Tapparan pelaajahankintapolitiikka

Tavin hankinnalle naureskeltiin jopa HPK:n kannattajien keskuudessa. Oli heille hyvä lisä. Mutta hyvä tietää, että olisit jatkossa tyytyväinen esimerkiksi Tavin tasoisiin hankintoihin. HPK:lla todellisuudessa oli huikea tarina, teki pelaajista parempia, kun pelasivat joukkueena.

Tuskin sitä olisi katsomossa istutettu. Koko kauden ollut maalinteon kanssa ongelmia eikä ratkaisua löytynyt koko kaudella :smile:
Tapparan hyökkäys pelaaminen kuihtui siihen, että meillä oli liikaa ns. duunari-tason hyökkääjiä. Se tietty juonikkuus oli aikalailla pelkästään Kuuselan ja JMJ:n vastuulla.

Itse pidin Tavia hyvänä hakuna (saa kaivaa jostain kipinäketjusta) ja olisi tosiaan ollut “vähän” sitä mitä Tapparakin olisi tarvinnut. Ei se 70-100t varmaan konkurssia olisi tehnyt, mutta jos joka asiassa aletaan miettiä samalla tavalla niin kuluja alkaa kertymään. Ja jos kerran oli tarkoitus antaa näytönpaikkoja ja vastuuta niin sitten mennään tuolla strategialla kauden loppuun.

Oma ideaalihankintapolitiikka menisi jotenkin näin:

MM/EHT-tason hankinnat
Liigahankkinnat
Mestis-haut
Junnuhaut

Tällaisilla joukkue pysyy kaudesta toiseen mielenkiintoisena.

1 tykkäys

Itse pidin myös hyvänä hakuna nimenomaan HPK:lle. Suurin apu Tapparalle olisi todennäköisesti Tavinkin kohdalla ollut se, ettei olisi pelannut välierissä vastustajalla.

Omat junnut on se tärkein juttu Liigassa nykyään, se mahdollistaa muutaman todella kovan täsmähaun, kun rahaa enemmän käytössä. Mestiksestä hyvä hakea projektipelaajia.

70k€ siirtorajalla olisi saanut jo todella hyvän pelimiehen, Tavit ei maksa edes puolta tuosta siirtorajalla. Itsekin olin pettynyt, ettei ketään sentteriä hommattu, ihan perustason liigasena olisi vahvistanut porukkaa ja olisi voitu laittaa jäässä olleen Malisen tilalle, jos Jukka olisi uskaltanut peluuttaa.

Nyt on tämä kommentti sarjassa: täysin eri mieltä. Tappara ei hävinnyt mihinkään sentterien puutteeseen ja Malista parempaa sentteriä ei Liigasta siirtorajalla olisi haettu yhtään mistään. Malinen on saanut kyllä kohtuuttomasti roskaa niskaansa. Hän on perustason Liigan 2-3. sentteri hierarkiassa. Tappara suli HPK:ta vastaan tasan yhteen asiaan: heikkoon maalintekotaitoon sekä kollektiiviseen pelkoon, jonka seurauksena yhä enemmän pelin painopiste siirtyi Tapparan päätyyn, kun omaa avauspelaamista ja koko viisikon tiivistä yhteispelaamista hyökkäysalueella ei saatu kuntoon.

Pelkästään yhden “liigatason” sentterin värvääminen noilta markkinoilta ei olisi auttanut tuota ongelmaa tuon taivaallista. Tapparassa on pelitavallisesti viety (erityisesti keväällä) peliä siihen suuntaan, että sentterien ei kuulu irrota mukaan karvaukseen ja kun 1. ja. 2. menee ja kolmonen ei niin pelin liimaaminen kokonaiseksi on hankalaa. Perussentteri jostain Sportista ei muuta tuota tosiasiaa mitenkään. Leveyden hankkiminen senttereihin tietäen sen, että tahtotila ja tarve on Malista kovemmalla ykkössentterille, johon edes Miksa ei tällä kaudella pystynyt, niin ei tuota kesken kautta omasta Liigasta korjata.

