Mietin pitkään osallistuako keskusteluun vai ei. Ajattelin kuitenkin sanoa jotain. Toivottavasti se voi avata yhden näkökulman asiaan.
Meneillään oleva keskustelu koskettaa itseäni henkilökohtaisesti sen takia, että olen joutunut kokemaan seksuaalirikoksen tuottamaa tuskaa läheisen roolissa. Lähipiirini kuuluu myös ihminen, joka on itse syyllistynyt kyseiseen rikokseen (tapaukset eivät liity mitenkään toisiinsa).
Seksuaalirikoksen uhriksi joutuminen yksi kammottavimmista asioista, joita ihminen voi kohdata. Se repii rikki ja pirstoo ihmisen elämän niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Toipuminen siitä on kipeä, pitkä ja vaikea prosessi, joka ei onnistu ilman ulkopuolista apua. Olen äärimmäisen kiitollinen, että sekä läheiseni että itse olen sitä saanut.
Jokainen seksuaalirikosta tai sellaisen uhriksi joutunutta vähättelevä kommentti (syyllistämisestä puhumattakaan) on tällaiselle ihmiselle kuin isku avoimeen haavaan. Siksi, niin kuin tälläkin palstalla on moneen viisaan kirjoittajan taholta todettu, kannattaa miettiä todella tarkkaan, mitä asian suhteen sanoo. Toimimme täällä toisillemme tuntemattomina, kasvottamina ihmisinä. Se ei kuitenkaan vähennä sanomisiemme painoarvoa tai vaikutusta — emmehän tiedä, mitä itse kukin on kokenut.
Seksuaalirikos on aina äärimmäisen tuomittava teko, josta kuuluu saada rangaistus. Myös julkinen paheksunta seksuaalirikoksia kohtaan on tärkeää, emme yksinkertaisesti voi yhteiskuntana ja yhteisöinä sallia vähänkään vertaa tekoja tai asenteita (edes vitsailun tasolla), jotka kannustavat toisen seksuaalisen koskemattomuuden loukkaamiseen. Se on totaalisen väärin ja siitä pitää puhua ääneen.
Samaan aikaan seksuaalirikoksen tehnyt ihminenkin on ihminen ja sellaiseksi hän myös jää, teostaan huolimatta. Myös hän on avun tarpeessa. Vähänkin normaalilla ymmärryksellä ja omallatunnolla varustettu ihminen kokee teostaan valtavaa häpeää ja syyllisyyttä. Tämän lisäksi hän kantaa päällään ulkopuolelta tulevaa leimautumista ja tuomitsemista, joka jatkuu mahdollisesti koko loppuelämän. Näiden kautta hän kohtaa valtavia, elämää raiteiltaan suistavia tuhovoimia, joiden riepotuksesta harva selviää yksin. Tämänkin puolen olen nähnyt.
Harva ihminen myöskään haaveilee tulevansa isona seksuaalirikolliseksi (kenties heitäkin on, mutta heistä en osaa sanoa sen enempää). Usein taustalla on rikkinäisyyttä, joka tarvitsee huomiota ja hoitamista. Pelkkä paheksuminen ja teosta tuomion saaminen ei auta.
Yhtä lailla kuin seksuaalirikosta vähätteleviä kommenttien kanssa myös raiskaukseen syyllistyneen tai siitä epäillyn kohdalla toivon, että jokainen miettisi kaksi kertaa ennen kuin sanoo mitään. Ylipäätään toivoisin enemmän armollisuutta, anteeksi antavaisuutta ja inhimillisyyttä toista ihmistä kohtaan. Jokainen meistä tarvitsee mahdollisuuden muutokseen ja uuteen alkuun. Väärät teot on tuomittava, ihmistä armahdettava. Kokemuksesta sanoisin, että se on myös (ainoa) tapa päästä eteenpäin.
Tällä palstalla 99% kirjoituksista on rakentavaa tavaraa. Se on myös syy, miksi tämä lienee ainoita foorumeita netissä, jossa viitsii asiasta mitään vähääkään henkilökohtaisempaa sanoa. Jatketaan samalla linjalla!
Otsikon jutun suhteen toivon, että oikeus voittaa ja totuus tulee ilmi sellaisena kuin se on. Ajatukseni ja myötätuntoni ovat tämän tapauksen kantajan puolella. Topi Rönnille toivon uutta mahdollisuutta ja uutta alkua, olipa totuus tapahtuneesta mikä hyvänsä. Tapparalle iso plussa asiallisesta ja suoraselkäisestä ulostulosta.
Ketään ei jätetä yksin.