Tapparaan oli suurin imu ennen Rautakorven saapumista. Kaikki halusivat pelata ja kehittyä Tapparassa. Jo viime kauden jälkeen tänne saatiin vain vanhat Rautakorven tutut + palkkasoturit. Porras portaalta ollaan tultu edelläkävijästä alaspäin. Suurin pettymys oli Rautakorven vuoden jatko. Käsittämätöntä vaikka Hervannan sokea mummokin näki tuuletuksen tarpeen. Kaikesta tästä huolimatta mitali on edelleen täysin otettavissa. Olettaa sopii kuitenkin ensikaudella saman kehityssuunnan jatkuvan.
Mites tuo viime kauden “kaikkien aikojen rosteri” saatiin kasaan, vaikka tiesivät Jukan olevan penkin takana?
Uskokaa nyt sekin, että muualla on skarpattu samaan aikaan paljon kun eteenpäin haluavan pelaajan ainoa mahdollisuus oli käytännössä Kärpät tai Tappara. Lisäksi pitää muistaa et Tappara on aina pihi palkanmaksaja versus muut isot.
Simontaival alistaa ens kaudella, ottakaa talteen!
Kivihalme löytyi omaehtoisella try-outilla, Kristof on pelannut Kärppien junnuissa, Danforth tuli ECHL:sta. Strömwallin kortti on näistä oikeastaan ainoa mielenkiintoinen - liekö sitten Kultasen osaamista.
Pointti: Kukaan näistä ei ollut iso kala ennen läpimurtojaan Liigassa. Ymmärrän kritiikkisi, mutta tämä pelaajalista ampuu ohi.
Rautasella on muuten mielestäni ollut yllättävänkin vaikeaa ja on selvä pettymys. Hyvin nopeasti näkyi syksyllä ongelmat avauspelaamisessa ja myöhemmin myös puolustaminen on lipsunut. Utunen on parempi.
Niin miten tosiaan? Olisiko ehkä siksi että nuo päätökset sopimuksista tupataan tekemään yleensä ennen kautta eikä kauden jälkeen?
Pakko korjata sen verran, että on pelannut Sportin junnuissa ja on sitä kautta Mannerille tuttu mies. Peliitoissa ja Hokissa myös mestistä.
E: lisätään miehen elite
Niin, että mitenkä? Hankinnat ennen kautta 17-18 tehtiin jo aikaisessa vaiheessa edellisellä kaudella. Luuletko näiden pelaajien luulleen Tapolan valmentavan viime kaudella Tapparaa Jukan sijasta?
En vaan luulen että he luulivat tulevansa hyvään paikkaan kehittyä sen perusteella miten hyvin Tapparassa on kehitetty pelaajia 2012-2017 välisenä aikana. Myös Rautakorven aikana siis. Eivät he voineet etukäteen tietää (järjetöntähän silloin olisi ollut olettaa) että Rautakorven valmentamassa joukkueessa tehtäisiin kaudella 2017-18 niin totaalisen surkeaa työtä pelaajien kehittämisen suhteen. Suurena yllätyksenä se tuli itsellenikin.
Tapparan hankinnat 2010 vuodesta alkaen:
2010:
Yhteenveto
Scott Matzka (Allsvenskan)
Jouni Virpiö (Mestis)
Tomi Pekkala (Liiga)
Jakub Sindel (Tshekki)
Tuomas Vänttinen (Liiga)
Jani Nieminen (Mestis)
Samu Vilkman (Liiga)
Juuso Antonen (Mestis)
Jani Honkanen (Liiga)
Mika Noronen (Liiga)
Shayne Toporowski (Liiga)
Kevin Doell (AHL)
2011:
Yhteenveto
Joey Tenute (Saksa)
Jan-Mikael Järvinen (Mestis)
Viktor Ekbom (SHL)
Juha Metsola (Liiga)
Miikka Männikkö (Liiga)
Sami Venäläinen (Liiga)
Jussi Makkonen (Liiga)
Antti Erkinjuntti (Liiga)
Jacob Cepis (NCAA)
Kalle Kaijomaa (Liiga)
Risto Mattila (A-SM)
Jarkko Pyymäki (Mestis)
Olli Palola (Liiga)
Tommi Kovanen (Liiga)