4 tykkäystä

Olen kyllä samaa mieltä että Tapparan pelaajapolitiikka on riskiä kaihtavaa. Paikat täytetään rutiinilla mutta ainakin näin sivustaseuraajana tuntuu siltä että harvemmin otetaan riskiä joka saattaisi nostaa menestyksen pykälää korkeammalle tasolle, tai sitten ei. Toisaalta korkea perustaso on taannut hyvän menestyksen, poikkeuksellisen alhaisella vaihtelulla. Terävää kärkeä on saatu kuitenkin kaikin eri tavoin: Junnuista (Laine, Barkov, Haapala, Domi…), ostamalla potentiaalia (esim. Palola), mutta myös rahalla (Lajunen, Savinainen, Karhunen, useampi pakki…)

Kärpät tarjoaa esimerkin siitä ettei kovinkaan mahdollinen satsaus tuo takuuvarmaa pokaalia. Osala ja Jokinen olivat varmaan kovimmat kesken kauden vahvistukset ikinä missään, pl. työsulkukaudet. Lisäksi olivat tuttuja miehiä. Taustalla saattoi olla myös terveydellisiä syitä, mutta sehän sitä urheilun riskiä juuri on. Eivät nostaneet Kärppien tasoa merkittävästi ratkaisupeleissä ja tulos jäi yhden HPK-voiton paremmaksi kuin Tapparalla.

8 tykkäystä

Blood varmaan oli jonkinmoinen riski? Ja Bailen, Connoly, tuliko muita hyviä Pohjoisamerikan alemmista sarjoista? Toki noissa riski ei suuri ole, ainakaan rahallisesti.

Taloudellinen riski matalahko, joskin Bloodille tehtiin suora 2 vuotinen. Bailen ja Connolly menevät tähän potentiaalin pilkinnän koriin.

Pelillistä riskiä oli toki kaikissa, mutta jos hankinta olisi mennyt vihkoon niin kassa olisi kestänyt korjaavat toimet.

1 tykkäys

Täytyy muistaa, että Kerholla oli isoja loukkaantumishuolia, mitkä pakottivat hommaamaan mm. Tavin rosteriin.

Poissa oli:

Philippe Cornet / playoffs
Markus Nenonen / playoffs
Miro Karjalainen / 3-4 vko
Olli Maansaari / 2 vko
Janne Lahti / toistaiseksi

Lähde:

Tapparalla vastaavasti panostettiin Suhoseen, kun Rantakari oli telakalla. Täytyy muistaa, että ilmeisesti Luceniustakin oli haviteltu Tapparaan ja tässä kisassa Kerho lopulta voitti.

2 tykkäystä

Suhonen ylitti sinänsä lähes täydelliseen tyyliin odotukset (jokusesta synkemmästä hetkestä huolimatta, suhteissa lähtökohtiin ja aiempiin pelaamisiin), silti Tapparan pelaajahankinnat ja toiminta siirtorajalla jättivät kysymysmerkkejä (mitä haettiin, miksi ei löydetty?).

E. Toistoja pois.

2 tykkäystä

Tapahtuiko esim. juurikaan siirtoja itärajan takaa takaisin länteen (Suomeen/Eurooppaan)? Muutama seura sai suhteilla “omia poikia” takaisin (mm. Aaltonen, Jokinen, Osala, Palmu…). Ylipäätään tuntui, että pelaajia ei ollut liikkeellä ( Maltestakin pyydettiin mottipäisiä summia).

Wouter Peetersille kun ei ymmärrettävästi vielä omaa ketjua ollu, niin kirjoitellaan tänne. Kaiken perusteella muistuttaa todella paljon Zoltan Hetenyin hommaa. Zoltania ei aikanaan kiinnostanut tarttua Tapparan ojentamaan käteen. Nyt Peetersillä juttujen perusteella vähän sama tilanne, potentiaalia on ja nyt voi olla, että Tappara tarjoaa auttavaa kättä miehen potentiaalin realisoitumiseen. Näissä on low risk - high reward ainekset. Tämäkin kädenojennus voi päättyä, kun uus kassari saapuu, tai sitten johtaa pidempään yhteistyöhön.

Vaikka Tappara onkin tehnyt laadukasta työtä - jälleen kerran - joukkueen kokoamisessa niin yksi toistuva asia huolettaa minua. Tämän asian nimi on sentteripeli, joka on ollut Tapparalle jo pidemmän aikaa iso ongelma - toki sama ongelma vaivaa tällä hetkellä koko Liigaa.

