Olin melkein aikuisen poikani kanssa eilen pelissä. Tuntui tässä koronatilanteessa ihan mukavan väljältä. Poitsu ei ollut muutamaan vuoteen hallilla käynyt ja ihmetteli hiljaista ympäristöä verrattuna edellisiin kokemuksiin. Tunnelma oli sellainen teatterimaisen rauhallinen ja itseäni asia ei varsinaisesti häiritse.
Jos tulee hakemaan sellaista brittifutiksen katsomokokemusta, niin sitä ei tällä hetkellä Tapparan pelistä saa.
Vaikuttaa siltä, että Tapparan pitäisi löytää uusi buumi ja noste, että päästäisiin taas kasvu-uralle. En osaa sanoa, mistä moisen esiin taikoisi. Naapurilla sellainen on luonnollisempi vuosikausien kyntämisen jälkeen. Mielestäni naapurin kannattajaporukka on myös selvästi nuorempaa keskimäärin. Eivät moni ole ikinä nähneet omaa joukkuettaan kannua nostamassa ja se tuo kiimaa fanitukseen.
HIFK-fanien suunnittelema megamatka areenalle siirtyy ilmeisesti tammikuun Ilves-pelistä 26.2. Tappara-peliin. Toivottavasti edes silloin yleisöä saa ottaa paikalle. Megamatkalle oli varattu paikkoja 800:lle ja ilmeisesti myytykin hyvin.
Tuossa pelissä olisi mahdollisuus päästä viisinumeroiseen yleisömäärään, kunhan vaan rajoitukset eivät enää kiusaisi. Helmikuun hullu otteluohjelma voi tietysti haitata myös, mutta joka tapauksessa tämä on niitä harvoja pelejä, kun voi odottaa yleisöryntäystä edes teoriassa.
Rontti 4400 Jypiä vastaan tiistaina lienee ihan hyvä lukema. Ehkä enemmänkin olisi voinut olla sen kunniaksi, että halliin taas pääsee.
Pientä haastetta varmaan edessä, kun kotiottelua puskee ovista ja ikkunoista. Esim. ensi viikolla ti, to, la ja su kotimatsit. Vastassa seksiä tihkuvat Ässät, KooKoo, SaiPa sekä itse seksi, Jukurit.
Trepulle tulee halvemmaksi rötöstellä ja viettää yöt Sorilla kuin suhata Tampere–mikämikämaa-väliä.
Eipä ole teemaotteluita tulossa keväällä. Esim Tappara - Jukurit Su 20.2 klo16 olisi hyvä ottelu mainostaa perheille. Edellisenä päivänä illalla Saipa, varmasti on hallissa tilaa ja turvallista jos ottaa paikat vieraspäädystä.
Edit: Ollaan itse menossa tuohon Su otteluun perheen kanssa. Pääsee muksut ja vaimoke Areenaan. 75e perhe + popparit yms. Ei nyt mikään sikahintainen kuitenkaan. Lapset 9e.
Edit2: Toki on aika mahdotonta mainostaa tässä tilanteessa edes viikkoa eteenpäin. Karuselli päällä päättävissä elimissä ja yhtään ei tiedä miten rajoitukset muuttuu.
Todellakin. Aivan käsittämätöntä jos ei todella tule paketteja eikä perhepeliä tuohon sunnuntain Jukurit peliin. Perhepeli keräisi varmaan 2000 lisäkatsojaa ja niitä tulevaisuuden faneja sankoin joukoin. Amerikassa suurin piirtein jokainen peli on joku teemapeli ja sitä samaa nyt odotin kun siirryttiin Areena aikaan.
Ainakin Tappara shopista tuli mainos, että Ässät peliin tarjoavat lippuvouchereita. Yki voucher/ 25€ ostosta kohden. Eli, jos ostaisi esim. 50€:n tuotteen niin saisi kaksi voucheria.
Tämä on mielestäni todella hyvä etu!
