Ainakin monipuolinen maalintekotaito oli Kirvescastissä mainittu yksi teema, ja sitähän ollaan saatukin. Ja tällä porukalla saadaan Tanuksestakin luultavasti enemmän irti. Ja Robyn on oikeastaan ainut kuntoutettava pelaaja toistaiseksi, ja myös nuorempia ovat sisään tulevat, kuin lähteneet Savinainen, Kempe.
Tosiaan kun aiempina kausilla suosittiin jotain 170cm sulka päässä pelaajia, niin nyt on alettu selvästi hommaamaan redheadeja. Jollei löydy ihan aitona punapäänä, niin vaaleakin kelpaa, koska kotipaidan oranssit olkapäät saa vaaleatkin hiukset näyttämään oransseilta. Epäilen, että Tappara pelaa ensi kaudella ilman kypärää, siksi oikea sävy on tärkeää.
Ja maalilauluksi Simply Redin ”Something got me started”.
Kunhan ulkomuistista mutuilen, niin kyllä Tapolan joukkueissa hyökkääjistä se 2/3 on ollut ihan miehen kokoisia.
Sylvegård-huhu vain vahvistaisi tätä aiemmin mainittua hommaa. Olisi neloseen aika maistuva “röymark”. Tosin hyviä luistelijoitahan nämä uudet taitaa olla isoiksi ukkeleiksi. Ja ulottuvuudet eri tasolla, kyllä se vastustajan tila ja aika vähenee.
Kyllä nämä vahvat kamppailupelaajat ovat Grönborg-ideologiaan parhaiten sopivia. Nythän tuo alkaa ekaa kertaa näyttää Rikun porukalta.
Tapparan pelaajapolitiikka on jo todella pitkään perustunut siihen, että hankitaan läpimurron kynnyksellä olevia tai ns seuraavan askelen ottavia pelaajia mielellään pidemmillä sopimuksilla. Näitä sitten täydennetään täsmähankinnoilla ja oman nuorisopelaajapolun käyneillä.
Kun porukka haluaa, että hankitaan ”uusi” Levtchi/Merelä/Ojamäki/Tanus/Lehterä, niin kannattaa muistaa että noitakaan ei alun perin hankittu valmiina huippupelaajina.
Kuinka monta ns varmaa tähteä Tappara on hankkinut viimeisen 25 vuoden aikana, ja kuinka onnistui? Entä kuinka moni pelaaja on noussut tähdeksi juuri Tapparassa? Olisiko tuossa yksi syy miksi pelaajat haluaa tulla?
Eipä näistä mainitsemistasi kavereista yhtäkään hankittu ns tulosvastuulliseen rooliin tullessaan vaan siellä oli se kärki sekä ns. valmiit pelaajat jo valmiina ja rauha pelata suojattuja minuutteja kehityksen mukaan. Vertaisin heitä kaikkia Rautiaisen sisääntuontiin.
Ongelmanaha tällä hetkellä on se, että joukkue on murroksen keskellä jolloin niitä menestyksen omaavia valmiita pelaajia ei omasta takaa samalla tavalla löydy vaan joukkue on pakotettu hankkimaan myös sitä kärkiosaamista, että näille lupaaville nuorille on tilaa kasvaa ja luoda uusi jatkumo. Tappara ei kuitenkaan voi lähteä pelkästään sillä asenteella, että annetaan poikien pelata ja haetaan muutama kausi vauhtia sarjataulukon peräpäästä, jos niistä tulisikin jotain. Ilveshän tuota kokeili useamman kauden ennen nykyistä nousuaan kohti Liigan kärkipäätä.
No kyllä noita hankintoja on järjestelmällisesti tuotu ihan tulosvastuurooleihin. Tai oikeastaan, osa näistä pelaajista on jatkuvasti kyennyt ottamaan ne roolit. Lehterä tuli Jokerien nelosesta mutta niin vain oli ykkössentteri.
Esim. 2012 joukkueessa ei ollut käytännössä mitään tuloksentekorunkoa, mutta uudet hankinnat vei finaaliin. Että sarjataulukon peräpäässä kyntäminen tuolla politiikalla muka olisi mitenkään automaatio.
On totta, että nyt tuon vanhan rungon happaneminen jne johti jatkumon hajoamiseen, mutta en tiedä onko nyt sitten jokin erityinen tarve tehdä tähtitason hankintoja tuon johdosta.
Kyllä tuossa 12-13 finaaliin menneessä joukkueessa oli myös niitä tasonsa osoittaneita kavereita mukana. Ei sinne vain nuorilla ja nousevilla kokeilijoilla menty. Barkov toki oli tuolloin nuori kaveri, joka kuitenkin on melko poikkeuksellinen lahjakkuus. Siellä oli kuitenkin Connollyä, Niemistä, Koskirantaa, Erkinjunttia, Luceniusta, Peltolaa yms valmiitakin jo tasonsa osoittaneita pelaajia mukana.
Olen sinällään samaa mieltä, että hankintojen on mielellään oltava eteenpäin menossa olevia ja Tapparankin menestys on perustunut siihen, että pelaajat kasvavat ja ottavat isompaa roolia, mutta mielestäni siihen vaaditaan myös kokeneempi runko ympärille ettei se ole täysin arpapeliä sattuvatko kaikki ottamaan sen seuraavan askeleen. Viime kaudella tuon kanssa oli hieman ongelmia kovasta nimilistasta huolimatta ja kun vertasin Ilvekseen niin siellähän mentiin useita vuosia ajatuksella, että omat junnut kasvavat kantajiksi, mutta aika harva heistä oli lopulta Ilvestä nostamassa kohti kärkeä. Toki näitä kavereita siltä ajalta on nyt meilläkin useita, mutta toisessa päässä hallia ja vuosia myöhemmin.
Joo, mun pointti vaan oli että tuolloin 2012 ei todellakaan hankittu ns varmoja 50 pisteen pelaajia eikä tähtiä muutenkaan.
Kyllähän Tappara laatupelaajia hankkii ja usein nimenomaan pienemmissä liigaseuroissa isossa roolissa pelanneita.
Näinhän se menee ja pelaajat ovat hinta/laatusuhteeltaan vielä edullisia tuossa vaiheessa, kun sitä tasonnostoa ei ole tehty. Tasonnosto tehdään Tapparassa ja sitten rahakas paperi tehdään jo tästä vaiheesta (Tapparasta käymisestä) eteenpäin, johonkin ulkomaille. Näin saadaan lähes aina jalkautettua kovempi rosteri (etenkin keväällä) versus maksetut palkat.
Mielipiteitä on moneen junaan, mutta kyllä nämä meidän pelaajahankinnat on kovempia, kuin naapurin ja paperilla ollaan kokonaisuudessaan kovempia. Mutta papereilla voi pyyhkiä pyllyä, jossei peli kulje…
Viesti siirrettiin ketjuun: Ulkomaalaispelaajien maahantulo ja luvat