Rautakorven pelitavassa (nyt uskallan sanoa jo kohtalaisen varmalla äänellä) senttereiden rooli on aika keskeinen. Tapparalla on ollut huonoa tuuria, mutta vuodesta toiseen se turhauttaa, että selkeää ykkössentteriä ei löydetä ja kauteen lähdetään arvailutilanteessa.

Jos kurkataan paria viimeistä kautta niin kaikki hävityt sarjat kulminoituvat tavalla tai toisella siihen, että vastustajalla on laadukkaampi keskikaista. Laituria meille tulee ovista ja ikkunoista kaudesta toiseen, mutta sentteriä ei vaan tunnuta löytävän.

En usko, että Rautakorpi antaa pelin pois käsistään ja senttereillä on myös ensi kaudella järkyttävän iso puolustusvastuu. Olisi tuolla nykyisellä pelitavalla perusteltua pelata selkeämmin kaksivaiheista peliä, koska oli suoraan sanoen iljettävää seurata, kun kukaan senttereistä ei mene kevään kliimaksissa päätykiekkoon vaan kaikki kaartavan maalin edestä takaisin puolustusvalmiuteen.

En edes tiedä, mitä ykkössentteriä tuohon haluan, mutta Malisen pitää löytää jostain vuoden 2015 taso ja aika nopeasti. Morley korvaa varmasti puhtaampana sentterinä JMJ:n, mutta annetaanko jalkavan miehen irrota karvaamaan? Veikkaan, että eipä irtoa. Toivottavasti kesällä löytyy vielä jostain sentteri, koska särkymävaraa (hah!! käytän tätä nyt itse) ei ole ensi kaudella yhtään.

Eiköhän joukkueessa kuin joukkueessa lähes pelitavasta riippumatta senttereillä ole iso rooli. Väittäisin jopa sentteriä kentällisen tärkeimmäksi pelaajaksi, jos tämä valinta olisi tehtävä. Maalivahtia kun ei lasketa, hänhän se viimeinen lukko on useimmiten.

Tekeekin mieli sanoa, että Rautakorven pelitapakaan ei armahda sentteriä. Mieluummin hyvät sentterit kuin keskinkertaiset. Uskoisin ensi kaudella tilanteen olevan edellistä paremman. Uutta verta, mutta myös jokunen entinen nousee “kuopasta”. Malinen, Rauhala??

Kolme Tapparan viimeisen parin kauden ison roolin hankinnoista ovat nyt siirtyneet pikkuseuroihin: Zaborsky, Järvinen, Erkinjuntti. Ihan lapaan ei siis ole mennyt.

15 tykkäystä

Tähän paikkaan voisi - jos sillä nyt olisi mitään merkitystä - jopa spekuloida että löytyykö näistä hieman vaisuiksi jääneistä investoinneista avain siihen, että parin viime vuoden tulos jäi hieman tavoitteista. Pienistä asioista nämä ovat kuitenkin kiinni, kuten aina. Eteenpäin kuitenkin mennään taas ja kaikki mahdollisuudet ovat taas omissa käsissä. Hyvä näin.

5 tykkäystä

Kyllähän se on myönnettävä että juurikin nuo kolme hankintaa olivat pettymyksiä.

2 tykkäystä

Uskon pelaajamarkkinoiden olevan melko tehokkaat, eli kaikille pelimiehille löytyy heille sopivan tasoinen sopimus ja työpaikka. Voidaan siis todeta ettei markkina tulkinnut näiden pelaajien kärsineen roolituksesta, pelitavasta tai jostain muusta ympäristötekijästä. Muussa tapauksessa joku isompi seura olisi iskenyt näihin kiinni, mahdollisesti kohtuu hintaan koska viimeaikaiset näytöt ovat vain kohtalaiset.

Ja nythän liikenne Tapparan ja pikkuseurojen välillä on kahdensuuntaista, kun ostamme valmiita pelaajia pikkuseurojen kärjestä ja päästämme kokeneita pelaajia tilalle. En pidä tästä suuntauksesta. Ihanteellisessa tapauksessa ostaisimme nousevaa potentiaalia ja meiltä lähdettäisiin rahakaukaloihin. Eihän siitä toki ole kuin vuosi kun näin vielä tapahtui.

6 tykkäystä

Joskus tulee vaan huteja, toivotaan että tuo oli poikkeusvuosi ja jatkossa jatketaan tutulla linjalla.