Tommi Kovasen kova kohtalo on taas otsikoissa. Ilmeisesti kirjasta on tullut jatko-osa, jossa kuvataan aivovammautuneen ex-pelaajan arkea.
Tästä on kyllä järkyttävä kuulla ja lukea, vaikka esimerkiksi tätä V. Rantasen kolumnia:
Tuntuu pahalta, että rakastamassani lajissa on mahdollista tällä tavalla käydä, ja miettiä niitä kaikkia kommentteja, jota on saanut ympäri internettiä lukea, joissa Kovasta on solvattu monin tavoin vuosien varrella. Jos on jääkiekon seuraaminen tuntunut olevan omalla kohdallani tietynlaisessa muutos- ja harkintatilassa, niin tämä on täydellistä jatkumoa sille. Mikä saa olla viihteen hinta, on kysymys, johon huomaan tämän tiivistyvän.
Tommi Kovaselle mahdollisimman hyvää jatkoa toivon.
Onneksi laji on myös muutostilassa ja asioihin on alettu puuttua. Jonkinlaisia sääntömuutoksia lienee ja on pakkokin tulla lisää.
Eniten ärsyttää puhe lajin riskien tiedostamisesta, kun sitä hoetaan lähes poikkeuksetta uhrista/uhrille, eikä siihen verrattuna ~koskaan liitoille, seuroille, päättäjille.
En ole kumpaakaan kirjaa lukenut, mutta onhan tämä järkyttävä tilanne. Pelaaja loukkaantuu pelitilanteessa, ja ura loppuu. Jotenkin luulisi pelaajan seuran, Liigan tai ainakin pelaajayhdistyksen ottavan kopin jatkon hoitamisesta. Varmaan jotain apua on tarjottukin, mutta ainakin Tommin tapauksessa tosiasioiden kieltäminen ja jonkinlainen häpeäkin on varmasti vaikuttanut haluttomuuteen vastaanottaa apua. Mutta tässähän hälytyskellojen pitäisi nimenomaan soida. Ei aivovamman saanut toimi loogisesti, kuten kirjoissakin on kuvattu. Jos aivovamman saaneelta kysytään kerran, että tarvitsetko apua, niin se on erittäin huonoa vastuunkantoa.
Toivottavasti Tommin tilanne herättää uusia ajatuksia siitä, miten vastaavissa tapauksissa voitaisiin toimia jatkossa. Jääkiekossa on riskejä, mutta kyllä niiden toteutuessa pelaajasta tulisi pitää huolta, eikä jättää häntä yksin.
Valitettavasti, aivovammaan kuuluvat hyvin usein nuo psyykkiset ongelmat, enemmän tai vähemmän. Ei niitä mikään “laukaise”.
Niin, aivovamma ilman psyykkisiä oireita on lähes mahdoton juttu.
Olen seurannut noita Tommin kirjoituksia ihan työnkin puolesta. Joskus tulevaisuudessa olisi hienoa, jos Suomessakin olisi intensiivistä aivovammakuntoutusta saatavilla (edes rahalla). Enkä puhu nyt mistään muutaman viikon pätkästä, jollaisen Tommikin on kirjan mukaan osallistunut, vaan sellaisesta jossa pidetään huolta niin pitkään kuin on tarvis. Sellainen työkenttä kiinnostaisi itseä.