Tulisiko kansallislaulusta ennen pudotuspeliottelua luopua?

Kolumnisti ehdottaa, että pudotuspelien alussa esitettävä kansallislaulu korvattaisiin maakuntalauluilla.

http://www.hs.fi/urheilu/a1461126890883

Mielestäni erittäin hieno idea ja voisi tuoda pelaajillekin enemmän ylpeää taisteluhenkeä. Kansallislaulu on paikallaan maaotteluissa, mutta seuraurheilussa se tuntuu jotenkin olevan vieraassa ympäristössä.

1 tykkäys

Samaa mieltä, että kansallislaulu ei Suomessa toimi, Jenkeissä ehkä eri asia.

Menisin itse asiassa vielä pidemmälle, sillä maakuntalaulu voi olla vielä vieraampi perusmouhijärveläiselle kuin maammelaulu. Syitä maammelauluun toimimattomuuteen on vaikea verbalisoida, mutta yksi on ainakin se, että maammelaulu ja sen tyypillinen käyttötilanne Suomessa on pateettinen, ei ilkamoiva kuten jääkiekko-ottelun pitäisi olla. Ei tässä ole kysymys itsenäisyydestä tai kansallisesta kilpailukyvystä vaan paikallisesta riemujuhlasta.

Laulu voisikin olla paikallinen, ei maakunnallinen - mun mielestä laulu voisi ihan hyvin olla hyvin tämä, ja yleisö yhtyisi kertosäkeeseen.

Laulu on uusi, sillä ei ole siten vuosisatojen perinnettä, mutta joskushan ne perinteetkin alkavat.

Ideana joo, mutta jopa se Tampere II -räppi on parempi kuin Kesäpäivä Kangasalla. Jälkimmäinen on paitsi nimeltään ohiampuva, niin jälkimmäisiltä säkeistöiltään aivan liian uskovainen, hidastempoinen, enkä usko monenkaan tamperelaisen pitävän sitä kovinkaan kotiseutumaisena.

Kysehän on tarkoituksellakin pateettisesta hartaushetkestä, hiljentymisestä ennen viihdeshown alkamista, joten sikäli klassiset virsimäiset laulut puolustavat paikkaansa. Jos esitettävä laulu voisi soida myös pelikatkolla dj:n läppäriltä, voi pohtia, tarvitaanko lauluhetkeä ollenkaan. Eipä toki kaikilla lähde lakki päästä kansallislaulunkaan aikana.

Jollain tapaa ymmärrän ja hyväksyn tuon hiljentymisen. Se on ikään kuin ilkamoinnin hyvä vastakohta - jos kaikki on nakupelleilyä, vapaapaini vaimon tai muun vastaavan kanssa ei tunnu miltään. Toisaalta taas hiljentymisessä on syntisen sielun vapahtamisen esimoderni kaiku - haemme ylhäältä lupaa pitää hauskaa.

Itse olen sitä koulukuntaa, että alkulaulua ei tarvita ollenkaan. Jos taas sellainen tarvitaan, maammelaulu, tuo patrioottinen jäänne, on viimeinen valintani.

Kansallislaulun perimmäinen idea on nimenomaan tuoda kaiken vastakkainasettelun keskelle kaikkia hallissa olijoita patrioottinen yhdistävä hetki. Maakuntalaululla olisi täsmälleen päinvastainen efekti tältä osin, enkä siksi oikein kykene näkemään hyvänä ideana.

Ei se kuitenkaan Suomessa toimi ihan sillä tavoin kuin jossain jenkkileffoissa, joten poistaisin koko perinteen. Miksi ennen urheilutapahtumaa olisi välttämätöntä laulaa yhtään mitään?

1 tykkäys

Kai tää on aika paljon henk.koht mielipiteestä kiinni. Itseäni ainakin tympii näitä lauluja kuunnella, varsinkin kun eräät nimeltä mainitsenattomat KOROSTAA tiettyjä sanoja siinä. Minun puolesta siis voidaan poistaa kaikki nämä laulut.

Onneksi ihan jenkkien tyyliin ei sentään mene, että puolustusvoimat olisi tässä korostettuna ja tyyliin Hornetit lentää taivaalla.

3 tykkäystä

Kansallispeliin pesäpalloon maakuntalaulut sopii. Nälkämaanlaulu Sotkamon Jymyn ja yleisön yhteiskuorona tuo kyllä kylmiäväreitä.

Mielestäni finaalipeleissä on OK maamme-laulu, koska silloinhan pelataan SUOMENmestaruudesta. Puoli- ja välierissä mielestäni täysin turhaa.

8 tykkäystä

Pitäisi, koska Suomessa ei oo laulajia ja Kärppä-fanit ovat muuttaneet laulun säveltä…

Samaa mieltä, että finaaleissa ok. Mutta kun on kuunnellut ekasta puolivälierästä alkaen, niin finaalikohdassa on jo ihan arkipäivää, eli “hoh-hoijaa taasko tää”-fiilis iskee.

Lisäksi jommankumman joukkueen edes pieni tunnus päällä laulettuna ei mielestäni tyylikästä eikä asiaankuuluvaa ollenkaan.

1 tykkäys

Kansallislaulua EI saisi antaa artisteille kuten Kimmo Laiho esitettäväksi, ikinä missään. Herranjestas kuinka kammottavaa se oli… Se oli märkää kakkaa.

Maamme-laulun alkua kuulee harvoin oikein. Kohdassa “Soi sana kultainen!” on imperatiivi. Laulussa ei todeta, että soi vaan käsketään: soi!

Sana “pohjoinen” kuuluu laulaa erityisen korkealta, kovaa ja pitkään, koska tamperelainen ammattilainen tenorikin (Pentti Hietanen?) on laulanut sen niin tässä parina vuotena. :wink:

Eiköös Pena ole Kangasalta?

Taitaa olla. Wikipedian mukaan syntynyt Tampereella.

Voisikohan laulu olla sellainen, joka yhdistäisi ihmisiä yli kansallis-, kunta- ja paliskuntarajojen? Jokin universaali teema, jonka koko ihmiskunta voi allekirjoittaa. Tällaisia zipaleita voisivat olla vaikkapa All your need is love, Imagine, Mozartin konsertto opus 5 tai Pelargonit, nuo kukkaset.

3 tykkäystä