Tähän viestiin tulee palattua silloin, kun usko on koetuksella - eli joka kausi jossain kohtaa. Kirjoitus on helmikuulta 2016. Kausi päättyi mestaruuteen.
Uskoin mestaruuteen silloin ja uskon siihen nyt. Tällä kaudella on ollut jopa poikkeuksellisen luottavainen mieli sen suhteen, että kyllä tämä tästä vielä lähtee.
Tämä usko pohjautuu pyrkimykseen nähdä tuloksen taakse. Peli voi olla hyvää, mutta aina se ei johda hyvään lopputulokseen. Toisaalta huonolla pelillä lopputulos voi silti olla hyvä. Jos lopputulos on huono ja peli on huonoa, niin silloin on syytä olla aidosti huolissaan.
Alkukaudella peli oli usein hyvää: kiekkoa hallittiin jopa suvereenisti, mutta liian paljon pyörittiin kulmissa ja vastustaja kävi sitten rokottamassa vähistä paikoistaan maalit korjaten potin. Oltiin siis näennäisesti hyviä: jääkiekko on maalintekopeli.
Koko ajan näytti kuitenkin omaan silmään siltä, että kovin kaukana ei tulokseen kiinni pääsemisestä olla. Pelissä ei ollut mitään peruuttamattomasti rikki.
Viime aikoina puolustuspelaaminen on tiivistynyt ja träppiäkin on nähty. Samalla nopeat suorahyökkäykset ovat pysyneet mukana, josta esimerkkinä eilen oman pään kiekonriistosta alkunsa saanut Tanuksen ensimmäinen maali.
Tulokseen on nyt alettu päästä kiinni vähän heikommallakin pelillä, mikä on hyvän joukkueen merkki.
Paljon on edelleen parannettavaa pelillisesti. Uskon kuitenkin, että kun saadaan pakistoonkin suurinpiirtein kaikki äijät takaisin, niin se tekee jo paljon. Tämän ohella kotiylivoimaan on keksittävä jotain.
Pääpointti on, että aika kultaa muistot. Ei se peli mestaruuskausinakaan ole kaiken aikaa loisteliasta ja huippuviihdyttävää ollut.