Jerry Ahtola (Liiga)
Teemu Tallberg (Liiga)
Jan Platil (Tshekki)
Brett Skinner (Saksa)
2012:
Yhteenveto
Antti Jaatinen (Liiga)
Chris Connolly (NCAA)
Jarkko Malinen (Mestis)
Elmeri Kaksonen (Liiga)
Jarno Koskiranta (Liiga)
Ville Nieminen (Allsvenskan)
Jesse Jyrkkiö (Liiga)
Teemu Aalto (Liiga)
Markus Kankaanperä (Liiga)
Pekka Tuokkola (KHL)
Niclas Lucenius (KHL)
2013:
Yhteenveto
Jeff Ulmer (Saksa)
Dale Clarke (Liiga)
Mika Noronen (Liiga)
Dragan Umicevic (Liiga)
Kristian Kuusela (Liiga)
Toni Kallela (Allsvenskan)
Pekka Jormakka (Liiga)
Arttu Ilomäki (Liiga)
Victor Westermarck (A-SM)
Pasi Puistola (KHL)
Zoltán Hetényi (ECHL)
Nick Bailen (AHL)
Philip McRae (AHL)
Jan Tabacek (KHL)
Tomas Plihal (Liiga)
Josh Green (AHL)
Andy Chiodo (AHL)
Johan Larsson (SHL)
Raymond Sawada (AHL)
2014:
Yhteenveto
Jere Karjalainen (Liiga)
Aaro Peltonen (Mestis)
Aleksi Elorinne (Mestis)
Henri Tuominen (Liiga)
Teddy Da Costa (Mestis)
Tuukka Mäntylä (KHL)
David Kolomatis (AHL)
Masi Marjamäki (Liiga)
Ville-Vesa Vainiola (Mestis)
Alexander Bonsaksen (Norja)
Stephen Dixon (SHL)
2015:
Yhteenveto
Henrik Tömmernes (AHL)
Miika Heikkilä (Mestis)
Jani Lajunen (SHL)
Tomi Tuomisto (Mestis)
Jonatan Tanus (Mestis)
Nick Plastino (Norja)
Tomi Karhunen (Liiga)
Manu Honkanen (A-SM)
Veli-Matti Savinainen (KHL)
2016:
Yhteenveto
Aleksi Salonen (Liiga)
Tuukka Mäntylä (KHL)
Juhani Jasu (Liiga)
Niko Tuhkanen (Liiga)
Christian Heljanko (A-SM)
Tapio Sammalkangas (Liiga)
Valtteri Kemiläinen (Liiga)
Otso Rantakari (SHL)
Teemu Nurmi (Liiga)
Teemu Lassila (Liiga)
Tomi Peltonen (Liiga)
Martin Røymark (SHL)
Sebastian Repo (Liiga)
Charles Linglet (KHL)
2017:
Yhteenveto
Blake Parlett (KHL)
Kristian Kuusela (KHL)
Jarno Kärki (Liiga)
Otto Mäkinen (OHL)
Veli-Matti Vittasmäki (Liiga)
Niko Mikkola (Liiga)
Mikko Lehtonen (SHL)
Matti Järvinen (NLA)
Niko Ojamäki (Liiga)
Tomas Zaborsky (SHL)
Tyler Redenbach (Tshekki)
2018:
Yhteenveto
Curtis Hamilton (Liiga)
Markus Nenonen (Liiga)
Tuukka Mäntylä (SHL)
Juho Rautanen (Mestis)
Jarkko Malinen (Liiga)
Sami Moilanen (WHL)
Miska Kukkonen (A-SM)
Niklas Bäckström (Liiga)
Antti Erkinjuntti (NLA)
Joonas Järvinen (KHL)
Elias Fälth (SHL)
Ben Blood (Iso-Britannia)
Matias Lehtonen (Mestis)
Tiedot: eliteprospects.
Etukäteen kovin lista 2017, mutta aivan ylivoimaisesti parhaat hankinnat retrospektiivissä 2015.
Kyllä varsinkin Plastinon, Lajusen ja Karhusen kohdalla onnistuttiin saamaan just sitä mitä sillon tarvittiinkin.
Tietenkin Vellukin, vaikka toinen kausi olikin pisteiden valossa se loistava kausi.
2018: listassa on mittaa, mutta onko se todella niin kaksinen. J.Järvinen ei tullut käsittääkseni olemaan, poikkesi vain. Nenonen oli myös vain välilaskupaikassa. Curtis Hamiltonistakaan ei kauheasti iloa ollut. Tiedä sitten millaisella sopparilla tuli, kuntoutumaan siirtyäkseen muualle?
Jotenkin semmoinen mielikuva tulee, että vaikka listalla on mittaa, ei Tapparan vetovoima ole oikein toiminut. Onkohan oikein edes yritetty. Vähän vanhaa ja väsynyttä sakkia ainakin osittain. Ei säväytä.
