Topi Rönni tuomittiin käräjäoikeudessa raiskauksesta 12.3.2024

SM-LIIGASSA tällä kaudella pelaavaa jääkiekkoilijaa syytetään raiskauksesta. Rikosasia on tullut vireille Helsingin käräjäoikeudessa heinäkuussa 2023.
Epäilty rikos on tapahtunut pari vuotta sitten. Pelaaja on ollut tuolloin alaikäinen.

PELAAJAN edustaman seuran toimitusjohtaja kertoo kuulleensa tapauksesta lähipäivinä. Pelaaja oli itse kertonut, että häntä vastaan on nostettu syyte.

Pelaaja on pelannut normaalisti tällä kaudella seuran kokoonpanossa.
– Tämä on meille tuore asia, mutta lähtökohta on se, ettei tämän pitäisi vaikuttaa pelaamiseen ennen oikeuskäsittelyä. Toivoisin, että käsittely tapahtuisi nopeasti, toimitusjohtaja sanoo.

2 tykkäystä

Uutta epäilyä.

2 tykkäystä

SM-LIIGASSA tällä kaudella pelaavaa jääkiekkoilijaa syytetään raiskauksesta. Rikosasia on tullut vireille Helsingin käräjäoikeudessa heinäkuussa 2023.

Epäilty rikos on tapahtunut pari vuotta sitten. Pelaaja on ollut tuolloin alaikäinen.

Rikosasian käsittelypäivää ei ole vielä määritetty. Tapauksen asiakirjat on määrätty salassa pidettäviksi.

Rikoksesta epäilty pelaaja on pelannut Suomen juniorimaajoukkueissa.

PELAAJAN edustaman seuran toimitusjohtaja kertoo kuulleensa tapauksesta viime päivinä. Pelaaja oli itse kertonut, että häntä vastaan on nostettu syyte.

– Tällä hetkellä on vaikea ottaa asiaan kantaa. Meillä on yleinen linjanveto, että odotamme oikeuskäsittelyä ja teemme sen jälkeen ratkaisuja. Tässä on kyse myös työoikeudesta. Arvioimme pelaajan asemaa oikeuskäsittelyn jälkeen, toimitusjohtaja sanoo.

Pelaaja on pelannut normaalisti tällä kaudella seuran kokoonpanossa.

– Tämä on meille tuore asia, mutta lähtökohta on se, ettei tämän pitäisi vaikuttaa pelaamiseen ennen oikeuskäsittelyä. Toivoisin, että käsittely tapahtuisi nopeasti, toimitusjohtaja sanoo.

No ei kai tähän muuta voi sanoa että toivottavasti syytetyn nimi pysyy salassa tuomioon saakka, kuten Severi Lahtisen tapauksessa.

12 tykkäystä

Tosiaan ei kannata spekuloida millään nimillä tai seuroilla tässä vaiheessa!

5 tykkäystä

Tapauksesta enempää tietämättä sanonpahan vaan että jos vielä olisin enempi aktiivisessa iässä niin miettisin kyllä 2 kertaa ennen kuin alkaisin naisväen kanssa vehtaamaan. Tuommoiset raiskausilmoitukset kun ovat niin kauhean helppoja tehdä kun/jos alkaa kaduttamaan. Siinä ollaan monesti sana sanaa vastaan. Yhdessä illassa saa pilattua helposti koko tulevaisuutensa jos puuhailee väärän ihmisen kanssa.

6 tykkäystä

Ei nyt lähdetä taas tuolle kannalle. Kun ei tiedetä mitä on tapahtunut.

63 tykkäystä

Annetaan tuomioistuimen tehdä ratkaisunsa ja toivottavasti osuu oikein.

1 tykkäys

Suljetaan koko ketju tuomion antamiseen saakka.

20 tykkäystä

Ketään ei tuomita ilman painavia todisteita.

2 tykkäystä

Toivottavasti tämä nyt ei tule lähemmäksi kuin luullaankaan :thinking:

4 tykkäystä

No jos vihjaat viime kaudella esillä olevaan asiaan, niin tuossa on kyllä lueteltu asioita, jotka eivät siihen täsmää. Muuten asia saa puolestani jäädä tähän.

19 tykkäystä

Tämähän se olisi asiallisin ratkaisu. Ja taitaisi kohta olla parasta perustaa ketju “Urheilijoihin kohdistuvat rikosepäilyt”. Tosin siitä tulisi helposti vain listaus, kun aika turhaksi arvailuksi se keskustelu muodostuisi.

Tulkitsenko tätä uutista nyt ihan oikein vai onko tämäkin mahdollinen raiskaus tapahtunut jo kaksi vuotta sitten? Onko oikeusprosessi todellakin näin hidas vai onko tästä ilmoitettu vasta näin myöhään?

1 tykkäys

Nämä prosessit ovat todella hitaita. En tiedä tämän tapauksen ilmoituksesta mitään.

Ilmoitus on tehty vasta äskettäin. Rikoshan ei vanhene kahdessa vuodessa.

Edit:
Voin olla väärässä ilmoitusajasta.

” Rikosasia on tullut vireille Helsingin käräjäoikeudessa heinäkuussa 2023.”

@ylläpitäjät eiköhän tämä ketju kannattaisi lukita ennen kuin täällä aletaan heitellä löysin perustein epäilyjä ilmaan. Avataan sitten kun nimi on tiedossa (jos silloinkaan)

2 tykkäystä

Poistoon koko ketju tai vähintään siirto mestareiden puolelle tuhannen salasanan taakse.

11 tykkäystä

Syyte on siis nostettu menneenä kesänä. Ilmoitus on varmaan tehty paljon aikaisemmin, kun siinä välissä on suoritettu esitutkinta ja syyteharkinta. Kyllähän tämä meidän oikeusjärjestelmä on niin kuormittunut, että noihin aikaa voi mennä, mutta luulisi ettei tällaisessa tapauksessa ihan paria vuotta sentään. Varmaankin rikosilmoitus on tehty aika paljon tapahtuneen jälkeen ellei tuossa sitten ole ollut jotain tutkinnallisia asioita minkä vuoksi on noin kauan kestänyt. Noh, tämä on taas turhaa spekulointia minulta.

1 tykkäys

Pirun hitaita nämä ovat aina.

Nämä uutiset on nyt turhan arkipäiväisiä.
Huono homma lajille nimeltä jääkiekko.
Ei ole oikeastaan väliä tuleeko tuomiota koska iso massa lukee vain sanat “raiskaus” ja “jääkiekkoilija”. Ikuinen leima on valmis.