Tomáš Záborský

Zabohan sen ratkaisi tietysti. Oli ylivoimilla tänään heikko, mutta tosi paikassa ohjasi komeasti yläpeltiin. Vaikka Zaboa olen kritisoinut, niin olihan tämä oikein. Antoi kaikkensa kentällä, vaikkei nyt ykkösen laituri ollutkaan. Parempi, että tiet eroaa. Kiitos Zabo!

3 tykkäystä

Zaborsky oli omiakin suosikkeja Tapparassa tämän parin vuoden ajan. Tehottomuus vaivasi välillä, mutta kovaa teki Zeta töitä jäällä ollessaan. Tämä kausi oli mieheltä hieman kaksijakoinen. Syksyllä Zabo oli liekeissä ja johti yhdessä Kuuselan kanssa joukkuetta edestä. Vuodenvaihteen tienoilla (ilmeisesti marraskuussa) sitten tuli loukkaantuminen ja se näkyi otteissa useamman kuukauden. Syksyn Zabo oli kuin varjo vain. Kevättä kohti mies kuitenkin jälleen pääsi hyvään vireeseen. Kokonaisuutena joukkueen toisiksi kovin ppg on hyvä suoritus, vaikka odotuksena tai vähintäänkin toiveena tietysti oli, että Zaborsky kilpailisi jopa Liigan maalikuninkuudesta.

Joku (en muista kuka) toi jo aikaisessa vaiheessa esiin, että Zabo tekee suurimman osan maaleistaan maalin edestä. Niin oli myös Tapparassa. Zaborskyllä ei ole erityisen hyvä laukaus, mutta hänellä on ilmiömäinen kyky haistella maalipaikat läheltä maalia. “Kakkoskiekkomies” onkin hänelle osuva lempinimi. Tässä saattaa olla osatekijä siihen, miksei Zabo ihan päässyt parhaimpaansa Tapparassa: huippupelintekijää ei rinnalle löytyny. Ainakaan sellaista, joka olisi jatkuvasti toimittanut kiekkoa lapaan. Toisaalta kyllä Zabo myös hukkasi paikkoja urakalla varsinkin tuon vaisumman vaiheensa aikana. Jos alkukaudella Zabon “suupaisut” vielä upposivat, niin heikomman jakson aikana tuurikaan ei kyllä käynyt ja se kuuluisa apina pääsi kasvamaan selässä.

Summa summarum ihan ei saatu sitä mitä toivottiin, mutta melkein kuitenkin. Kiitos Tomas Zaborsky!

8 tykkäystä

Silmän ja käden koordinaatio lienee aika kovaa luokkaa. Napsii kiekkoja ilmasta säännöllisesti ja kuten sanottua huiskii maaleja mailaviidakosta. Yrittää muutaman kerran kaudessa myös miinuskulmasta ja on sieltä osunutkin. Yksi tilanne on jäänyt muistiin missä löysi kiekon kasan keskeltä, vetäisi sen kärkimiinalla mukaansa, pakin ohi ja yläkulmaan. Kuumina hetkinään iratutui pakeista 1vs1 luistelullakin, mutta tämä ominaisuus jostain syystä katosi moneen kertaan ja välillä vaikutti hitaalta. Tavallaan jäi vastustajien liaaneihin kiinni kun olisi tarvinnut potkaista sen ratkaisevan metrin lisää tilaa.

2 tykkäystä

Minulle on jäänyt tältä kaudelta erityisesti mieleen Zaborskyn tekemä voittomaali, jossa hän lähetti suht onnettoman perhosen kohti vastustajan maalivahtia, mutta niin vain kiekko livahti kainalosta sisään. Kyseinen tilanne kuvasti hyvin sitä, että silloin kun Zaborsky on vireessä niin häneltä onnistuu kaikki, mutta toisinaan sitten taas ei onnistu mikään.

Joku on muuten koonnut oivan videon Zabon tämän kauden runkosarjan maaleista.

*E: Videolla on noin 10 min kohdalla näköjään otettu yhdestä pelistä useampi maali, ei vain Zabon maalit. Kokonaisuutena video kuitenkin vahvistaa mielikuvan siitä, miten Zabon maalit tällä kaudella syntyivät: läheltä maalia joko suoraan syötöstä, kakkoskiekoista tai ohjureiden/kiekon kaivamisen myötä.

6 tykkäystä

No tämä on nyt ihan höpön höpöä että Zabo olisi millään osa-alueella liian hyvä Liigaan. Niitä pieniä viitteitä saa etsiä niin isolla suurennuslasilla ja värilaseilla, että niitä ei rahalla pysty ostamaan. Mikään ominaisuus ei tällä kaverilla Liigan tason yläpuolella. Niin monta peliä olen tämän kahden kauden aika katsonut Tapparalta, että uskallan olla sinun kanssasi erimieltä tästä.

Totta se, että hänellä on kova halu ratkaista, mutta ollaanpa taas rehellisiä : milloin Zabo on todellisuudessa urallaan ratkaissut mitään isoa missään? Tutuksi on tullut joulukuusen kasvattelu, mutta minun nähdäkseni hän on enemmän tai vähemmän ollut häviämässä ne kauden tärkeimmät pelit. HIFK:ssa, SHL:ssä (Brynäs) ja Tapparassa. Raakaa faktaa, mutta ei se sattumaa ole.