Kun Tapolasta tuli utj, on lähes kaikki hankinnat menneet vihkoon.
Lisätään Utunen ja omien junnujen lisäksi uusista hankinnoista Moilasessa on potentiaalia:
Ihan hyvät saldot Jokerien junnuissa ja WHL-liigassa:
Keskustelu ja spekulointi on tän palstan suola. Mutta jotenki toivoisin silti aika maltillisia kirjotuksia esim. tän aiheen alle niin kauan, ku kausi on pahasti kesken. Viimiset kymmenen peliä keväällä näyttää, oliko joukkue riittävä vai ei. Nyt on tosiaan joukkueesta pois ties kuinka monta kovan luokan pelaajaa ja karsee tappioputki päällä. Silti asemat on ihan hyvät. Tapparan johto on osaamisensa näyttäny paremmin ku ykskään toinen organisaatio viime vuosien aikana. Mää en ainakaan viitti tuomita pelaajahankintoja tässä kohtaa.
Maalivahtitilanne toki arveluttaa meikäläistäkin.
Pelaajahankintojen kannalta alkavat mielenkiintoiset vuodet Areenaan siirtymisen kannalta. Jos siellä pelataan kausi 2021-22, niin siten ensi kaudesta alkavat kolmevuotiset sopimukset ulottuisivat sinne saakka. Nähtäväksi jää, aloittaako Tappara tuollaista rungon kasausta vai tuleeko asia ajankohtaisemmaksi vasta lähempänä tuota kautta samalla kun toimitusjohtaja vaihtuu. Tapparan (ja valmennuksen) imagon lisäksi myös uusi areena toiminee houkuttimena pelaajille. No, eiköhän viimeistään kaudelle 2020-21 ole sopimuksia jotka jatkuvat myös areenakauteen.
Tämä ketju lienee sopivaa pohdiskelua seuraavalle aiheelle. Nykyään kun laatupelaajat, etenkin Liigaan saatavilla olevat, ovat oikeasti kiven alla, voisi Tappara hakea etua muihin ammattimaisella pelaajatarkkailulla.
Taloudellisesti Tapparalla pyyhkii nyt hyvin ja osan voitoista voisi hyvin sijoittaa kokopäiväisesti Tapparassa työskentelevään pelaajatarkkailijaan. Äkkiseltään ammattilaiseen menevä summa voi tuntua kovalta, mutta kovaa se on maksaa satoja tuhansia arvalle.
Pohjois-Amerikasta esimerkiksi löytyisi varmasti tarpeeksi kovia miehiä Liigaan ja Euroopan kiekkosarjojen arvostus taitaa olla siellä nosteessa. Toki jo Euroopassakin laadukasta kiekkoa pelataan jo sen verran laajalla, että laatupelaajia löytyis varmasti. Riski pelaajahankinnassa on aina paljon pienempi, mitä paremmin tiedät, ketä olet hankkimassa.
Liigassa on tuloaan tehneet pikkuhiljaa urheilutoimenjohtajan/urheilujohtajan -nimikkeellä työskentelevät ammattilaiset. Mikki Leinosen ja Juha Junnon tyylisiä ammattilaisia ei enää juuri ole ja siksi näitä utj/uj -pestejä ilmaantunut. Seuraava luonnollinen jatkumo onkin laadukas pelaajatarkkailu, siihen junaan Tapparan kannattaisi hypätä ensimmäisenä.
Sieltä on Tapparaankin hankittu Bailenia ja Greeniä yms. Nyt on lyöty ovet lukkoon amerikan osalta.
Kyllä, paljon on finaaliputken aikana sieltäkin tullut pelaajia. Mainitsemiesi lisäksi mm. Kolomatis, Connolly ja McRae. Osumaprosentti ollut noin puolet. Esimerkiksi McRae oli hankala tapaus, kun piti olla selkeä ykköskeskushyökkääjä, aika pian kävi selväksi, ettei siihen ole. Sitten täytyy etsiä uusi nopeasti.
Etenkin pelaajalle varmasti haluja lähteä nostaisi se, että joku olisi tapaamassa henkilökohtaisesti, seuraisi pelejä ja välittäisi viestiä kiinnostuksesta. Lisäksi nyt voisi olla hyvä toimia Pohjois-Amerikassakin, kun pari Tapparan nuorta esiintyy edukseen NHL:ssä.
Telialla taidettiin sanoa, että Tapparalla oli kokoonpanossaan 11 yli 30v pelaajaa. Hankala tilanne jos sama poppoo jatkaa useamman kauden.