No, sain kuvan kaverilta. Niin ei ollut mitään linkkiä. Ja en tiedä oliko tarpeeton🤷🏻♂️
Tässä linkki kuvaan Twitterissä.
Mahtavaa
Ihanaa saata*a❤️
Yleensä kieli menee kurkkuun puskutilanteissa. Mutta tottakai aina hengitystiet katsotaan.
Kohta varmaan kerrottaan ylellä lisää.
LET’S GO ERIKSEN LET’S GO!
Pitää kyllä kehua lääkintähenkilöiden ripeää toimintaa.
Onneksi pahimmalta vältyttiin.
Tuomarin ja kanssapelaajien myös.
Ei kai nyt Uefa enää aio edes yrittää jatkaa tätä ottelua?
Ei tuon jälkeen pelaajilta voi enää edellyttää yhtään mitään tänään.
Ei varmasti jatketa.
Tätä ottelua ei jatketa. Belgia-Venäjä-pelistä ei vielä varmuutta.
Ei tätä peliä pariin päivään voine edes kuvitella jatkettavan.
MVP-palkinnot voidaan jakaa ensiapuhenkilökunnalle mikäli alustavat tiedot Eriksenin tilasta pitävät paikkaansa.
”Tee työtä jolla on tarkoitus” jne.
No, silti on omituista että 1. Yleisöä seisotetaan tai istutetaan paikallaan. 2. Ei anneta virallista ilmoitusta esimerkiksi matsin lopullisesta keskeytyksestä.
En menisi vannomaan. Vaikka ei kuuluisi jatkaa niin edellyttäisi silti muidenkin otteluiden siirtoa ns ”tasapuolisuuden” nimissä.
Saa nähdä mitä tapahtuu.
Tieto vai mielipide?
Kieltämättä on melko omituista.
Lähde?