8 tykkäystä

Pystyks varmistamaan tämän vielä jostain. Ei vaikuta oikein luotettavalta tuo lähde nyt.

2 tykkäystä

Tämä sama. Suhtauduin Zaborskyn hankintaan ensin varsin yllättyneesti (muistaakseni olin jollain kesäisellä rock-keikalla, kun näin uutisotsikon puhelimen ruudulla) mutta neutraalisti.

Nyt kaksi kautta myöhemmin melkein kaikki pelit tavalla tai toisella nähneenä sanoisin, että yksi isoimpia pettymyksiä hetkeen, vaikka odotukset eivät edes olleet kovin ihmeelliset.

Voi myös olla, että tässä on pelaajatyyppi, jonka arvoa en osaa nähdä samalla tavalla kuin vaikkapa peliä rakentavien ja mahdollisuuksia omaperäisesti oivaltavien pelaajatyyppien arvoa.

2 tykkäystä

Kysyin mieheltä itseltään.

6 tykkäystä

IG päivitys tältä aamulta! :heart:

tomaszaborsky67
As a kid i always dreamed of scoring game winning goal in overtime in finals in last game of the season.Yesterday i experience little feeling how it could feel.GWG in bronz medal game still feels pretty good.No we can say season was good and not bad.its not what we all wanted but we have to appriciate what we earned last night :3rd_place_medal:is still a medal place.As i said before hard work and dedication always pays off​:muscle:t2::ice_hockey::goal_net:.

43 tykkäystä

Ihan hyvä. Mielestäni se jää kuvamaan Zaborskyn otteita Tapparassa. Fakta on kuitenkin se, että paljon enemmän odotettiin ja paljon enemmän olisi pitänyt saada palkkapussiakin katsomalla. Joka tapauksessa pelasi hyvällä asenteella ja ikävä jää tietyllä tapaa. Jos huhut Morleyn saapumisesta pitävät paikkansa, niin kyllä se on harppaus parempaan suuntaan Zabosta.

Pettymys oli ja kalliita tehopisteitä liian vähän. Ens kaudella, jos liigassa jatkaa, painaa tietysti sen 25-30 kaappia.

Pisteitä tuli kyllä yllättävän paljon siihen nähden, ettei laukaus ole kummoinenkaan. Eikä liikekään ole huipputasolla. Zabo sai kuitenkin pelata paljon ylivoimaa ja ylipäätään Tapparan parhaiden kanssa.

Ensi kaudesta tulee mielenkiintoinen. Vaikka joukkue on toinen, tulee kyllä seurattua. Mutta taitaa mestaruus edelleen kiertää Zabon. Vai onko ajatuksissa hypätä loppukaudesta johonkin todelliseen mestarikandidaattiin. Ehkäpä hyvinkin.

1 tykkäys

Ehkä vajaan vuoden päästä voi olla. Nyt ei todellakaan ole. Varmasti lähtee tekeen oman osuutensa, jotta joukkue pudotuspeleihin pääsee, lähti mihin tahansa.

Paljon mielummin pitäisin Zabon kun ottaisin Morleyn, mutta mehän näistä asioista ei päätetä. Miksi? Uudessa aina riskinsä, mutta Zabosta tiedetään 100% varmasti mitä saadaan. Väitän että ehkä jopa enemmän kuin aikaisemmin, jos jatkopahvi sorvattaisiin.

1 tykkäys

Zabo tykkää kyllä varsin avoimesti kertoa asioista instagramissa, kun vaan uskaltaa käydä kysymässä.

2 tykkäystä

Tasapaksuksihan se Tapparan hyökkäys osoittautui niin kuin vähän etukäteen jo pelättiin, eikä niitä Zaborskya parempia hyökkääviä hyökkääjiä lopulta ollut kuin Kuusela. Pisteet on oikeastaan ihan kohtuulliset siihen nähden että apuja tuli niukasti. En tulkitsisi flopiksi, vaikka tietysti oletettu iso palkkapussi (ja joidenkin mielestä vissiin ulkomaalaisuuskin) loivat vielä kovempia odotuksia. Isompia alisuorittaja hyökkäyksessä oli kuitenkin useita, ja kaipa tuon hyökkäyksen olisi voinut rakentaakin vähemmän tuhnuksi. Zaborsky oli harvoja joka sentään välillä osui maaliin. Sellaisia hyökkääjiä Tappara olisi vain tarvinnut lisää kärkikenttiinsä.

1 tykkäys

En ihan ymmärrä logiikkaa. Parempi saada tutua schaibaa kuin kokeilla, josko joltain muulta ei saataisi schaibaa ensinkään?

1 tykkäys

Eiköhän Zabon taso tullu katottua loppuun asti jo tässä ajassa mitä Tapparassa oli. Taso ei ollu riittävä ja molemmille parempi kun tiet eroo.

8 tykkäystä

Saipa.fi yhdisti hitaasti…

Edit:Uutinen seuran sivuilla.

Zaborsky tulee SaiPaan kahden kauden sopimuksella.

2 tykkäystä

Ei tule ikävä. Toivottavasti saadaan oikea kärkiäijä tilalle.

1 tykkäys