Askel eteenpäin on tosiaan menty tuossa kun valkoisten “taustalappujen” sijasta on käytössä siniset, mutta silti en ymmärrä miten tuolla taustalapulla saadaan muka firman logo jotenkin paremmin tunnistettavaksi.
CHL-paidassa hieman hämää, että “logo” on tiputettu mahan kohdalle.
Kaipaisin hieman enemmän visuaalista suunnittelua paitojen suhteen. Itseäni ainakin häiritsee todella paljon kaiken maailman eriväriset laatikot mainosten pohjalla. Tuossa paidassa valkoiset laatikot on onneksi saatu karsittua, mutta tilalla olevat siniset laatikot ovat selvästi eriväriset paitapohjan kanssa. TPS ja Ilves on mun mielestä onnistuneet paitojen suunnittelussa erinomaisesti. Tapparallakin on onneksi kehitystä selvästi tapahtunut parin vuoden takaisesta.
Tuossa paidassa eniten häiritsee hiha, joka on suorastaan ruma. Hihan koristeraitaa ei pitäisi pilata mainoksella ja se on muutenkin 10 cm liian alhaalla ja numero liian pieni. Ymmärrän toki, että mainokset asettavat haasteita, mutta huolellisella suunnittelulla kaikki voittaisivat. Propsit Skodalle ja Terveystalolle, kun antoivat painaa logonsa valkoisella.
Jos jotakin kiinnostaa voi itse suunnitella Pelipaidat linkissä olevalla blender-mallilla (ilmainen 3d-mallinnus ohjelma), jonka rippasin (järjettömällä säätämisellä ) Hex2Obj-ohjelmalla Xboxin Legacy pelistä. Toisesta linkistä voi ladata Tapparan paitapohjat niin Liiga- kuin CHL paidoillekin. Kuvat täytyy peilata pystysuunnassa, jotta näkyvät oiken Blenderissä. Liiteenä kuva Erik Karlssonista Tapparan paita päällä. Blender-Malli Paitapohjat
Siinä vaiheessa kun TPS:n ja Ilveksen yhteistyökumppanituotot/liikevaihto alkaa olla liigan kärkeä, heiltä voi ottaa jotain oppia.
Tapparalla isot ja jo tunnetut Skoda ja Terveystalo ovat suostuneet vaihtamaan värejään. Heillä kyse ei olekaan tunnettavuudesta. Tappara ei kuitenkaan syrji yrityksiä, jotka haluavat ennen kaikkea näkyvyyttä. Maksimaalinen näkyvyys on isossa ristiriidassa mahdollisimman huomaamattoman mainospaikan kanssa. Ja kannattaa muistaa että satasen mainoksen vaatimukset ovat hiukan eri kuin kympin mainoksen.
Yleensä yrityksen logosta on kolme vaihtoehtoa: värillinen, musta ja valkoinen. Juuri siksi, että logoa voi käyttää monipuolisesti erivärisillä pohjilla ja eri tilanteissa. Mitä isompi yritys, sitä suuremmalla todennäköisyydellä siitä on nämä vaihtoehdot.
Usein logoissa on rajoituksia, vaikka logosta olisi eri versiot. Rajoituksena voi vaikka olla, ettei valkoista versiota saa laittaa siniselle pohjalle. Näin taisi olla ABB:n kohdalla (mutta heidän nettisivut on päivittyneet, enkä enää löydä heidän logo-ohjettaan). Mitä isompi yritys sitä tarkemmat ohjeet yleensä on.
Kyse ei ehkä ole siitä, että Skoda ja Terveystalo olisi jotenkin vaihtaneet väriä. Kyse voi olla tuurista eli sieltä on lähetetty logoista valkoiset versiot tai heidän materiaalipankista on löytynyt nämä versiot. Ehkä aiemmin nämäkin logot olisivat löytyneet laatikoista, mutta kun laatikoista on valitettu niin paljon paidan vastuuhenkilö on sen perusteella valinnut valkoiset logot. Terveystalo taisi olla vielä pari kautta sitten laatikossa sininen logo valkoisella pohjalla.
Haluaisin päästä käsiksi Skodan graafiseen ohjeistoon, mutta se taitaa olla lukkojen takana.
Esim. Ojamäen paitaa kun katsoo, niin Decens, Pancho, Trutec ja Kultajousi lienee sellaisia, joita ei koskaan yksiväriseksi valkoiseksi saada. Sitä en ymmärrä, miksei Olvin logot ole valkoisella ja sitä olen aiemminkin ihmetellyt.
Onneksi Tapparan johdolla ei ole näin tyhmiä mielipiteitä. Kyllä kaikkien seurojen tekemisistä kannattaa ottaa oppia. Oppi voi olla malliksi ottamista, tai jonkun vaihtoehdon sivuuttamista. Esimerkiksi Lukosta kannattaa ottaa ottaa opiksi, miten taloudellista selkänojaa saadaan turvattua.
Tapparan instagram videolla näkyy valkoisen sekä sinisen paidan lisäksi oranssi paita Zaborskyn päällä. Ihan tyylikäs paita kyseessä milloin tätä olisi tarkoitus käyttää?
Veikkaan useampaa käyttökertaa tuolle mallille, koska siinä on mainoksetkin toisin kuin aikaisemmissa juhlapaidoissa. Joku viikonloppupelien kotipaita?
Tämä on ihan hyvä että @senhus nosti asian esille.
Edellisellä kerralla oranssit paidat tulivat puskista ja leuka loksahti melkein lattiaan asti.
Nyt ollaan valmiina ja eipä tule enää puskista, perkele.