Tapparan yleisömäärät 2021-22

Lippu ostettu, vaikka ei paikalle pääsekään.

13 tykkäystä

Tää kirjottaja on kyllä aivan kujalla. Mahtaako seurata Tampereella kiekkoa ollenkaan? Väite siitä ettei vierasjoukkueen faneilla oo käytännön merkitystä yleisömäärään on aivan täyttä pötyä. Kärppäfaneja on ollu ainakin viimesen kymmenen vuotta Tampereen matseissa ja varsinkin pudotuspeleissä aina paljon, joka puolella katsomoa. Niin paljon, että olen siihen oikein kiinnittänyt huomiota. Syyn olen jo aiemminkin tuonut esille - Kärpät on puolen Suomen joukkue ja tuolta pohjoisen puolikkaasta Suomea on muuttanut Tampereelle ja etelään muutenkin paljon opiskelemaan tai töiden perässä, jotka ovat tänne asettuneet.

Opiskelijapiireissäkin tämä on näkynyt, kun pari korkeakoulututkintoa olen täällä suorittanut, Kärppäfanien massa erottuu, kun muiden joukkueiden kannattajia on opiskelijapiireissä on korkeintaan yksittäisiä (tamperelaisten lisäksi).

4 tykkäystä

Leinosen perussääntö nro1. Urheilullinen menestys + urheillullinen menestys+… = taloudellinen menestys.

Leinosen perussääntö alkaa kumoutua kun joukkue on 9 kerran välierissä putkeen. Sitä ei Mikkikään tajunnut kun säännön kehitti.

12 tykkäystä

Kannattaa odottaa kauden tilinpäätöstiedot, joita tosin koronahässäkkä rasittaa monella tapaa.

Eipä ne yleisömäärät kummosia ollu keväällä 2013 myöskään. Finaaleissa Ässiä vastaan oli sitten rapiat 7000 joka matsissa.

Torstaina kymmenen hengen porukalla peliin. Mukavasti on lippuja mennyt pakataas halli täytee!

39 tykkäystä

Suunnitelmat uusiksi. Käskin vanhemman pojan kysyä koulusta saako huomisen vapaaksi. Mikäli saa niin hyppään poikien kanssa autoon ja suuntaan Oulusta Nokia-arenalle.

78 tykkäystä

Ei onneksi noin paha matka mutta taas pakataan vanhin poika autoon ja suunnataan Nokia Areenaan.

1 tykkäys

Joo, toi ny oli tähän ipa-me yleisömäärä vertailuun. Kieliposkessa kai osittain. Periaatteessa kai meilläkin edellytys 10-12 t katsojaa olisi saada mutta kun on käynyt katsomassa kaikki runkosarjan jälkeiset pelit niin täytyy sanoa että “kiima” puuttuu, ymmärrän Ilveksen suuremmat katsojamäärät mutta Ilvesläiset eivät ymmärrä miksi muilla ne ei ole suhteessa kapasiteettiin samaa tasoa.

Meidän seisomakatsomo luultavasti enää joitakin paikkoja vaille täynnä. Ainakin tuo isoin keskiosa näkyy jo harmaana.

10k menee rikki huomenna.

22 tykkäystä

Nyt vaan ajoissa lisää yläkatsomoja auki. Lippuja on mennyt jo ihan kivasti

Just kans katsoin, että auki vaan. Näyttää nyt tilanne selkeesti parhaalta tähän mennessä.

2 tykkäystä

Tulossa ollaan maakunnista kolmen veljen voimin, mynthonit, banaanit ja nyrkkiraudat jää kotiin.

27 tykkäystä

Turvatarkastuksessa kiinnitetään erityistä huomiota mynthoneihin :laughing:

2 tykkäystä

Entäs nyljetty kettu? Vai mitä tässä KooKoon tapauksessa kentälle pitäis heittää… Veturi?

5 tykkäystä

KooKoo on kotoisin Sumulaaksosta. Eikös silloin ämpärillinen hiilidioksidijäätä pitäisi viskata kentälle. Eriasia miten moisen saa roudattua halliin.

Palanen harmaata betonia, että on kotoinen olo tappion jälkeen.

1 tykkäys

En oo kyllä jättämässä :thinking:

1 tykkäys

Jahas, kaikki katsomot auki. 10k lähenee

24 tykkäystä

Eli kuinka väärä oli analyysi kylläisestä yleisöstä ja huonoista pelipäivistä? Huomisestahan alkaa suurimmalla osalla pyhät ja jäällä on mahdollisuus nähdä menestystä.

3 tykkäystä