Kaudella 2022-23 TPS kyykähti (verrattuna aiempiin kausiin) urheilullisesti tippuen säälipleijareissa Porin Ässille lopulta voitoin 2-1.
Nykyinen kausi on vielä kesken ja isoimmat pelaajajulkistukset tulevat todennäköisesti vasta kauden jälkeen.
Tässä kirjoitushetken tilanne pelaajien sopimusten osalta. Valmennuksen osalta Ahokkaalla pitäisi olla sopimus vielä kaudesta 2023-24, mutta jotain muutoksia on todennäköisesti valmennuksen kokoonpanon osalta tulossa.
Itse en kyllä itkijä-Miettistä juuri valmentajana arvosta mutta kai sitten Turussa oli jotakin tehtävä pannukakkukauden jälkeen. Itse olin ymmärtänyt että ongelmat olivat pääasiassa aivan muualla kuin Geelissä joten saa nähdä miten tämä touhu lähtee rullaamaan.
Sieltähän sitten “sätkynukeksi” hankittu Holma kertoo, että päävalmentaja kantaa vastuu urheilullisesta menestyksestä. Eihän silläkyllä merkitystä olekkaan millainen joukkue sillä valmentajalla on…onnee vaan tulevaan TPS.
En olisi halunnut nähdä Ahokkaan siirtämistä sivuun, mutta jos tällä saadaan valmennus samalle sivulle, niin menköön. Kuopiossa paikan päälläkin käyneenä tällä kaudella voi ainakin sanoa, että ehkä siellä Miettisellä jotain ajatuksia on miten peluttaa viihdyttävää jääkiekkoa.
Katsoo nyt millaiseksi tuo valmennus vielä muodostuu ennen kuin isompia analyyseja tässä tekee.
Vähän tekisi jopa tähän peilaten mieli sanoa että vaikka Marjamäki näyttääkin hyvin nähdyltä kortilta niin Kärpät silti ottivat paremman strategian kun päättivät että paniikissa eivät ketään heivaa heti menemään vaan käyvät ensin ongelmakohdat läpi juurta jaksain, edellyttäen toki että oikeasti toimivat näin. Hieman nyt tämä Tepsin veto näyttää juurikin tällaiselta silmänkääntötempulta jossa käännetään huomio pois todellisista ongelmista organisaation sisällä. Mutta ei tuomita liiaksi ennen kuin nähdään tositoimissa, kyllä Miettinen kuitenkin valmentaa osaa vaikka en miehestä välitäkään enkä meille ikinä ottaisi.
Oletin ensin et tulee virallinen ilmoitus, että Ahokas ja Tepsi jatkavat eri teitä. Viralliset kiitokset puolin, ja toisin kuten asiaan normaalisti kuuluu.
Sitten muutaman päivän päästä ilmoitus uudesta päävalmentajasta
Nyt Ahokkaan lähtö kuitataan oudosti ilmoituksen lopussa silleen ohi mennen.
Tammikuussa TPS syöksy kun alkoi oli jo huhuja, että Ahokas saattaa saada kenkää kesken kauden.
Et onko sitten sopimus tehty aikoja sitten jo Miettisen kanssa
Kyllähän tässä viime kausikin vaikuttaa osittain. Vaikka lopullinen sijoitus omalla tavallaan tietenkin ajaa kaiken muun yli, niin TPS kamppaili samojen maalinteon (ja ylivoiman) ongelmien kanssa silloinkin. Pelitapa on ollut hyvin puolustusvoittoinen nyt kaksi kautta jo.
Itseäni ei kyllä Ahokkaan pelitapa kuluneella kaudella vakuuttanut. Toisaalta, jos seura pitää itseään varteenotettavana mestaruuden tavoittelijana, sietääkin valmentajan vaihtua, jos tulee lähtö sääleissä.
"TPS:ää kaksi kautta luotsanneen Jussi Ahokkaan sopimus olisi jatkunut vielä ensi kauden, mutta ilmeiset erimielisyydet seurajohdon kanssa johtivat ratkaisuun irtisanomisesta.
Ratkaisua perustellaan seuran tiedotteessa sillä, ettei kokonaisuutta saatu koko kauden aikana toimimaan. TPS:n kausi päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.
– Vastuun Liiga-joukkueen tuloksesta sekä toiminnasta kantaa ensisijaisesti päävalmentaja, mutta päättyneen kauden läpikäynnissä tuli esiin paljon arvokasta tietoa, joka otetaan huomioon tulevan kauden rakentamisessa, TPS:n toimitusjohtaja Aki Holma kertoo"
Eli tuolla Holma vahvisti sen ongelman, mistä Huttunen mainitsi jo aiemmin twitterissä