Tomáš Záborský

Levtchi teki yhtä paljon pisteitä kuin Zabo viime kaudella. En näe sitä, mitä Zabo teki mihin Levtchi, Karjalainen tai Luoto ei olisi pystynyt. Täytyy myös muistaa edelleen, ettei kukaan noista ole pelannut yhtä kovalla vastuulla.

Kyllä Zabo on taas parempi omaan päähän kuin kukaan näistä ja sitä ei pisteissä mitata, vai turhaan se Zabo pelannu viimeisiä minuutteja johtoasemassa?

Niin, oliko päätös oikea, kun hävittiin? Karjalainen on ihan näin btw Zaboa noin sata kertaa parempi omaan päähän.

Njaa, kyllähän Zabolla oli asennetta ja niin pois päin myös puolustuspeliin. Mutta käytännössä oli aika sukka kaksinkamppailuissa ja vähän heikko lukemaan peliä. Karjalaisen noista nyt itse olisin kentälle pistänyt suojelemaan johtoa. Harmittavasti oli lähes koko kauden loukkaantuneena.

En ymmärrä miksi pitää jumittaa Zaborskyssa ja tämän tehopisteissä. Hieman alaviistoon meni, mutta niin meni monella muullakin - joukkueena voitetaan, joukkueena hävitään. Vaikka Zabosta ei noussut Savinaisen kaltaista supertykkiä edes toisella kaudellaan, hän oli silti yksi tuottavimpia hyökkääjiämme. Vähissä ovat myös todisteet siitä että Zabon puoli vuotaisi pahasti omaan päähän - uskon valmentajien näkevän ja ymmärtävän tämän asian huomattavasti keskiverto fania paremmin.

Karjalainen toki on kovan luokan pelaaja, mutta valitettavasti loukkaantuminen pilasi tämän kauden. Jere oli kaukana parhaastaan, mutta hänen tapauksessaan syy on tiedossa.

12 tykkäystä

Minä haluan Zabon jatkavan vielä ensi kauden Tapparassa. Hän on kaivannut viimeiset kaksi kautta itsensä näköistä sentteriä ja nyt, nyt se hetki on lähempänä kuin koskaan, että Tapparalla on hänelle sellainen tarjota.

Kaikkein suurin haaveeni (huom. tämä siis vain haave eikä välttämättä liity edelliseen virkkeeseen) olisi nähdä seuraava kolmikko yhdessä tapparapaidassa:

14 - 27 - 67

Jokainen laittakoon itse numeroille nimet.

8 tykkäystä

Olis kyllä komeaa, mutta kun näitä huhuja summaa, niin taitaa olla kaikki ens kaudella noista muualla kuin Tapparassa. Siis jos nyt oikein tulkitsen numerot.

Luvuthan Zabolla tästä viime kaudesta ovat ihan kohtuulliset. Siltikin katsoisin hieman lukujen taakse ja tietysti siihen, että mies on ilmeisen kallis hankinta meille palkan puolesta. Zaborsky ei oikein missään vaiheessa tuntunut kunnolla sopivan oikein mihinkään ketjuun ja välillä tosiaan oli ihan viltissä asti. Pudotuspeleissä oli meidän heikompia hyökkääjiä, eikä selvästi ollut kotonaan raastavissa fyysisyyttä vaativissa peleissä. Lisäksi ei ole enää kovin nopea luistelija eikä omaa hyvää laukausta, joilla voisi tuoda erikoisosaamista joukkueeseen.

Kokonaisarviota tehdessä painotus pitää mielestäni ennen kaikkea olla kevään esityksillä, sillä silloin ratkaistaan se todellinen menestys. Kaksi kautta on ollut aikaa harjoitella, mutta ei vaan ole vielä natsannut. Jos miehelle maksetaan 200k kaudesta, niin odottaisin jotain muutakin kuin kulmissa pyörimistä ja kiekon menettämistä. Kyllä siihen rahaan pitää saada jotain muutakin. Verrataan vaikka Kuuselaan ? Noh, samanlaista tuskin kovin äkkiä mistään edes rahalla saadaan, mutta eihän noita kahta voi pelillisen panoksen osalta edes vertailla. Yritystähän Zabolla aina on ollut, mutta en edes nyky-Tapparassa laittaisi miestä kentälle viimeisen minuutin aikana, oltiin sitten puolustamassa johtoa tai ajamassa takaa vastustajan johtoa. Kumpiinkin kentällisiin löytyy paremmat kaverit ja se mielestäni kertoo aika pitkälle kaiken oleellisen.

