan homma toimii!
Erkki Lehtonen, Hifkin järkäkemäinen (miehen nimeä muista, joku nobody kuitenkin) pelaaja yrittää torpata hirveällä vauhdilla Ekun rusinaksi laitaan. Juuri ennen kuin kolahtaa Ekku kumartuu ja pyörähtää alta pois, stadin kurko loukkaantuneena kentältä,
Martti Jarkko Tapparan Kultaharkko, sen miehen jokaista jäälläolo sekuntia voisi kutsua ikimuistoiseksi tapahtumaksi, En ole sen jälkeen nähnyt koko Suomenniemellä yhtä maagisia käsiä ja taitavaa pelimiestä. Harmi kun en ole löytänyt netistä elävää kuvaa Maran otteista, haloo auttakaa!
Marko Mäkinen, miestä on vaikea unohtaa, tuli Tapparaan kun ei ilmeisesti kukaan muu huolinut ja teki sen! Varasti aseman fanien suursuosikkina, hän jos kuka pelasi suurella sydämellä — faneille! Jotenkin harmitti suunnattomasti kun kaveri lähti/lähetettiin pois. Eihän kissojakaan saa kesän jälkeen jättää heitteille, niin ei kai markojakaan talven jälkeen. Marko on aina Tapparan mies! Yksi kaikkien aikojen nelosketjujamme oli Marko Mäkinen-Arto Kuki-Kimmo Koskenkorva.
FanClubin aloitusviisikko istui fanikatsomossa ensimmäistä kertaa ryhdikkäinä ja tyylikkäinä pukeutuneena kauniin oransseihin vetimiin silloin vuosia sitten.
Kaivelin vain vähän tuota old.tappara.infon 
) josta sain silloiselta Tapparan markkinointipäälliköltä Ronald Grönlundilta palkaksi kultaisen Tappara -riipuksen, joka edelleen roikkuu kaulassani. Vuoden 2003 mestaruuden kunniaksi otin Tappara-tatuoinnin laajennusvaralla. Eipä ole toistaiseksi tullut aihetta tuolle laajennukselle. Palolan Olli oli kerran hyvin lähellä.
