Tapparan maalivahtipeluutus 2022-23

Heljanko
Heljanko
Heikkinen
Heljanko
Heljanko
Heljanko
Heikkinen

Näin on peluutettu. Heljanko ei ollut edes vaihtoaitioissa viimeisimmässä matsissa. Heikkisen tryout loppuu perjantaina. Tappara pelaa silloin. Pelaisiko Heikkinen kaksi putkeen? Pelin jälkeen, riippuen lopputuloksesta, keskiympyrässä joko sopparin jatkajaiset tai jäähyväiset.

4 tykkäystä

Heljanko taitaa olla loukkaantunut, joten Heikkisen peluutus riippuu siitä. Uskoisin, että tervettä Heljankoa peluutetaan 50-55 peliä runkosarjassa, joten Heikkinen on tuohon varmasti paras mahdollinen varaveska.

1 tykkäys

Mielenkiintoiset lähtökohdat Pelicans-peliin. Heikkinen vaihdettiin kesken pelin ja Kohoselta ujon nousujohteinen, mutta silti haparoiva suoritus. Tuskin Heljankoa huomiseen kaivetaan. Tai mistä sitä tietää vaikka kaivettaisiin. Jos ei kaiveta, ja Heikkinen katsotaan ykköskassariksi, niin aloittaa huomenna. Muutoin aika fifty sixty.

1 tykkäys

Onneksi Tapparassa ei tarvitse itse miettiä, miksi meillä peluutetaan maalivahteja näin. Vuodet ovat opettaneet, että valmennus tietää kyllä usein, mikä on juuri nyt oikein ja harvoin ratkaisuja on lopulta hirveästi joutunut kritisoimaan. Tästä huolimatta tuntuu, että Heikkisen kohdalla heitetään se hyvä mahdollisuus kirittää ja lepuuttaa Heljankoa aivan hukkaan. Taas on varaa lainata maalivahtia ympäri Suomen ja isojen CHL-pelien alla peluutetaan Heljankoa tahtia 3 peliä viikossa. Tämä ei ole vastalause Heljangolle, mutta tasapainoisempaan, molempia maalivahteja palvelevaan peluuttamiseen on jälleen kaikki mahdollisuudet auki, mutta niitä ei nytkään käytetä.

18 tykkäystä

Toisaalta tämä on taas hyvä treeni Helkulle pelata stintti kuorman alla, vähän kuten kevättä odotellen.

2 tykkäystä

Tämä on aivan totta ja kuten itse kirjoitin niin meillä valmennus on osoittanut useammin kuin kerran, että asiat osataan hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla. Jos asiaa ajattelee Heljangon näkökulmasta niin hyvän kuorman alla pelaamista on totta kai hyvä opetella ympäri kauden, mutta samalla siinä myös hyydytetään se toinen veskari aivan täysin. Kun Heljanko saa jättikuormaa niin Heikkinen ei saa yhtikäs mitään, jolloin hänen saavutettu tasonsa voi alkaa lähteä laskuun. Tiistaina pelataan CHL:ää jälleen ja ollaan maali perässä, joten voittoa pitää hakea ja omiin ei enää saisi mennä juuri mitään. Heljanko on pomminvarmasti se, joka tuon pelin aloittaa, mutta pelissäkin voi aina sattua ja tapahtua. Voi saada osumaa tai pelissä on vapaamielinen tuomarilinja, jolloin riski maalivahdille kasvaa. Parasta mahdollista harjoitusta Heikkiselle mahdollista pelikomennusta varten tiistaina olisi ollut saada kova peli alle KalPaa vastaan tänään.

1 tykkäys

Viimeksi pikkasen kylmäsi Jyp pelissä tullut kolari Heljankoon, juuri CHL pelin alla. Luulin että tänään olisi ollut Heikkinen maalissa. Myös sen takia kun Heikkinen OLI kuuma vahti. Ymmärrän Heljangon peluutuksen loukin jälkeen, mutta ihmeen vähän Velho on päässyt pelaamaan, vaikka mielestäni jossain haastatttelussa myönnettiin, että ollaan peluuttamassa tasaisemmin maalivahteja. Toki onhan siellä voinut olla pientä loukkia/sairasteluakin, mistä tämä johtuu. Toivottavasti Velho nähdään pian myös Tapparan maalinsuulla.