8 tykkäystä

Kiitos Zabo. Loistava pelaaja ja toivottavasti urasi jatkuu Tapparassa

15 tykkäystä

Jatkosoppariin oikeuttava maali! :+1:.

3 tykkäystä

Tapparan seurahistorian maali numero 10 000. Lisäksi maali, joka ratkaisi Tapparalle pronssin ja siten historiallisen mitaliputken jatkumisen…

Ehkä miehestä ei ikävien loukkaantumisten takia ihan parasta irti saatu näiden kahden kauden aikana, mutta aika vahvasti sai mies nimensä seurahistoriaan.

Kaikkea hyvää jatkoon, jos matka nyt jatkuu. Hieno pelimies.

14 tykkäystä

Hieno juttu Tapparalle ja pelaajalle itselleen. Mutta ei yhdellä maalilla 200-300 k sopparia saada. Asioita pitää puntaroida ihan kunnolla. Ja sittenkin on sopimusneuvottelut syytä käydä. Katsotaan mitä Mikki & Co sanoo. Itse olen aika tarkan euron mies näköjään… :wink:

Zaborsky ei jatka Tapparassa.
Lähde: Tomas Zaborsky

18 tykkäystä

Kiitos Zabo, olit asenteella mukana joka ikisessä pelissä. Siitä yksinään ansaitsee ison hatunnoston.

12 tykkäystä

Juu. Tämä ollut tiedossa jo pitkään. Tappara ei halunnut jatkoja.

Kiitos Zabo näistä parista vuodesta, pelasi kyllä tiensä tämän fanin sydämeen kovalla asenteella, pronssin ratkaissut maali kirsikka kakun päälle. Kaikkea hyvää jatkoon, hieno mies ja ennenkaikkea hieno pelaaja! Harmi kun ei saanut sitä mestaruutta täällä, minkä mies ehdottomasti ansaitsisi.

22 tykkäystä

Tänään Zabo näytti miksi on roolinsa ansainnut ja täyttänyt. Mun mielestä ainakin on keskimäärin mukavampi lähteä kesälomalla voiton jälkeen. Ja Zabo mahdollisti sen tänään. Kiitos Zabo!

5 tykkäystä

Zaborsky oli henkilökohtainen suosikkini viimeiset kaksi kautta, joka alkoi ensimmäisen kautensa harjoituspelistä jossa huusi selvällä suomella “ketut” Mikko Lehtoselle, kun tämä syötön sijaan heitti löysän vipin maalille. Tykkään pelaajista joilla on halua ratkaista.

Jännä nähdä onko rahkeissa vielä piilossa se eurooppalaisen huipputason Zaborsky, vai rajoittaako joku seikka tekemistä? Aina välillä näkyy pieniä viitteitä ominaisuuksista jotka ovat Liigan tason yläpuolella, mutta tietynlaiseksi puurtamiseksihan nämä Tapparan kaudet menivät.

Kaikkea hyvää jatkoon! Tulit Tapparaan voittamaan jotain. Harmi että se oli vain pronssia, mutta ilme maalin jälkeen kertoi siitä että sekin maistui.

17 tykkäystä

Olin aluksi melko skeptinen Zaborskyn hankinnan suhteen, mutta hyvillä ja ehkä hiukan haikein mielin voin todeta, että väärässä olin. Hieno pelaaja ja kehittyi monipuolisemmaksi pelaajaksi Tapparassa.
Olisi ollut ihan hienoa jos olisi jatkanut vielä meillä, mutta aika on pelaajallakin ja organisaatiolla uudistua. Mielenkiinnolla odotan tietoa mihin Zabo jatkaa…

Iso kiitos näistä vuosista Tomas Zaborsky!

5 tykkäystä

Oikealle miehelle meni kauden viimeinen maali! Ison plussan saa taistelusta koko Tappara-ajan osalta. Muuten ei saatu sitä mitä odotettiin, kun Mikki löi käteen ison kaksivuotisen sopparin. Tähänhän se kritiikki kohdistuu, iso palkka, mutta kakkosketjun peliesitykset. Sen takia ei täällä jatka, yli 200k€ sopparilla pitää saada tehokkaampia miehiä Tapparan budjetilla.

6 tykkäystä