Kausikorteista tuleva liikevaihtohan on kiinteä ja ennalta tiedossa tulee jakkaralle sitten katsojia tai ei - eli se ei jousta mihinkään. Yllä olevassa laskelmassa irtolippujen hinnat ovat alvittomia eli alvilliset hinnat normaalihinta 25 eur ja alennettu hinta tuo mainittu 8 eur. Eli tuolla @Andy mainitsemalla teoreettisella 2000 lisäkatsojalla päästään pelkässä lipunmyynnin kokonaisliikevaihdossa samaan tulokseen kuin ilman alennuksia.
Entäpä sitten ottelutapahtuman kokonaisliikevaihto? Kummassa tapauksessa oheismyynti on isompaa? Kummassa tapauksessa fanikauppa tekee isomman tuloksen? Kummassa tapauksessa kokemus ottelutapahtumasta on katsojilla parempi?
Hintamielikuva on tottakai yksi asia, mutta kyllä tässä nyt kaipaisi tähän alkuun ja kotipeliputkeen Tapparalta vähän aggressiivisempaa tulokulmaa, kun tiedetään että tapahtumiin jengin houkutteleminen ei ole ihan ongelmatonta tällä hetkellä. Toki siellä voi olla jotain asiakastutkimusta taustalla, mistä nähdään että ilmapiiri on tällä hetkellä semmoinen että muut syyt painavat lipunhintaa enemmän tapahtumissa käymiseen liittyen ja alennukset ei suoraan tuo riittävää upsidea. Epäilen kuitenkin tätä.
Uusi areena ja uusi aikakausi, kaikki kivet pitäisi nyt kääntää että saataisiin luotua buumia kohti kevättä. Matalampi kynnys porukalla on tulla sitten pleijareissa täydellä hintaa Areenalle kun ensin pääsee fiilistelemään menoa vaikka sitten alennuksilla.
Auta armias kun nyt systemaattisesti laskettaisiin lippujen hintoja ja sitten pamahtaa pleijarihinnat
Eilinen peli tiistai ja 4400 katsojaa on hyvä saavutus.
Niin ei tässä varmasti tarkoitettu sitä että systemaattisesti laskettaisiin irtoliput 8 euron keskihintaan, vaan tuo havainnoillisti sitä miten eri hinnoittelulla voidaan lopulta päästä samaan liikevaihtoon vähän eri tulokulmalla. Ja ”talous edellä” ei tarkoita automaattisesti sitä etteikö voisi olla kampanjahintaisia lippuja.
Toki tuo malli missä kumppanin kautta jaetaan -50% hintaista lippua on todella hyvä jos/kun kumppani maksaa sen alennuksen/erotuksen suoraan Tapparalle.
Homman nimi on se että ei vaan voi “joka” peliin pistää halvennuksia.
Eilen oli esim koko yläparvi -50%. Erittäin hyvä tarjous, jota toki ei joka peliin voi tuoda, koska tällöin kustaan muroihin niitä jatkuvasti (lue kausikorttilaiset) paikanpäällä olevia kohtaan.
Ei voi jopa peliin pistää, eikä kaikkien lippujen tarvitse olla 8€ perhepelissä. Riittää, että ne ovat halvempia “D-päädyssä”, vai mikä se nykyään on. Sanoohan sen nyt järkikin, että teemapelejä pitää olla ja jollakin tavalla se uusi sukupolvi pitää saada kiinnostumaan livekiekosta. Mikä olisi parempi ajankohta kuin tämän otteluruuhkan viikonloppupeli, joka alkaa vielä normaalia aikaisemmin? Vähän mainostamista toki vaatisi ja vähän satsausta ohjelmaan. Ehkä paukut menivät siihen, että jaettiin jarruvalo onnekkaalle voittajalle eilisessä pelissä.
Hyvä laskelmakin yllä, että halvemmat liput tuovat nopeasti isomman tuoton ottelutapahtumasta.