2 tykkäystä

Ja vain kuukautta myöhemmin on aika palata asiaan uudestaan. Tappara tuntuu rakentelevan itselleen melko haastavaa maalivahtipalettia jälleen kerran kevättä silmällä pitäen. Heljanko on pelannut alle tasonsa viime aikoina ja tuntuu, että valmennus antaa silloin pelejä vielä enemmän kuin ehkä olisi suunniteltu alun perin. Tässä on mielestäni kahdenlaisia ongelmia:

  1. Jos tulee loukkaantumisia keväällä niin Heljangon peluuttaminen kovalla kuormalla vireeseen on riskialtista toimintaa.
  2. Heikkisen hyvä syysvire on melko varmasti saatu tässä viime aikaisessa peluutuksessa hukattua aivan totaalisesti. Nyt kun Heljankoa peluutetaan kevätkuntoon tuloksista välittämättä niin samalla Heikkinen kylmenee aivan totaalisesti eikä välttämättä pääse enää nousemaan sille parhaalle tasolleen. Jos näin on niin millainen luotto on siihen, että voidaan pitää vaihtoaitiossa keväällä vai lähdetäänkö taas kaupoille?

Nyt kun pelejä on niin julmettu määrä niin Heljankoa ei todellakaan pitäisi peluuttaa tahtia kolme peliä viikossa. Jos toinen näistä menee ohisektoriin niin sitten Heljanko kerää voimia seuraavaan peliin. Heikkinen olisi omissa papereissani aivan riittävä, luotettava kakkostorjuja kevääseen, mutta jos ei ole yhtään luottamusta valmennuksesta ja tarjolla on ainoastaan Ässät-nöyryytyksiä niin eipä tuossa taida kukaan voittaa. En tykkää.

5 tykkäystä

Peluutus on mielestäni jaettu ihan oikein viime aikoina. Rautakorven aikana ykkönen pelasi paljon enemmän, nyt kakkosveska saa selvästi enemmän vastuuta.

Luulisin, että peluutus on suunniteltu etukäteen nyt Chl finaaliin asti. Uskon Heikkisen pelaavan 3.2. Sportia vastaan ja 8.2. Ässiä vastaan tai 10.2. Kookoota vastaan. Voi siis olla ihan todennäköistä, että Heikkinen saa kolme starttia ennen Chl-finaalia ja Heljanko vastaavasti huilia.

Teoriassa Tapparalla on ollut tällä kaudella kuusi maalivahtia:

  • Heljanko
  • Heikkinen
  • Kohonen
  • Turtiainen merkattiin alkujaan kakkoseksi Lukkoa vastaan
  • Karppinen kuitenkin lopulta korvasi
  • Porter otettiin Mestiksestä lainalle

Nyt pelanneita on kolme, mutta katsotaan, mihin rulla pysähtyy lopulta.

4 tykkäystä

Teoreettinen seitsemäs maalivahti eli Hovinen tuli loppukauden sopimuksella. Pelanneita maalivahteja on nyt neljä eli Heljanko, Heikkinen, Kohonen ja Porter. Eiköhän tuohon jatkoksi isketä Hovinenkin. Tällöin pelanneita kassareita olisi viisi.

Mestaruuskaudella 2002–03 rosterissa kävi pelaamassa neljä maalivahtia ja se taitaa olla jonkinlainen seuraennätys, jos oikein olen ymmärtänyt.

1 tykkäys

Tuossa Hovisen hankkimisessa on sellainen hieno puoli, että keväällä, jos tilanne sellaiseksi menee, niin Tapparalla on Heljankoon verrattuna ihan erilainen maalivahti varalla.

Vastustajat ei ole tottuneet pelaamaan Tapparaa vastaan, kun maalissa on tuollainen maalivahti. Siis iso ja erilaisilla vahvuuksilla ja heikkouksilla.

Tottakai Heljanko omassa huippuiskussaan pelaa varmaan kaikki pelit, mutta ikinä ei tiedä mitä tapahtuu ja tälläinenkin, jopa taktinen kortti on Tapparalla olemassa.