Teemu Lassila

Sikäli kommenttisi on ihan asiallinen ja jotain siitä voi allekirjoittaa, mutta haluaisin nyt kuitenkin sen verran ottaa kiinni, että joka kausi ei kulje samalla kaavalla. Se, että peli on tiivistynyt joskus ennen playoffeissa ja se, että on joskus ennen pelattu finaaleissa ei vielä tarkoita tällä kaudella yhtään mitään. Menneisyydestä saa mukaan kokemuksen, joka voi lisätä varmuutta ja uskoa, mutta ei se ole tähtiin kirjoitettu, että joka kausi päättyy positiivisesti.

Matka on kesken. Analyysien aika on myöhemmin. Paniikkia täällä ei mielestäni ole, mutta totta kai päivän kunto mietityttää. Ei tästä sen enempää. Kuitenkin joku olisi voinut menneisyysdiskurssin perusteella ennakoida IFK:lle hitusen parempaa kuin on nyt nähty: jääkiekossa mikään ei ole varmempaa kuin epävarma.

2 tykkäystä

Ei tarkoita ei, mutta sitä se tarkoittaa, että helmikuun puolivälin otteita on mahdollista parantaa ja uskon vakaasti, että tämänkin kauden Tappara pystyy niitä parantamaan.

3 tykkäystä

Maalivahtipeli on aina vähän kysymysmerkki. Jos finaalikausia peilaa niin omat vaikeat hetkensä oli Karhulla viime kaudella ja Metsolla etenkin kahdella ensimmäisellä hopeakaudella.Samoin Lehdolla 2003 sekä kultaisen 80-luvun Mattssonilla ja Draperilla oli paljon epävarmuustekijöitä kausien aikana. Kevään lämmetessä tahti sitten hienosti muuttui. Minä olen Tapparavahdeista täydellisen luottavainen alusta asti ollut oikeastaan vain Hannu Kamppuriin. Aika hyvin on kuitenkin noidenkin aikojen jälkeen mennyt. Ei me maalivahteihin kaaduta tänäkään keväänä. Siellä on vastustajilla muuten sellaisia nimiä samoilla paikoilla kuin Kilpeläinen, Georgiev/Setänen, Rynnäs, Tuokkola, Larmi… Ei pelota.

2 tykkäystä

viimekaudella ei minulla ollut luottoa Karhuseen ja olin väärässä.
Nyt ei Lassila vakuuta mutta olen yhä mielelläni väärässä

Minut varmaan tuomitaan kerettiläiseksi, mutta jotenkin on sellainen fiilis, että Lassila voisi olla ykkönen kun poffit alkaa.

11 tykkäystä

Samaa oon ajatellu meikäläinenkin.

Nyt olisi loistotilaisuus antaa Lassilan aloittaa toisen putkeen. Eikös se usein oo hyvän pelin jälkeen pelannu huonon? Saa ainakin kannattajat syntipukin jos Tappara jatkaa muniin puhaltelua ja JYP jyrää.

Ei vaan toivottavasti Tappara pelaa kovalla asenteella ja Lassila jos saa aloittaa niin toisen huippupelin putkeen.

2 tykkäystä

JYP edustaa sellaista pelityyliä, että olisi nimenomaan kiintoisaa nähdä Lassila. Odotuksissa painetta mv-alueelle.

Oli kova tänään toivottavasti pelaa loppu runkosarjan.

3 tykkäystä

Ei pitäis olla epäilystä kuka on lauantaina maalissa…

2 tykkäystä

Nyt jos ei lassila pelaa seuraavassa niin…

1 tykkäys

Joo ilman muuta Lassila maaliin lauantaina jotta nähdään pystyykö pelaan kaksi hyvää matsia putkeen kun on tarvis.

8 tykkäystä

Ny mies oli tilinsä arvoinen kotonakin.

Juurikin tämä haluttaisiin nähdä!

Taitaa Lassila olla seuraavat pelit vaihtoaitiossa niin on aina mennyt, kun Lassila on pelannut hyvin…

A-junnukin kuulemma korvaisi Lassilan.

Muuten samaa mieltä, muttei oo niin suuri tarve lauantaina :wink:

Lauantain matsi ei kyllä paljon kerro, kun kolme huilipäivää välissä.

Edit: Jälkilöylyissä Lehterä spekuloi, että onko Lassilan fysiikkaa laitettu kuntoon, kun startteja on tullut vähemmän.

1 tykkäys

No kyllä tossa varmaan vähän haetaan jo playoffs-asetelmia ja sit Lassilan viime kausi TPS:ssä…

Kyllä näin. Ihan tosissaan, Lassila oli hyvä varsinkin 1. ja 3. erässä. Jonkin verran esim. kakkoserässä pomputteli. Mites asiantuntijat homman näki?