Päiväni murmelina.
Tämän viestin voisi kopioida viime vuodelta, sitä edeltävältä, jne.
Ongelma yksi. Miten lähdetään omista? Hyökkääjät lähemmäksi antamaan puolustajille tarjontaa. Nyt usein karkaa hyökkääjät ja sitten on puolustajat ongelmissa. Kiekkotermein “rytmi puuttuu”. Aika usein valitettavasti on nähtävisissä se, että esimerkiksi Savinainen palailee punaviivalta takaisin kun omissa jo kolisee.
Ongelma kaksi. Tämä ongelma on ongelman yksi syy. Varastetaan velotteista puolustaa omaa maalia ja viisikon valmius puolustaa viisikkona on olematon.¨
Ongelma kolme. Tämäkin on ongelman yksi syy. Ei saada aikaiseksi hyviä hyökkäyksiä rytmissä, päädytään kulmiin suorien hyökkäysten sijasta.
Ongelma neljä. Laukausten puute. Hyvistäkin paikoista siirretään kiekkoa, kun pitäisi ampua kiekkoa. Tästä voi katsoa jokainen hyökkääjä peiliinsä. Ojamäki etunenässä. Loistava laukaus, niin miksi sitä kannattaa pitää piilossa?
Mielenkiintoista olisi tietää koska ammattiylpeys alkaisi näkymään kentällä eikä ringissä pyörisi pelkkiä lampaankulleja vailla mitään vauhtia, ajatusta tai yritystä. Tapolakin voisi koittaa kaivaa päänsä pois perseestään, jos saa tuon laatuisen rosterin noin syvään slaavikyykkyyn ei voi olla tehtäviensä tasalla.
Kevääseen on turha tähdätä jos kauden kliimaksiin lähtee sijalta 11. Tai sitten kukaan ei ole kertonut että kauden aikana tarvis jokunen peli jopa voittaakin ah niin tylsässä runkosarjassa
Viime kaudella lokakuussa Tappara pelasi liiga pelejä 11 ja niistä voitettiin 4. CHL pelejä 2 joista toinen voitettiin. Tällä kaudella liiga pelejä on lokakuussa 9 ja niistä ollaan nyt voitettu 1 ja jäljellä vielä 6 joten jos historia toistaa itseään näistä voitetaan 2 sekä pelataan 1 tasuri. Mestareiden liigassa pelataan vielä kerran ja tämä hävitään tai pelataan tasan. Kaudet 17(tänne asti selasin vain) ja 19 ovat ainoita mitkä erottuvat joukosta jolloin otettiin 7 ja 9 voittoa.
Mutta lähivuodet milloin ollaan panostettu kuulopuheiden mukaan oikeasti mestareiden liigaan erottuu nyt joukosta synkkänä lokakuuna. Jotenkin jaksan uskoa tähän panostukseen koska hyvinhän siellä meni viime vuonnakin kun muut liigajoukkueet taas putosivat. Ja sama näyttää toistuvan tänäkin vuonna liigassa ei tuu voittoja mutta mestareiden liigassa taistellaan lohkovoitosta.
Hyvä peli oli meiltä. Hyvä tasonnosto. Vai löydätkö jotain huonoa tämän päivän Tapparasta? Mitä olis tarttenu paremmin tehdä?
Ei aina tarvi hakea negan kautta vaikka kuinka voitto tulikin. Nyt ainakin omaan silmään näyttää siltä, että peli alkaa parantuun viime kauteen nähden “etuajassa”.
Jos yhtään oot seuraillu mun kirjoituksia, ei taida päteä tuo “aina negan kautta hakeminen”. Se vaan on minun mielipide, ettei Tapparan tarvinnut tänään esittää ihmeitä. Ei silti mitään pois voitosta.
Minun mielestä viimeistelyä olisi voinut tehdä paremmin. Ekan erän jälkeen olisi pitänyt olla jo sellaiset lukemat taulussa, että SaiPa olis tippunut kyydistä.
Hyvin Tappara tuli tänään peliin ja oli selkeästi parempi. Ei SaiPa nyt mikään varsinainen mittari ollut ja tuska heillä alkaa olemaan kova.
Ekan erän jälkeen 4-0 ei olisi ollut vääryys. Positiivista on se, että vaikka nyt joudutaan tekeen vitullinen määrä töitä maalin eteen, niin nyt on jätkät jaksanut yrittää. Jossain kohtaa varmasti alkaa tuleen “helpompia” maaleja.
3 tykkäystä
ProTappara
(Tamminiemessä, mutta ei jakamassa pesää.)
221
Tehdäänköhän muuten tällä kaudella maalia vierasottelussa? Vielä ei ole onnistunut (mikä oli itselle vähän yllättävä havainto).